4/2002

Kirjoittaja, kapteeni Joakim Salonen on palvellut ennen YK-palvelustaan Kymen Ilmatorjuntarykmentissä


 

 

 

 

UNTSO:N SOTILASTARKKAILIJANA INTIFADAN VARJOSSA


Artikkelin kirjoittaja palvelee parhaillaan UNTSO:n esikunnassa operatiivisella osastolla osastoupseerina vastuualueenaan Golan. UNTSO:n apulaisesikuntapäällikkö antoi luvan artikkelin julkaisuun. Tekstissä esitetyt asiat perustuvat kirjoittajan omiin kokemuksiin maaliskuussa 2002 alkaneesta rauhanturvakomennuksesta. Lähi-Idän jännittynyt tilanne on tuonut oman mielenkiintoisen lisänsä palvelukseen. UNTSO:n esikunnan henkilöstölle on järjestetty esimerkiksi evakuointi- ja suojeluharjoitus kuluneen syksyn aikana. Kirjoittajalla on ollut myös mahdollisuus tutustua Länsi-Rannan alueeseen yhteisessä projektissa UNRWA:n kanssa.

1. Organisaatio, tilanne ja tehtävä

UNTSO (United Nations Truce Supervision Organization) perustettiin 1948 YK:n Turvallisuusneuvoston mandaatilla, joka on kaksijakoinen. UNTSO valvoo ja ylläpitää Turvallisuusneuvoston määrittämää tulitaukoa odottaen lopullista rauhansopimusta sekä avustaa vuonna 1949 sovitun aseleposopimuksen täytäntöönpanoa. Turvallisuusneuvoston ei tarvitse uudistaa mandaattia kuuden kuukauden välein, kuten esimerkiksi samalla alueilla operoivien YK-joukkojen UNIFIL:n ja UNDOF:n osalta täytyy. UNTSO:n tehtävää hoitavat 153 sotilastarkkailijaa 23 eri maasta. Suomalaisia sotilastarkkailijoita on operaatioalueella artikkelia kirjoitettaessa kaikkiaan 15. Suomalaisten vanhimpana on komentaja Timo Joutsen.



UNTSO:n komentaja (tehtävänimike COS eli Chief of Staff) on irlantilainen kenraalimajuri Carl Dodd. Hänellä on apunaan esikunta, joka koostuu siviili- ja sotilashenkilöstöstä sekä ulkoasemien päälliköt esikuntineen. Pienempiä ulkoasemia ovat Egyptissä OGE, Libanonissa UNLOB ja Damaskoksessa ODD. Vaikka mandaatti kattaa myös Jordanian, ei UNTSO:lla ole enää edustusta ko. maassa. Operatiivista yhteistyötä tehdään Golanilla tarkkailijaryhmä OGG:n osalta UNDOF:n kanssa sekä Libanonissa tarkkailijaryhmä OGL:n osalta UNIFIL:n kanssa. Ko. YK-joukkojen komentajilla on operatiivinen johtosuhde vastuualueensa tarkkailijaryhmiin. Ulkoasemien osalta suurin muutos on parhaillaan käynnissä oleva OGL:n siirto Israelin puolelta Nahariyasta Libanonin puolelle Tyreen.

Golanilla yleistilanne on ollut rauhallinen. Molemmat osapuolet, Israel ja Syyria, noudattavat solmittua aseleposopimusta lähes kirjaimellisesti. Tilanne Etelä-Libanonissa on aavistuksen jännittyneempi. Hisbollah on reagoinut ilmatorjuntatulellaan Israelin ilmavoimien viikoittain tapahtuviin ylilentoihin. Lähi-Idän jännitteitä lisäävät tietenkin Israelin ja Palestiinan välinen konflikti, Irakin tilanne asetarkastusvaatimuksien takia sekä Israelin ja Libanonin välinen vesikiista.



