ENSIMMÄINEN ”OIKEA” RAUHANTURVAAMISOPERAATIO

Skopje Makedonian pääkaupunki on rakennettu lähes tyystin uudestaan vuoden 1963 maanjäristyksen jälkeen. Viime vuonna lehdessämme esiteltiin LähiIdän nykytilaa ja siellä toimivien YKjoukkojen toimintaa. Tällä kertaa tässä ”ei niinkään ilmatorjunta asiaa” sarjassa on vuorossa yksi Euroopan pienimmistä valtioista Makedonia sekä siellä toimivat YK joukot. Rauhanturvaamisen kannalta operaatioilla on yksi merkittävä ero: Libanonissa keskitytään valtioiden välisten vihollisuuksien hillitsemiseen, kun taas Balkanilla painopiste on niiden syntymisen estämisessä.

Kokonaisuuden kannalta vähäpätöinen, mutta lehtemme lukijakunnan silmissä merkittävä yhteinen piirre sen sijaan on missioissa olevien/olleiden suomalaisten ilmatorjuntaupseereiden suuri määrä. Kuten tunnettua it-miesten pitää olla avarakatseisia, ja parempaa mahdollisuutta sen taidon hankkimiseen tuskin tulee kuin käydä vieraassa kulttuurissa hakemassa vaikutteita ja arvioimassa omaa kypsyyttään.

Skopje Makedonian pääkaupunki on rakennettu lähes tyystin uudestaan vuoden 1963 maanjäristyksen jälkeen.

RAUHANTURVAAMINEN?

Mikäli rauhanturvaamisella tarkoitetaan oman ympäristön rauhallisena pitämistä, voidaan ensimmäisinä todellisina rauhanturvaajina pitää viikinkejä ja niitä kuuluisia muinaisia roomalaisia. Heidän keinonsa rauhan ylläpitämiseen eivät tosin aina olleet niitä kaikkein rauhanomaisimpia. Hieman sivistyneempi rauhanturvaamisen muoto oli viime vuosisadalla kehitetty ”kollektiivisen turvallisuuden” käsite, jolla pyrittiin siihen, että jos oman turvallisuuden takaamiseen eivät omat resurssit yksin riittäneet, oli parempi liittoutua vähiten uhkaavan naapurin kanssa sitä pahinta osapuolta vastaan. Kaikkien näiden yritelmien lopputuloksena on saatu eriasteisia sotia ja paljon inhimillistä kärsimystä.

Toisen maailmansodan perillisenä syntyneen Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan alussa kuvataan järjestön päämääräksi kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitäminen, joka käytännössä tarkoittaa tehokkaisiin yhteisiin toimenpiteisiin ryhtymistä rauhaa vaarantavan uhan poistamiseksi tai sen syntymisen ehkäisemiseksi. Olemme viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana oppineet, että nämä ”tehokkaat yhteiset toimenpiteet” merkitsevät osapuilleen rauhanturvajoukkojen sijoittamista kiistan osapuolten väliin tai sotilastarkkailijoiden lähettämistä alueelle raportoimaan tapahtumista. Itse asiassa kyse on siis enemmänkin ollut ”rauhantekemisestä” (peacemaking) kuin sen turvaamisesta (peacekeeping). Vasta tällä vuosikymmenellä ovat käsitemaailmaan tulleet ”laajennettu rauhanturvaaminen” seka ”rauhaanpakottaminen”, joita ei tässä yhteydessä ole syytä käsitellä sen tarkemmin.Hieman kärjistäen voidaankin todeta, että sanan varsinaisessa merkityksessä YK johtoinen rauhanturvaaminen alkoi vasta runsaat viisi vuotta sitten. Silloin YK:n turvallisuusneuvoston antaman mandaatin tavoitteena oli ensimmäistä kertaa ylläpitää rauha alueella, jossa varsinaiset vihollisuudet eivät vielä olleet puhjenneet. Alkoi ennalta ehkäisevä rauhanturvaoperaatio Entisen Jugoslavian Tasavalta Makedoniassa.

