4/2000

ILMATORJUNTAMUSEON UUSI VUOSIKYMMEN

 

Ilmatorjuntamuseo juhli viime syksynä 30-vuotista olemassaoloaan uuden lähes miljoona markkaa maksaneen palvelukeskuksen vihkiäisillä. Museoalueella on nyt 1996 valmistuneen suuren näyttelyhallin lisäksi myös hallintorakennus, jossa museovieraita voidaan palvella aikaisempaa monimuotoisemmin. Juhlapäivä merkitsi samalla vuonna 1991 perustetun Ilmatorjuntamuseosäätiön ensimmäisen ja todella merkittävän kehittämisvaiheen päättymistä. Eversti Väinö ”Tysse” Raatikainen, hänen johtamansa museosäätiön hallitus ja museon uutterat toimihenkilöt olivat syvän taloudellisen laman aikana vieneet läpi neljä miljoonaa markkaa maksaneen rakennus- ja näyttelyhankkeen. Tämä ei olisi ollut toteutettavissa ilman ilmatorjuntahenkisten henkilöiden ja yritysten lahjoituksia sekä yhteiskunnallista tukea. Esitänkin näin lehden välityksellä vielä kerran ilmatorjuntamuseosäätiön parhaan kiitoksen lahjoittajille ja tukijoille sekä hankkeen puuhamiehille.

Ilmatorjuntamuseo on nyt saanut ajanmukaiset tilat ja osan näyttelykalustosta ympärivuotisesti lämpimään halliin, mutta koko kehittämishanke ei suinkaan ole loppuunsaatettu. Hankkeen toinen vaihe käsittää vuodet 2000 – 2005, jona aikana museon ulkoalue tulee peruskunnostaa niin maisemallisesti kuin ulkokalustonkin osalta ja lisäksi aikaansaada toinen hallitila, joka samalla toimii myös arkistotilana. Hankkeen toisen vaiheen toteuttamissuunnitelmaa tarkistetaan parhaillaan ja vielä tänä syksynä on tarkoitus aloittaa ulkoalueen peruskunnostus. Museoalue tulee jatkossa laajenemaan ja ulkoalueelle tullaan sijoittamaan tuliasemiin tykki- ja ohjuskalustoa, josta esimakua saatiin jo kesäkuussa, kun museo vastaanotti ilmatorjuntaohjusjärjestelmä 79:n kaksi ohjuslavettia, tulenjohtotutkan ja järjestelmään kuuluvaa muuta materiaalia.

Ilmatorjuntamuseosäätiön taloudelliset resurssit saattavat kuitenkin viivästyttää hankkeen toisen vaiheen toteutumista, sillä tosiasia on, että tällä hetkellä säätiön rahavarat ovat olemattomat ja riittävät vain välttämättömimmän toiminnan ylläpitoon. Me ilmatorjuntamuseosäätiön hallituksessa uskomme kuitenkin lujaan aselajihenkeen ja toivomme, että yhteistyökumppaneita ja taloudellista tukea löytyy, kun hankkeen toinen vaihe ensi vuonna toden teolla käynnistyy. Kaikkinainen apu ja tuki museon hyväksi on tarpeen. Mikäli olet halukas uurastamaan museon hyväksi omalla työpanoksellasi tai tukemaan museota rahallisesti tai materiaalisesti, niin ole ystävällinen ja ota yhteyttä allekirjoittaneeseen, puh 040-560 6556 tai museon johtajaan Matti Kulmalaan, puh 040-538 5515.

Museoterveisin

Ilmatorjuntamuseosäätiön hallituksen puheenjohtaja

Eversti Seppo Lehto