 

2. Siirtyminen kansainvälisiin tehtäviin

Esimies-alais -keskusteluissa ilmoittamani halukkuus kansainvälisiin tehtäviin, aktiivisuus hakeutumisessa kansainvälisiin harjoituksiin ja kursseille sekä esimiesten puolto Reserviupseerikoulussa ja Kymen Ilmatorjuntarykmentissä avasivat mahdollisuuden sotilastarkkailijaksi. Alustava tieto tehtävästä tuli heti Niinisalossa järjestetyn sotilastarkkailijakurssin jälkeen kesäkuussa 2001. Niinisalon kurssilta sai todella hyvät valmiudet lähteä sotilastarkkailijaksi. Aikainen tieto helpotti myös huomattavasti lähdön valmisteluja.

Viimeiset viikot ennen lähtöä kuluivat nopeasti erilaisten valmistelujen merkeissä. Virkapassien ja varusteiden nouto, matkalaatikoiden pakkaus, pakkauslistojen teko, autoasiat, ajomatkan valmistelut, pankki-, posti- ja vakuutusasiat jne. veivät kummasti aikaa, jotta perusta olisi kunnossa Suomesta vuoden poissaoloa varten.

Matkan alas Lähi-Itään tein ajamalla yhdessä kurssiveljen kaptl Tuomo Meron kanssa kahden auton saattueena. Kolme lauttaa (Hanko-Rostock, Ancona-Patras ja Pireus-Haifa) sekä ajomatkat Saksan läpi Italiaan ja siirtyminen Kreikassa satamasta toiseen veivät kaikkiaan kahdeksan päivää. Matkalla pysähdyimme lauttojen lisäksi päiväksi Innsbruckin lähelle avaten samalla terassikauden lämpimän alppiauringon paisteessa. Pireuksessa EU:n ulkorajalla auton papereiden leimaus oli vaativampi tehtävä kuin maahantulomuodollisuudet Israelissa. Lisäksi viimeinen lauttamme Kreikasta Israeliin oli tasoltaan diplomaattisesti ilmaissen piirun verran alempaan kategoriaan kuuluva. Israeliin saavuttuamme vietimme loppuviikon OGL:n suomalaisten luona Nahariyassa ennen ajoa Jerusalemiin. Matka sujui kokonaisuudessaan suunnitelman mukaan ilman mitään ongelmia, eikä laadittu aikataulukaan ollut liian kireä.

3. Koulutus Jerusalemissa ja ulkoasemalla

Neljän päivän peruskoulutus Jerusalemissa UNTSO:n esikunnassa sisälsi eri perusasioiden opiskelua sekä hallinnollisten asioiden järjestelyjä. Tärkeimpiä olivat ID-korttien ja Israelin viisumeiden saanti. Omalle ulkoasemalle siirryttiin torstain iltapäivän ja illan aikana. Majoittuminen Damaskoksessa järjestyi kullekin uudelle tarkkailijalle omien kansallisuuksien toimesta. Seuraavana päivänä alkoi aseman oma koulutus, jossa paneuduttiin enemmän yksityiskohtiin ja tarkkailijan tehtäviin. Viikonlopun aikana myös Golanin kukkulat tulivat tutuiksi.

Aseman esikunnan henkilökuntaa lukuun ottamatta aseman tarkkailijat on jaettu tiimeihin, joista kullakin tiimillä on tietyt OP:t (tarkkailuasemat) vastuullaan. Oma tiimini oli Team Oasis, jolla on vastuullaan OP:t 57 ja 58 lähellä Jordanian rajaa Golanin eteläpäässä. Tiimin seniorit vastaavat uusien tarkkailijoiden koulutuksesta viikon kerrallaan kestävän tarkkailuasemavuoron aikana. Kolmannen OP:n lopussa on testi, jossa todetaan tarkkailijan oppineen vaaditut asiat. Testin jälkeen tarkkailija voi toimia seniorina ja kouluttaa edelleen uusia junioreita. Lisaksi koulutuksesta vastaavat luonnollisesti aseman esikunnan sotilas- ja siviilihenkilöstö sekä aseman päivystäjä tehtäviinsä liittyen.