UNPREDEP LYHYESTI

Entisen Jugoslavian osatasavaltojen julistauduttua yksi toisensa jälkeen itsenäiseksi ja sisällissodan puhjettua niistä useimmissa pyysi Makedonian presidentti Kiro Gligorov YK:n rauhanturvaajien lähettämistä maahansa marraskuussa 1992. Somaliassa ja Kroatiassa kasvojaan menettänyt YK näki mahdollisuutensa imagon kohottamiseen ja toimi nopeasti. Jo kuukautta myöhemmin saapuivat ensimmäiset rauhanturvaajat ryhmittyen pääsääntöisesti Serbiaan kuuluvan Kosovon maakunnan vastaiselle pohjoisrajalle. Osasto toimi aluksi entiseen Jugoslaviaan sijoitetun UNPROFORin osana saaden vaihe vaiheelta itsenäisemmän aseman. Kesästä 1995 alkaen operaatio on ollut täysin itsenäinen ja sitä on johtanut puolalainen diplomaatti ja herrasmies Henryk Sokalski.

UNPREDEP (United Nations Preventive Deployment) on YK:n historian ensimmäinen missio, jossa tarkoituksena on ehkäistä kiistojen puhkeaminen osapuolten välillä. Koko viisivuotisen mandaattikautensa se on onnistunut sataprosenttisesti tehtävässään. Toimialueella vallitsevista jatkuvista sisäisistä ja ulkoisista jännitteistä huolimatta vihollisuudet eivät ole puhjenneet sodan mittoihin.

MAKEDONIA PÄHKINÄNKUORESSA

Makedonia oli entisen Jugoslavian eteläisin ja köyhin osatasavalta. Pinta-alaltaan se vastaa entistä Hämeen lääniä (n 25 700 kmº2) ja asukasluvultaan ns. ruuhkaSuomea (n 2 milj). Sen rajanaapureina ovat etelässä Kreikka, lännessä Albania, idässä Bulgaria sekä pohjoisessa Serbia tai oikeammin Jugoslavian Liittotasavalta (= Serbia + Montenegro). Asukkaista 2/3 on etnisiä makedonialaisia, neljännes albaaneja ja loput kymmenen prosenttiaedustavat noin kahtakymmentä erilaista vähemmistöryhmää.

Maan maaperässä on jonkin verran mineraaleja, kasvukausi on eteläeurooppalaisen pitkä ja ilmasto leuto, joten mahdollisuudet pitkälliseen omavaraistalouteen olisivat olemassa. Lukuisten perusmateriaalien puute, vanhan järjestelmän mukaiset viljelysmenetelmät ja ehkäpä myös asenteet aiheuttavat sen, että riippuvuus ulkomaisesta avusta on suuri. Pääviljelykasvit ovat vehnä ja maissi, joiden ohella hedelmäja viinitarhoja löytyy yleisesti.

Valtauskonto on ortodoksisuus ja noin kolmasosa väestöstä (albaanit) on muslimeja. Koulunkäynti on ilmaista (kirjat tosin pitää hankkia itse) ja oppivelvollisuus kestää kahdeksan vuotta. Päivähoitojärjestelmä esiopetuksineen on saatu jalkeille, ja eläketurvaakin on kehitetty. Suomalaisten tarkkailuasema F 14 vuorten välissä puurajan yläpuolella

HISTORIAN HAVINAA

Muinainen Makedonian kuningaskunta perustettiin 500 luvulla ennen Kristusta. Pari sataa vuotta myöhemmin kuninkaansa Aleksanteri Suuren johdolla maa valloitti ensin Balkanin ja vieläpä Persian. Aleksanterin kuoleman jälkeen alkoi rappeutuminen ja Rooman valtakunta jakoi maan aikanaan useisiin provinsseihin.

Roomankin jakauduttua Makedonia tuli virallisesti ItäRooman alaisuuteen. Slaavit ja bulgaarit asuttivat alueen 500 luvulta alkaen, josta lähtien käytiin jatkuvia sotia turkkilaisten ja alueelle aiemmin ehtineiden kesken. Vuonna 1392 ottomaanit valloittivat pääkaupunki Skopjen ja varmistivat näin sekä bysantin kulttuurin että ortodoksisuuden juurtumisen Makedonian maaperään.

