3/2007

 

 

”Ilmatorjuntayhdistys ry”

Ilmatorjuntaupseeriyhdistyksen hallitus päätti viime kokouksessaan tehdä esityksen valtuuskunnalle – ja sitä myötä ensi keväänä myös yhdistyksen kokoukselle – tarvittavista sääntömuutoksista, joilla ilmatorjunnan järjestökentän yhdistämistyötä voidaan jatkaa. Keskeisimmät sääntömuutokset koskevat yhdistyksen nimeä, jäsenkelpoisuuden määrittämistä, osastojen muodostamista sekä valtuuskunnan toiminnan jatkamista. Referoin kirjoitukseeni muutamia valmistelutyötä johtaneen valtuuskunnan puheenjohtajan Juha Palmujoen esittämiä ajatuksia muutoksista ja toivon saavani jäsenistöltä kannanottoja asioiden puolesta tai vastaan. Esitän jo tässä vaiheessa parhaat kiitokseni Juhalle ponnekkaasta työstä yhteisen asiamme eteenpäin viemisestä.

1§ Nimi ja kotipaikka: ”Yhdistyksen nimi on Ilmatorjuntayhdistys ry, kotipaikka on Helsinki ja yhdistys toimii koko valtakunnan alueella.” Esitetty nimi on yksinkertainen ja koko ”tulevaa” jäsenistöä kuvaava eikä se erottele naisia tai miehiä eikä siviilejä tai sotilaita!

2§ Tarkoitus ja toiminnan laatu: ”Yhdistyksen tarkoituksena on olla kaikkien ilmatorjuntakoulutettujen sotilaiden aatteellisena ja toiminnallisena yhdyssiteenä.” Lisäksi ko kohdassa upseerikunta -termi muutetaan jäsenkunnaksi. Tällä muutoksella yhdistyksen tarkoitusperät palvelevat kaikkia ilmatorjuntanaisia ja -miehiä.

3§ Jäsenet: ”Yhdistyksen vuosi- ja ainaisjäseneksi voi päästä ilmatorjunta-aselajissa palveleva tai palvellut taikka muuta ilmatorjuntakoulutusta saanut henkilö.” Jäsenkunnan laajentamisen päämääränä on mahdollistaa kaikkien maa-, meri- tai ilmavoimissa ilmatorjuntakoulutusta saaneiden henkilöiden jäsenkelpoisuus sotilasarvoon katsomatta. Samalla mahdollistetaan myös aselajissa palvelevien tai palvelleiden siviilihenkilöiden mahdollisuus liittyä yhdistyksen jäseneksi.

4§ Yhdistyksen toimielimet: ”Yhdistyksen toimielimet ovat yhdistyksen kokous ja hallitus.” Eli valtuuskunta lakkautetaan ja sitä koskevat maininnat säännöistä poistetaan myös muista kohdista. Käytännössä valtuuskunnan ohjaava rooli – valtuuskunnan puheenjohtajan osallistumista lukuun ottamatta – on ollut viime vuosina varsin vähäistä ja jäsenten osallistuminen kokouksiin vaisua. Aktiivisten seniori- tai muiden jäsenten arvokkaat näkemykset ja linjaukset yhdistyksen toimintaan liittyen voitaneen hankkia erillisinä asiantuntijalausuntoina tai kutsumalla keskeisiä henkilöitä kuultavaksi hallituksen kokouksiin. Valtuuskunnan lakkauttaminen / säilyttäminen jakaa mielipiteitä, joten mielelläni otan jäsenistön näkemyksiä ja kommentteja vastaan!

11§ Osastot: ”… muodostaa erikseen yhteisöjä, jotka toimivat… Yhdistyksen hallitus päättää näiden yhteisöjen järjestäytymisestä yhdistyksen osastoiksi niille kuuluvine oikeuksineen ja velvollisuuksineen.” Pykälän numero on 11 sillä edellytyksellä, että valtuuskunta lakkautetaan (pykälä 8 poistetaan). Aikaisemmat maininnat osastojen rekisteröitymättömyydestä poistetaan ja tällä tavalla mahdollistetaan erilaisten yhteisöjen liittymismahdollisuus Ilmatorjuntayhdistykseen. Samalla varmistetaan osastojen taloudellinen asema, mikäli ne ovat hankkineet pääomaa toimintansa pyörittämiseksi. Pääyhdistyksellä ei ole tarvetta haalia itselleen liittyvien yhdistysten omaisuutta tai varallisuutta.

Edellä on esitetty vain keskeisimmät muutokset jäsenkunnan kommentointia varten. Lopullinen sääntömuutosehdotus tullaan julkaisemaan Ilmatorjuntaupseerilehdessä 4/2007 vuosikokouskutsun yhteydessä sekä myös yhdistyksen internetsivuilla.

Lopuksi haluan mainita pari ansiokasta suoritusta yhdistyksemme toiminnan saralta:

Pirkanmaan ilmatorjuntaupseerit saivat ensimmäisenä osastona koottua tiedot alueellaan olevista ilmatorjunnan muistomerkeistä yksiin kansiin. Tiedostot sisältävät muistomerkkien perustiedot, kuvat ja karttapiirrokset taltioituna sekä sähköiseen muotoon tallennettuna että paperille painettuna. Jälleen kerran arvokasta työtä ilmatorjunnan historiaperinteen taltioimiseksi. Hyvä Pirkanmaa!

Etelä-Suomen ilmapuolustusseminaarin valmistelut ovat loppumetreillä. Jyväskylän seudun ilmatorjuntaupseerit ovat rakentaneet laadukkaan tapahtuman, johon toivon jäsenistömme ja sidosryhmiemme runsasta osallistumista. Aikaisempien kirjoitusteni mukaisesti: ”Jos joku näkee vaivan järjestää yhteistä toimintaa, pyrin kaikin keinoin olemaan mukana!” Ohjatkoon tämä ajatus valintojamme ja nähkäämme Etelä-Suomen ilmapuolustusseminaarissa Jyväskylässä lauantaina 27.10. Seminaarista on erillinen info lehden sivuilla.

Ilmatorjunnan vuosikirjan 2007 – 2008 taitto ja painoasuun saattaminen on hyvässä vauhdissa Jussi Ylimartimon johdolla. Vakaa uskomukseni on, että (liian) pitkän tauon jälkeen vuosikirja perinteemme saa jatkoa ja uusi kirja ilmestyy sopivasti ”joulumarkkinoille”. Yritys ainakin on kova!

Syyskesän väriloistoa ihastellen toivotan kaikille lukijoillemme raikkaita ja aurinkoisia hetkiä syksyn tummeneviin iltoihin.