3/2005

Helikopterimiinoista

Kapteeni (res) Jaakko Lipsanen kirjoitti edellisessä numerossa ”miehittämättömistä it-aseista”, helikopterimiinoista. Olen pitkään odottanut, milloin niistä aletaan kiinnostua. Parin vuoden välein olen seurannut asiaa venäläisten osalta Ateenan asenäyttelyissä. Toistaiseksi (2004) näyttelyissä ei ole vielä näkynyt kovaa tavaraa.

Lipsasen kirjoitus on hyvä eikä se kaipaa täydentämistä. Saanen silti tuoda esille pari asiaan liittyvää detaljia. Alun historiaosasta ei ole nytkään mitään opittavaa, mutta historia on monesti tarpeettomanakin mielenkiintoista.

Venäläinen helikopterimiina on tarkoitettu käytettäväksi esimerkiksi lentotukikohdan suojana. Pinnassa tulevia koptereitahan on vaikea havaita, joten tykeillä tai ohjuksilla niitä on hankala torjua. Tukikohtaa ympäröivät miinat eivät tietenkään saa tuhota omia koneita. On vaikea uskoa, että jokaisessa miinassa olisi omatunnuslaite; kysymyksiä ja vastauksia sinkoilisi taivaalla sellainen määrä, että kyselijä taitaisi tulla ällikällä lyödyksi  -  se menisi tukkoon. Niinpä miinoja ohjataankin radiolla: ne saadaan toimintakuntoon tai kylmiksi käskyllä. Näin omien koneiden lennoille ei tarvita miinat kiertäviä lentokäytäviä.

Venäläisen miinan suoritusarvoihin on vuoden 2002 jälkeen tullut joitakin muutoksia:

-         maalin suurin havaintoetäisyys 1000 m (ennen 800 m)

-         maalin suurin nopeus  100 m/s (ennen 50 m/s)

-         tuhoamisetäisyys 150 m (ennen 180 m).

Pienemmäksi ilmoitettu tuhoamisetäisyys voi osaltaan johtua suuremmasta sallitusta maalin nopeudesta; näillä arvoilla ei tarvita vielä varsinaista ennakonlaskentaa. Ja 150 m riittää hyvin pintalentojen torjunnassa, vaikka maali ei ihan miinan päältä lentäisikään.

Miinan tarkkuus? Eikö todellakaan tarvita ennakkoa? No ei sitä juuri tarvita, kun maalin (kopterin) nopeus on 50 m/s ja metallisuihku lähtee nopeudella 2500 m/s. Jos pieni ennakkokulma halutaan ottaa, se on helposti toteutettavissa, kun miinaa suunnataan. Ajetaan miinan asentoa vain hiukan maalin suuntaviivan edellä.

Vastatoimet näitä miinoja vastaan ovat vaikeita. Kysymys on vain ämpärin kokoisesta, passiivisesta laitteesta, ja halpoja sinkkiämpäreitähän voi alueelle ripotelle satamäärin! 

P.S.   Päätoimittaja yllyttää Lipsasen kirjoituksen lopussa muitakin reserviläisiä kirjoittamaan. Hyvä ajatus, olen monesti kohdannut reserviupseerien hienoja oivalluksia ja syvällistä teknistä ajattelua  -  ja kiusallisen hyviä kysymyksiä! Lipsanenkin analysoi hyvin miinatekniikan mahdollisuuksia, hän ei tyydy pelkkään miinojen esittelyyn. Toivottavasti hänen korkeatasoinen artikkelinsa ei pelota muita reserviläiskirjoittajia.