Viime vuosisadan lopulla syntyi ajatus slaavilaisten alueiden yhdistämisestä eteläisellä kaistaleella (Jug= etelä+slav > Jugoslavia). Ottomaanit saatiinkin lyötyä Euroopasta ensimmäisen Balkanin sodan seurauksena, mutta Bulgaria halusi varmistaa turvallisuutensa ja laajentaa aluettaan myös toiseen suuntaan. Se hyökkäsi Serbiaan, jolla oli kuitenkin tukenaan kaikki muut Balkanin maat. Näin toinen Balkanin sota päättyi Bulgarian tappioon, mikä käytännössä tarkoitti sitä, että se menetti Makedonian alueen lähes täydellisesti Serbialle ja Kreikalle.

Ensimmäisen maailmansodan seurauksena synnytettiin Serbian kuningaskunta (myöhemmin Jugoslavia) entistä laajempana, se tuli ulottumaan helleenisestä ja albaanisesta Makedoniasta aina Habsburgien perillisten maille Sloveniaan. Toisessa maailmansodassa Jugoslavia kuului liittoutuneiden joukkoon ja akselivallat valtasivat sen bulgaarien johdolla keväällä 1941. Näin Makedonia oli taas kerran vanhan vainoojan miehittämä. Sodan kääntyessä liittoutuneiden voitoksi makedonialaisten nationalismi heräsi taas voimakkaana, mutta Titon luvattua heille osatasavallan aseman tulevassa Jugoslavian liittovaltiossa oman itsenäisyyden tavoittelusta tuolla erää luovuttiin.

Kuusikymmentäluvun lopulta asti Makedonian sisäistä vakautta ovat horjuttaneet albaanivähemmistön pyrkimykset oman (liitto)valtion luomiseksi. Jugoslavian hajoamisen myötä maahan syntyi runsaasti puolueita, jotka saivat vaatimuksensa uusien vaalien pitämisestä lävitse. Ehdoton enemmistö kansasta halusi itsenäisyyttä, jonka se myös julisti Slovenian ja Kroatian esimerkkiä noudattaen marraskuussa 1991.

Tavoitteita maalta ei puutu. Makedonian presidentti ilmaisi äskettäin syvän pettymyksensä, kun maata ei valittu YK:n Turvallisuusneuvoston jäseneksi. Samoin täkäläiset odottavat jäsenyysneuvottelujen EU:n ja Naton kanssa alkavan minä hetkenä hyvänsä. Politiikaksi on valittu siis sisäisten ongelmien lakaiseminen maton alle ja pyrkimys päästä heti seurapiireihin hinnalla millä hyvänsä. Tilanteen absurdiutta lisää ylimmän valtiojohdon jatkuvasti toistama toive UNPREDEPin läsnäolon jatkamisesta ‘sisäisten ja ulkoisten jännitteiden lieventämiseksi’. Väkisinkin herää kysymys, ketkä ovatkaan niitä turvallisuuden tuottajia ja ketkä kuluttajia?

NAAPURIT

Makedonialla on kaikkien naapuriensa kanssa suurempia tai pienempiä ongelmia, joilla kaikilla on historiallinen tausta. Kreikkalaiset arkeologit löysivät 1970 luvulla oman maansa pohjoisimmasta maakunnasta (sekin nimeltään Makedonia) haudan, jossa olivat ennen Kristuksen syntymää eläneen kuningas Filip II:n aarteet. Niiden joukossa oli kaksi kultaarkkua, joiden kannessa loisti 16sakarainen Verginan tähti. Makedonian itsenäistyessä 20. marraskuuta 1991 ja valitessa lippunsa aiheeksi juuri samaisen tähden kuohahti helleeninen veri. Kreikkalaiset pitivät tekoa antiikin kulttuurin häväistyksenä ja julistivat naapurimaansa kauppasaartoon helmikuussa 1994. Koska ulkomaankauppa on merettömän ja köyhän maan ainoa elinehto, pääsi Makedonia Kreikan kanssa sopimukseen kauppasaarron lopettamisesta vuoden 1995 lopulla lupautuen samalla puolittamaan lipussaan olevien sakaroiden määrän kahdeksaan ja ottamalla uudelleen harkintaan myös maansa nimen. Jälkimmäinen kysymys on yhä avoin ja YK:nkin piirissä käytetään valtiosta nimihirviötä FYROM (Former Yugoslavia Republic of Macedonia, Entisen Jugoslavian Tasavalta Makedonia). Maan saattamisessa taloudellisesti jaloilleen ovat avainasemassa nimenomaan suhteet Kreikkaan ja Tessalonikin sataman käyttöoikeus, sillä Balkanin vuorten keskellä poimuilevia teitä pitkin mateleva ja rajaasemilla useiksi päiviksi pysähtelevä rekkaliikenne ei kykene tyydyttämään pienenkään maan tarpeita.

