In Memoriam

Tauno Ivaska
20.4.1914-25.9.1997

Helsingin Sanomissa oli taannoin uutinen, että Tauno Ivaska oli siunattu ja saatettu haudan lepoon Espoossa lähiomaisten läsnäollessa. Meistä tämän lehden lukijoista tuskin kukaan oli tuolloin paikalla, mutta me useat sadat ilmatorjuntamiehet muistamme vääpeli, ylivääpeli tai sotilasmestari Tauno Ivaskan sotilasuramme yhtenä mieliinjääneistä henkilöistä. Kuulun itse siihen ikäluokkaan, joka on ollut ”Ikan tivolissa” aliupseerikurssilla, upseerikurssilla, kadettina, yliupseerikurssilla ja kapteenikurssilla. En ole ollut hänen kanssaan koskaan palvelustoverina, joten mielikuvani ovat kurssilaisen näkökulmasta.

Hain Sota-arkistosta Tauno Ivaskan kantakortin ja poimin siitä muutamia merkkipaaluja hänen uraltaan. Hän syntyi Antreassa, noin 40 km Viipurin koillispuolella maanviljelijäperheeseen. Kansakoulun käytyään hänelle tuli kutsu varusmiespalvelukseen Rannikkotykistörykmenttiin Konevitsaan ja Käkisalmeen 1936-1937. Hän kotiutui alikersanttina ja ryhtyi jatkamaan kotitalonsa töitä, kunnes talvisota syttyi 1939. Ivaska palveli koko ajan kotitatantereillaan Antreassa IPAK:ssa valvonta-aliupseerina. Sodan jälkeen hän päätti jäädä puolustusvoimien palvelukseen ja saikin kersantin vakanssin 1.8.1940 KevItPsto 2:ssa.

Jatkosodassa Tauno Ivaska palveli koko ajan Karjalan Kannaksen ilmatorjuntayksiköissä jaosjohtajana ja patterin vääpelinä. Sodan kestäessä hän kävi kanta-aliuseerikurssin ensimmäisen jakson Ilmatorjuntakoulussa Santahaminassa talvella 1943. Jatkosodan jälkeen Tauno Ivaska tuli Ilmatorjuntakouluun aluksi asesepäksi ja sittemmin koulutusaliupseeriksi vuosina 1945-1953, kunnes hänet määrättiin kurssien vääpeliksi. Nimenomaan tässä tehtävässä sadat, elleivät tuhannet, ilmatorjuntamiehet hänet muistavat. Hän oli todella kova vääpeli, joka vaati, meiltä oppilailta ehdotonta kuria ja siisteyttä. Tosin kuulun siihen ikäluokkaan 1955-1956, että tupatarkastuksia ei pidetty enää koulun pihalla vaan petit ja kaapit saivat olla paikoillaan tuvissa. Siitä huolimatta oli turhaa toivoa lomille pääsyä, ellei joka ikinen paikka ollut kunnossa manttelien taskun pölysaumoja myöten.

Tauno Ivaska oli varusmieskurssien vääpelinä yli 10 vuotta 1953-1965, yleten sotilasmestariksi ennen eroaan puolustusvoimien palveluksesta 5.2.1065. Pyysimme hänet mukaan upseerikurssimme tapaamiseen talvella 1981, mutta hän ei voinut osallistua jo silloin alkaneen sairautensa vuoksi.

Uskon vakaasti, keskusteltuani kuolinuutisen jälkeen useiden ilmatorjuntamiesten kanssa, että Tauno Ivaska on viitoittanut sotilaallisuudellaan ja kurinalaisuudellaan meille nuoremmille ilmatorjuntaveljille monta elontiemme ohjetaulua.

Mikko Virrankoski

ItAUK ja ItRUK 1955-1956.