3/2007

PIRKANMAAN ILMATORJUNTAMIEHET

MANNERHEIMIN JA ”LAISKA JAAKON” JÄLJILLÄ VENÄJÄLLÄ

Jälleen kerran pirkkahämäläiset suuntasivat matkansa kohti Venäjää, nyt kuitenkin rauhanomaisissa merkeissä, toisin kuin edellinen sukupolvi joutui tekemään.

Ensimmäinen kohde oli Lahden Mannerheim-aukion jälkeen Salpa-linja museo ennen Vaalimaan rajanylitystä. Ennen Viipuria käännyimme uudelle ohitustielle ja poikkesimme surullisen kuuluisalla Rautakorven asevarikolla, josta ei annettu ammuksia 20. Prikaatille Viipurin kohtalon hetkillä kesäkuussa 1944. Ohitimme pikaisesti Karjalan Kannaksen taistelupaikat Talvi- ja Jatkosodassa, koska halusimme päästä Pietariin Karl Gustav Mannerheimin kotikaupunkiin sekä kulkea samoja katuja, joita Mannerheim kulki nuorena upseerina.

Aloitimme tutustumisen Pietariin kuitenkin suomalaisten kommunistien kokoontumispaikasta ”Kuusisen klubilta”. Siellä ”revolverioppositio” ampui kahdeksan Kuusisen klubin jäsentä.  Heidän punagraniitti-muistokivensä on vielä Mars-kentällä Pietarissa.  Syy tietenkin laitettiin valkobandiittien” syyksi, vaikka ampujat olivat entisiä suomalaisia vuonna1918 punaisten puolella taistelleita. Sitten siirryimme nuoreen Mannerheimiin. Kävimme Nikolain ratsuväkikoululla, Chevalier-kaartin kasarmeilla ja Marsalkka-hotellilla, missä on Mannerheimin perinnehuone, aulassa Mannerheimin rintaveistos ja baarissa tarjoillaan Marskiryyppyjä. Seuraavana vuorossa oli Verikirkko ja keisarin hovitallihallintovirasto, jossa Mannerheim asui ja työskenteli.

Toisena aamuna suuntasimme kohti Novgorodia. Sinne myös aikanaan hyökkäsi Kangasalla kasvanut Jaakko de la Gardie ja valtasi sen sekä Moskovan. Ensin saavutimme 1941 Leningradin piirityksen etulinjan. Jatkoimme Etelä- Inkeriin kohti Hatsinaa. Siellä pyrimme Inkerin luterilaiseen kirkkoon, mutta ovet eivät auenneet meille. Kävimme Hatsinan linnassa, jossa Nikolai II vangittiin 1917. Hatsinan Baltian asemalta lähetettiin 1943 yli 60 000 inkeriläistä Viron kautta Suomeen.

Matkamme jatkui Novgorodin Kremliin, jossa kulki saksalaisten ja venäläisten etulinja 1941 - 1944.  Siellä paloi myös ikuinen tuli Suuren Isänmaallisen sodan uhrien muistoksi. Meille oli tärkeämpää kuitenkin kirkko, jossa Mikael Agricola 1557 suuteli pyhää ristiä ikuisen rauhan vakuudeksi. Sotaisasta menneisyydestä huolimatta Novgorod on kauniilla paikalla ja siellä on komea historiallinen linnoitus. Itse kaupunki on tyypillinen neuvostoaikainen kaupunki, huonoine teineen ja ränsistyneineen rakennuksineen. Hotelli Beresta oli onneksi korkeatasoinen myös meidän mittapuumme mukaan.

Seuraavana aamuna ennen Pihkovaan lähtöä kävimme Pyhän Yrjön luostarissa ja sen lähellä olevassa puuarkkitehtuurin museossa. Matka jatkui Pihkovaan. Kaupunki täytti 1100 vuotta vuonna 2003. Se on ”vanhan Venäjän” pyhimpiä kaupunkeja. Tänä päivänä siellä on 50 kirkkoa ja 40 kapakkaa. Pihkovan tunnetuimpia hallitsijoita oli viikinkikuningatar Pyhä Olga. Kävimme Pyhän Olgan katedraalissa, jossa säilytetään ihmeitä tekevää ikonia. Pihkovan Kreml on historiansa aikana vallattu vain kaksi kertaa; viikingit ja saksalaiset. Siitä huolimatta jatkoimme kohti länttä ja Eurooppaa. Tavoitteena oli Suomen sukuisen kansan setukaisten asuttama Petseri ja sen silmiä hivelevä luostarialue. Samalla kertasimme vielä suomalaisten taisteluita Viron vapaussodassa Petserin rintamalla 1919.

Vihdoin saavuimme Euroopan rajalle Petserissä. Jos lainaan venäläisten veteraanien sanontaa toisessa maailmansodassa; – ketkä ovat olleet suomalaisten ”koulutuksessa”, heille on lasten leikkiä taistella saksalaisia vastaan. Samoin meistä tuntui, kun saavuimme Venäjän tulliin. Ken on odottanut Vaalimaan tullissa 3 – 6 tuntia, ovat tullimuodollisuudet kuitenkin hoituneet asiallisesti. Mutta rajalla, jossa on vain vähän asiakkaita, meitä Euroopan unionin kansalaisia nöyryytettiin kaikin tavoin. Siksi sitä suurempi nautinto oli päästä takaisin Eurooppaan. Yöksi ehdimme kuitenkin Tampereen ystävyyskaupunkiin Tarttoon. Tarton Suomen Pojat ovat meille tärkeä avustuskohde. Elokuussa veimme Tarton Suomen Pojille Tammisunnuntain kirkkoillan kolehdin ja yksityisten lahjoitukset yhteensä 1000 €.

Tallinnaan saavuttaessa kävimme vielä Tallinnan sotilashautausmaalla katsomassa ”Pronssisotilasta”. Tallinnan merimuseossa, Patarein vankilan luona, kävimme ennen kotimatkaa tutustumassa Wäinämöiseen, jonka nykyinen nimi on Suur Töll. Kyseinen laiva liittyy myös Suomen historiaan, niin Vapaussodan kuin Viron vapaussodan ajalta. Iltapäivällä lähdimme kohti Helsinkiä, tällöin tuli mieleen saksalaisten ja virolaisten taistelut Sinimäellä 1944. Mitä jos saksalaiset ja virolaiset olisivat sortuneet 1944 helmikuussa Narvan rintamalla? Puna – armeija olisi ollut keväällä 1944 jo 50 km:n päässä Helsingistä. Meille Suomenlahden ylitys kesti kolme ja puoli tuntia.