Vanha vainooja Bulgaria oli ensimmäinen maa, joka tunnusti Makedonian valtion. Ongelma onkin siinä, ettei tunnustus koskenut sen kansaa eikä kieltä. Itäinen naapuri pitää makedonialaisia nimittäin bulgaareina ja heidän kieltään oman kielensä murteena. Maiden välisellä rajalla ei ongelmia juuri esiinny, ellei sellaisena pidetä yhtä Euroopan vilkkainta huumereittiä. Sen asian kanssa YK ei voi toimia mitenkään, sillä UNPREDEPin vastuualue ei ulotu itärajalle.

Albanian vastainen raja on tullut vuosien myötä tutuksi erityisesti suomalaisille rauhanturvaajille. Salakuljetus ja luvaton rajanylitys ovat edelleen jokapäiväistä raportoitavaa. Makedonian etninen enemmistö haluaa pitää maansa ”puhtaana” ja virallisilla rajanylityspaikoilla kerätään maksua kaikilta maahan pyrkiviltä. Köyhille albaaneille summa on liian suuri, joten he käyttävät luvattomia keinoja. Yleensä rajanylittämiseen liittyy myös salakuljetus, joka on lähinnä tupakan rahtaamista. Paikalliset viranomaiset pyrkivät asiaan puuttumaan, joskaan niidenkään suorituskyky ei vielä aivan hiottua timanttia muistutakaan. Ja kun vastaavasti pitkään eristyksissä eläneen Albanian sisäisen järjestyksen ylläpito ei ulotu toistaiseksi muuta kuin pienissä kylissä suoritettaviin erikoisjoukkojen voimannäyttöihin loistavat lähes kaikki rajaasemat ja reaalisosialismin kukkasina syntyneet noin 450 000 rajaalueen bunkkeria tyhjyyttään.

Toinen länsirajan ongelmista on etninen kysymys, sillä lähes kaikki Makedonian albaanivähemmistöön kuuluvat asuvat juuri tällä kaistaleella. Valtaväestö pitää albaaneja toisen luokan kansalaisina ja heidän ongelmiaan ei kukaan halua ratkaista. Tulenaraksi tilanteen tekeekin se, että Albania, Makedonian läntiset osat sekä Jugoslavian lounaisin kolkka Kosovo muodostavat maailman suurimman albaaniyhteisön, joka taistelee oman itsenäisyytensä puolesta. Toistaiseksi heidän ”puhetorvellaan” Kosovon Vapautusarmeijalla ei ole kykyä sen saavuttamiseen kiivasta taistelumieltä kylläkin, mutta salakuljetuksen myötä myös heidän varustuksensa parantunee koko ajan. Arvailla vain voidaan, missä ovat Albanian armeijan asevarastoista kadonneet noin 600 000 käsiasetta.

Jugoslavian vastainen pohjoisraja on kuitenkin kaikkein räjähdysherkin. Maat eivät ole tunnustaneet toisiaan ja rajankäyntiä ei ole koskaan suoritettu. Ainoastaan pääteiden viralliset rajanylityspaikat on selkeästi merkitty. Kumpikin osapuoli on tähän mennessä esittänyt oman näkemyksensä rajankulusta, jotka poikkeavat toisistaan useissa kohdin yhteensä useiden kymmenien neliökilometrien verran. YK on ratkaissut oman toimintansa rajat määrittelemällä itselleen YK:n Partiolinjan (UNPL), joka pääosin kulkee luonnollisia maastonkohtia seuraten joko yhteisesti hyväksyttyä rajankohtaa pitkin, toisen osapuolen näkemyksen mukaisesti tai niiden välissä. Tilannetta on helpottanut se, että kummankin maan rajajoukot ovatpitäytyneet toimimaan itse määrittämänsä alueen puitteissa ilman hyökkäyksellisiä tarkoitusperiä.