4. Palvelus tarkkailijana

Kaksi eri kansallisuutta olevaa tarkkailijaa hoitavat viikon kestävällä työvuorollaan oman alueensa valvonnan. Valvontaa suoritetaan tarkkailuasemalta ja autopartioin. Kahden viikon välein aseleposopimuksen mukaisesti tarkastetaan Syyrian joukkoja ja aseistusta Golanin alueella. Viikon vuoron aikana tarkkailijat vastaavat aseman hoitamisesta ja päivittäisestä huollosta sekä ruoan laitosta. Aikaa jää myös liikunnan harrastamiseen. Lenkille lähdettäessä piti tosin varata muutama kivi käteen alueen kulkukoirien varalle. Paikallisen väestön suhtautuminen tarkkailijoihin oli erittäin ystävällistä ja arabikylien kauppiaiden teetarjoilut enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Alkeellisellakin arabian kielitaidolla hankki helposti ystäviä paikallisista.

Tarkkailijoilla on päätehtävänsä lisäksi myös muita työtehtäviä kuten aseman päivystys, varallaolo ja erilaiset ajotehtävät. Kuukaudessa kertyy noin 22 työpäivää, joten vapaa-aikaa jää riittävästi. Lisäksi lomaa kertyy 1,5 päivää kuukautta kohden. Asemalla järjestetään viikoittain erilaisia vapaa-ajan aktiviteetteja myös perheenjäsenille. Mahdollisuutta matkailuun ei kannata hukata; Lähi-Idässä riittää nähtävää.

Kesäkuun lopussa kolmen kuukauden palveluksen jälkeen minulta tiedusteltiin halukkuutta palvella UNTSO:n esikunnassa operatiivisen osaston osastoupseerina. Toivomus saada vuodesta mahdollisimman paljon irti ammatilliselta kannalta toteutui. Vastaan osastoupseerina Golanin tilanteen seurannasta ja raportoinnista esimiehilleni sekä vuoroluettelon mukaisesti operatiivisen osaston päivystävän upseerin tehtävistä. Päivystäjä pitää aamun tilannekatsauksen esikunnan henkilöstölle muiden tehtäviensä ohella. Esikuntatyöskentely ei ennestään ollut kovin tuttua edes kotimaan palveluksesta; nyt siihen piti tottua vieraalla kielellä rauhanturvaoperaation esikunnassa. Helpommalla olisin varmasti päässyt ns. rivitarkkailijana, mutta päätöstä ei ole tarvinnut katua hetkeäkään. Työilmapiiri ja henki esikunnassa ovat erinomaisia.

UNTSO:n ja UNRWA:n (YK:n alainen avustusjärjestö Palestiinalaisten auttamiseksi) yhteinen operaatio YK:n rakennusten ja tilojen GPS-lukemien kartoittamiseksi Länsi-Rannan alueilta toi mielenkiintoisen vaihtelun rutiineihin. Vuorollaan kaksi UNTSO:n esikunnasta määrättyä sotilastarkkailijaa yhdessä UNRWA:n paikallisen oppaan avulla tekivät päivän mittaisia partioita Länsi-Rannalla. Jenin, Ramallah, Nablus, Tulkarm, Qalqilya ja Hebron tulivat tutuiksi partioiden aikana. Kokemus oli melkoinen sekoitus vastakohtia. Välillä oli vaikea uskoa, että tilanne on epävakaa kyseisillä alueilla. Ajo kaupungissa, jossa oli aavemainen tunnelma ulkonaliikkumiskiellon takia tai F-16:n ohjusiskun jälkien näkeminen luonnossa kuitenkin muistuttivat vallitsevasta tilanteesta. Mieleenpainuvimpia hetkiä oli koripallon pelaaminen eräässä pakolaisleirissä koulun oppilaiden kanssa sekä Arafatin tuhoutuneen esikunnan näkeminen Ramallahissa.

5. Israel ja miehitetyt alueet

Jerusalemin kaupungissa toistaiseksi viimeinen itsemurhapommi-isku tapahtui elokuun alussa. Israelissa pommi-iskut ovat keskittyneet Tel Avivin alueelle sekä Länsi-Rannan pohjoispuolelle. Tiukentuneet turvatoimet ovat estäneet useita iskuja. Paikalliset ihmiset eivät näytä kuitenkaan välittävän tilanteesta, vaan ovat päättäneet elää normaalia elämää.

