PIRKANMAAN ILMATORJUNTAUPSEERIT

 

PUHEENJOHTAJA

 

Everstiluutnantti

Reijo Alanne

AURINKOA ODOTELLESSA!!!

Pirkanmaan ilmatorjunnan jo perinteinen alkukesän tykkitalkoot ja saunatilaisuus pidettiin suunnitelmien mukaisesti Vatialassa 9.kesäkuuta. Mukavan 12 hengen osallistujan voimin saimme tykin pääosin huolettua. Osa osallistujista taisi toimia enemmän työnjohdon puolella, kuin itse työntekijänä käsiä likaamassa. Lopputulos oli kuitenkin kaikka tyydyttävä. Allekirjoittanutkin enemmän keskusteli ja otti valokuvia tilaisuudesta. Kuvia tilaisuudesta on nähtävissä näiden sivujen "Kuvia toiminnasta" linkin kautta.

Rauhoitamme kesäajan lomailuun ja voimien keräämiseen loppuvuotta varten. Tulossa on syksyn saunatilaisuus ja lokakuun alkuun Tampere-päivien yhteyteen liittyvä muistomerkin paljastus sekä Kalevankankaan muistomerkin esittely. Toimenpiteet muistomerkin osalta on jo käynnistetty. Tampereen kaupunki on antanut luvan muistolaatan kiinnitykseen. Nyt siis itse laatan teko odottaa valmistumistaan. Muistomerkin paljastustilaisuudesta viestitetään tarkemmin lähempänä tilaisuutta.

Toivotan kaikille aurinkoista ja lämmintä kesää. Syksyllä jälleen tavataan toiminnan merkeissä.

Puheenjohtaja                      Reijo Alanne