ITSENÄISYYDEN ONGELMAT

Lyhyen itsenäisyytensä aikana Makedonia on kokenut saman katapulttiilmiön kuin muutkin entisen itäblokin kansakunnat. Ulkomailta on virrannut talousapua, joka on kuitenkin salaperäisesti kasautunut vain joillekin tahoille. Avustussummista mainittakoon, että EU tulee sijoittamaan äskettäin allekirjoitetun sopimuksen mukaisesti tämän vuosituhannen loppuun mennessä 150 miljoonaa ECUa (n. 900 milj FIM) talouden jaloilleen saattamiseen ja Maailmanpankki jo tämän vuoden aikana noin 30 miljoonaa dollaria (n. 165 milj FIM). Näistä tukitoimista huolimatta kauppataseen vaje on satoja miljoonia dollareita ja teollisuustuotannon kasvuluvut ovat vain runsaan prosentin vuosiluokkaa. Virallisen talouden rinnalle onkin noussut ainakin yhtä kovalla volyymilla pyörivä harmaa talous, jossa häviäjiä saattaa odottaa vaikka päätyminen maan läpi virtaavan Vardar-joen vietäväksi.

Makedonialaisten keskipalkka on noin tuhat markkaa kuussa, mutta palkanmaksu viivästelee ja inflaatio nostaa hintoja joidenkin tuotteiden osalta Suomen tasolle ja jopa ylikin. Lisäksi vanhan hallinnon mukaisen keskitetyn talousjärjestelmän purkautuminen on luonut työttömyyden, joka viimeisten arvioiden mukaan on kolmekymmentäkuusi prosenttia. Näin ollen yksityisyritteliäisyys on silmiinpistävä piirre. Erilaisia Minimarketteja, partureita ja kuppiloita löytyy erityisesti Skopjesta rinta rinnan. Toinen ammattikunta, joka todella näkyy ja toimii on poliisi, silla maassa on lähes kaksikymmentätuhatta lain ja järjestyksen valvojaa.

Poliisivoimat ovat lähes kaksi kertaa suuremmat kuin Makedonian oma armeija. MAKARM:n ainoaraskaampi aseistus käsittää neljä kappaletta vanhoja T34 panssarivaunuja, 6 Mi8 kuljetushelikopteria (Suomella on toistaiseksi seitsemän!) ja muutaman ilmatorjuntatykin (20 mm M 75 PAT). Rajanaapureidensa sotapotentiaaliin verrattuna Makedonia on huutolaispojan asemassa, mutta esimerkiksi amerikkalaiset kouluttavat maahan koko ajan ammattisotilaita. Valoa tunnelin päässä siis on

UNPREDEP KÄYTÄNNÖSSÄ

Tarkkailla ja raportoida – ajoneuvopartio työssään

YK-operaation luonne määritetään turvallisuusneuvoston antamassa mandaatissa. UNPREDEPin mandaatin keskeiset sanat ovat ”tarkkailla ja raportoida” (monitor and report). Ne muodostavat sotilaallisen toiminnan perustan ja antavat toimivaltuudet rauhanturvaajille. Suurin poikkeavuus LähiIdän YKjoukkoihin verrattuna on se, ettei UNPREDEPilla ole oikeutta tarkastaa esimerkiksi salakuljettajan kantamia laatikoita tai pysäyttää laitonta rajanylittäjää. Bosniassa mandaatti puolestaan mahdollistaa sotilaallisten kohteiden tarkistamisen ja alueiden sulkemisen. Viime vuosikymmenen lopulle saakka rauhanturvaoperaatiot olivat pääosin puhtaasti sotilasoperaatioita, joiden tarkoituksena oli tulitauon tai aselevon valvonta. Nyttemmin mukaan on tullut operaatioiden moniulotteisuus, joka tarkoittaa entistä suurempaa panosta myös muilla kuin sotilaallisella sektorilla. UNPREDEPin osalla puhutaan ”kolmen pilarin järjestelmästä”.