Länsi-Rannan kuumia pisteitä ovat Jenin, Nablus, Tulkarm, Qalqilya, Ramallah sekä Hebron ja Gazan kaistaleen osalta Rafah, Khan Younis, Deir El-Balah sekä Beit Lahia. Aseelliset selkkaukset ja yhteenotot Israelin ja Palestiinan välisessä konfliktissa ovat päivittäisiä. Koston kierre jatkunee kansainvälisistä rauhanponnisteluista huolimatta. Israelin omat sisäpoliittiset ongelmat ja tulevat vaalit vievät tällä hetkellä pääosan huomiosta ja voimavaroista. Samoin palestiinalaisilla on omat sisäiset ongelmansa ja ristiriitansa tavoitteista ja keinoista Hamas-järjestön kanssa.

Yli kaksi vuotta kestäneen Intifada II:n (Palestiinan kansannousun Israelin miehitystä vastaan) aikana yli 2000 palestiinalaista on kuollut, kymmeniä tuhansia loukkaantunut sekä useat menettäneet kotinsa ja maansa. Lisäksi ulkonaliikkumiskiellot ovat vaikeuttaneet normaalia elämää. Palestiinalaisten militanttien iskuille Israelin armeijaa ja siviilejä vastaan näyttää silti olevan kannatusta kansan keskuudessa siitäkin huolimatta, että IDF:n tiedetään iskevän takaisin lähes välittömästi. Israelin vastaavat luvut Intifadan alkamisen jälkeen ovat huomattavasti pienemmät.

Israel on aloittanut valmistelut mahdollisen Irakin tilanteen eskaloitumisen varalle. Ilmavoimat ovat lisänneet harjoitteluaan ja ilmatorjuntajoukot ovat testanneet kalustoaan sekä harjoitelleet toimintaa mahdollista iskua vastaan. Israelin johto on ilmoittanut armeijan olevan valmis reagoimaan Irakin iskuun myös ilman Yhdysvaltojen hyväksyntää.

6. Kokemukset

Työskentely kansainvälisessä ympäristössä lisää ymmärrystä ja yhteistyökykyä eri kansallisuuksien välillä. Pelkästään yhteinen kieli, englanti, ei takaa hyvää lopputulosta vaan on opittava ymmärtämään kollegan ajatusmaailmaa. Lähes ympärivuorokautinen englanninkielinen ympäristö kehittää luonnollisesti kielitaitoa. Esikuntatyöskentelyssä myös taito kirjoittaa vieraalla kielellä kehittyy pakostakin. Operaatioalueella pääsee näkemään vieraan vallan asevoimien joukkoja, kalustoa ja toimintaa, joista voi kerätä kokemuksia ja verrata niitä omiin Puolustusvoimiimme.

Kokemus ei ole kuitenkaan karttunut pelkästään ammatillisesta näkökulmasta. Mahdollisuus asua Lähi-Idän keskuksissa Damaskoksessa ja Jerusalemissa sekä tutustua vieraisiin kulttuureihin, tapoihin ja ihmisiin on avartanut maailmankatsomusta. Kotimaassa itsestään selvien asioiden olemassaoloa osaa arvostaa vuoden poissaolon jälkeen enemmän. Vaimon tulo viimeisiksi kuudeksi kuukaudeksi alueelle antaa mahdollisuuden kokea Lähi-Idän “ihmeitä” yhdessä ja saada loppuelämäksi arvokkaita yhteisiä muistoja. Jerusalemista tavoittaa Lähi-Idän nähtävyydet muutamassa tunnissa. Matkustaminen on helppoa ja halpaa.

Sotilastarkkailija edustaa ensisijassa Suomea ja YK:ta ja sen jälkeen itseään. Suomen hyvä maine rauhanturvaoperaatioissa on hankittu vuosien laadukkaalla työllä. Suomalainen upseeri on toivottu tulokas tarkkailijaksi. Katson tekeväni omalta osaltani maanpuolustustyötä kotimaan rajojen ulkopuolellakin luomalla kansainvälisiä suhteita, jotka alati integroituvassa maailmassa ovat arvokkaita tulevaisuutta ajatellen.