POLIITTINEN ASPEKTI

Vuonna 1994 UNPREDEP erotettiin omaksi missiokseen irti Entisen Jugoslavian muista YKoperaatioista. Samalla sen toimintaan liitettiin entistä laajempi siviiliasiain komponentti, joka käytännössä tarkoittaa ”hyvien palvelusten” (good offices) tarjoamista paikallisille viranomaisille. Samalla UNPREDEP pyrkii koordinoimaan maassa toimivien kymmenien YK:n alaisten tai itsenäisten järjestöjen toimintaa. Palveluksia tarjotaan niin sosiaali, koulutus, terveydenhoito kuin esimerkiksi poliittisen organisoinnin alallakin. Eräänä suomalaisittain merkittävänä tämän sektorin toimijana ovat siviilipoliisit, jotka tarkkailevat paikallisen poliisin toimintaa yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseksi. Parhaillaan tässä runsaan kahdenkymmenen hengen joukossa palvelee kuusi suomalaista ammattipoliisia.

HUMANITAARINEN TOIMINTA

Humanitaarisen pilarin tavoitteet ovat kaikkein kunnianhimoisimmat varsinkin, jos niitä verrataan käytettävissä oleviin resursseihin. Koska maan ongelmat ovat suurelta osin sosioekonomispohjaisia, tekemistä riittää. UNPREDEPin esikunnassa on kuitenkin vain yksi ihminen tekemässä tämän alan toimia ja mikä kaikkein mielenkiintoisinta, ilman minkäänlaista budjettia. Toiminta on siis enemmänkin yhteyksien luomista ja konsultointia sekä erilaisten kansainvälisten järjestöjen toiminnan koordinointia. Käytännön toimia ovat olleet verenluovutusten järjestäminen, erilaiset vaatekeräys tai muut humanitaariset kampanjat sekä hädänalaisten lasten auttamiseksi toteutetut projektit.

SOTILAALLINEN KOMPONENTTI

UNPREDEPin sotilaskomponentti on toiminut perinteisen rauhanturvatoiminnan keinoin. Maan länsija pohjoisrajoille rakennettiin ensi vaiheessa 24 pysyvästi miehitettyä tarkkailuasemaa (OP), joiden välimaastoa partioidaan jalan, ajoneuvoin ja helikopterein. Kaikista tehtävään liittyvistä havainnoista, laittomat rajanylitykset ja salakuljetus mukaanlukien, raportoidaan päivittäin. Vuosien saatossa organisaatioja
ryhmitysmuutoksia on tehty tiheään tahtiin, joten tällä hetkellä vakituisessa käytössä on enää kahdeksan OP:ta.

Nykyisin UNPREDEPin organisaatiossa on kaksi pataljoonaa (NORDBAT + USBAT), indonesialainen pioneerijoukkue sekä sotilastarkkailijaosasto. Sen kokonaisvahvuus on 750, josta suomalaisten osuus on 220. YK:n turvallisuusneuvoston viime joulukuussa tekemän päätöksen mukaan sotilaiden mandaatti päättyy tämän vuoden elokuun lopussa. New Yorkissa katsotaan, ettei tilanne enää edellytä sotilaallista läsnäoloa.

Rauhanturvaajan jouluateria – on mistä valita

UNPREDEPin esikunnassa työskentelee komentajan (Force Commander) alaisuudessa noin 50 sotilasta. FC:n tehtävää on hoitanut pohjoismainen upseeri (Suomesta prkenr Juha Engström 9596), ja tällä hetkellä vuorossa on tanskalainen prikaatikenraali. Esikunnan henkilöstö on mielenkiintoinen sekoitus amerikkalaista ja pohjoismaalaista sotilasosaamista. Kansallisena pyrkimyksenämme on ollut saada suomalaisia joka osastolle yhteydenpidon helpottamiseksi. Nykyään esikunnan sotilasviroissa työskentelee kaksitoista suomalaista, muun muassa operaation huoltopäällikkönä useimmille lukijoille tuttu LapItR:n pitkäaikainen huoltopäällikkö Juha Lindström.

 

SUOMALAISET BALKANILLA

UNPREDEPin organisaatio on vuosien varrella muuttunut moneen kertaan ja viime joulukuun alussa toteutetun kokonaisvahvuuden supistamisen myötä Suomen kontingentti pieneni 150 rauhanturvaajalla. Pääosa suomalaisista palvelee Pohjoismaisessa Pataljoonassa edellä kuvattujen esikuntaihmisten lisäksi. Skopjesta noin kolmenkymmenen kilometrin päässä sijaitsevassa Camp Arctic Circlessa toimivat pataljoonan esikunta sekä Esikunta ja Huoltokomppania. NORDBATin esikunta on lähes kokonaisuudessaan suomalainen. Pataljoonaupseerina on toiminut joulukuun alusta alkaen entinen päätoimittajamme everstiluutnantti Timo Rotonen. Muita ilmatorjuntaupseereita ovat majuri Juha Sillman sekä majuri Jari Räsänen. Suomalaisille itmiehille merkittävää on, että CACissa on aikanaan toiminut yksi Jugoslavian Kansanarmeijan ilmatorjuntajoukkoosasto, jonka kalustona on ollut SA3 Petshora.

Varsinaisina pataljoonan ”linjakomppanioina” toimivat SCANDCOY seka FINCOY. Edellinen on sekoitus pohjoismaista rauhanturvakokemusta, jossa kustakin kolmesta maasta (Ruotsi, Tanska, Norja) on noin joukkueen vahvuinen osasto. Jälkimmäinen on puolestaan puhtaasti suomalainen yksikkö, joka miehittää kahta vartioasemaa Albanian vastaisella rajalla sekä yhtä komppanian komentopaikkaa Tetovon kaupungissa.

UNPREDEPin siviilisektorin palveluksessa on jo edellä mainittujen poliisien ohella puolentusinaa ”ulkosuomalaista”, jotka ovat vuosien saatossa tulleet YK:n työntekijöiksi ja kulkeneet eri operaatioissa sen mukaan, miten tilaisuuksia on tarjoutunut. Tällä tavalla mitattuna kokeneimmalla ”fassella” on palvelusvuosia jo kuusitoista.

ILMATORJUNTA NÄKYY JA KUULUU

Aselajimme on toimialueella siis hyvin edustettuna. Viiden aktiiviupseerin (noin neljäsosa kaikista) ja muutaman reserviläisen voimin näymme ja kuulumme (ainakin) riittävän hyvin. Perinteitä ovat kuluneen viiden vuoden aikana käyneet ylläpitämässä monet muutkin aselajiveljet, joten alussa mainitsemani it-miehen luonteeseen kuuluvaavarakatseisuus taitaa olla enemmänkinsääntö kuin poikkeus.

Nykyään puhutaan paljon kantahenkilökunnan vähentyneestä kiinnostuksesta rauhanturvatehtäviäkohtaan. Onneksi kyseistä ilmiötä ei ole ollut havaittavissa it-miesten piirissä eikä aselajijohtokaan ole halukkaita halunnut estellä. Noin vuoden palvelus tyystin erilaisessa ympäristössä on opettavainen ja antoisa kokemus ihmisen elämässä. Kaikkeahan ei voi mitata rahassa ei edes saavutettuja etuja.

Jyrki Heinonen
SOO/HQ/UNPREDEP, UNPREDEPin esikunnan operatiivisen osaston vanhempi osastoesiupseeri

Lähteet:

YK:n peruskirja Multidisciplinary peacekeeping: lessons from recent experience Regional Surveys of the World, Eastern Europe and the Commonwealth of Independent States (1997)

Engström, Juha : Ehkäisevän diplomatian mahdollisuudet Makedonian rauhanturvaoperaation esimerkin valossa, teoksessa Rauhanturvaamisen muuttuvat kasvot, oppeja tulevaisuudelle (PlM:n julkaisuja 1/97)

Höglund, Kari : Rauhanturvaamisen tulevaisuudesta, (teoksessa Suomen Upseeri 1997)

Tiihonen, Ilkka : Preventive Deployment of the United Nations Forces (1997)