3/2004

Keskitettyä tulenkäytön johtamista 60-vuotta

Ilmapuolustuksen keskitetyn tulenkäytön johtamisen voi sanoa alkaneen 60 vuotta sitten jatkosodan torjuntataisteluissa niin Helsingin suurpommituksissa kuin Kannaksen suurhyökkäyksen torjunnassakin. Jatkosodan alussa ilmapuolustus oli jaettu lento- ja ilmatorjuntajoukkoihin ja ilmatorjunta vastasi myös ilmavalvonnasta. 1942 ilmapuolustus jaettiin lentojoukkoihin, ilmatorjuntajoukkoihin ja ilmavalvontajoukkoihin.

Lentojoukoissa talvisodassa ja jatkosodan hyökkäys- sekä asemasodan vaiheessa kukin laivue johti omaa toimintaansa omasta komentopaikastaan. Tällöin tapahtui turhiakin torjuntalentoja samalle alueelle kun laivueet olivat ryhmittyneet lähekkäin.

Lentorykmentti 3:n johtaminen alkoi vähitellen saada keskittämisen piirteitä, kun sille rakennettiin ensimmäinen komentopaikka 1943 Suulajärvelle. Rykmentin komentaja everstiluutnantti Magnusson antoi 28.5.1994 käskyn hyökkäyksen torjunnan tehostamisesta. Tällöin hän johtamisen osalta käski: ”ilmatilanteen vaatiessa voimien keskitystä johdan itse tai määräämäni upseeri rykmentin komentopaikasta määrätyn tai määrättyjen laivueiden toimintaa”. Magnusson määräsi lopullisesti 2.6.1944 koko lentotoiminnan johdon rykmentin komentopaikan tehtäväksi. Lentorykmentin komentopaikka siirtyi 11.6. Suurmerijoelle ja edelleen Lappeenrantaan 18. kesäkuuta. Tällöin komentopaikasta johdettiin laivueiden taistelutoimintaa. Lisäksi kukin laivue vastasi itsenäisesti tukikohdassa ja sen ympäristössä olevien kohteiden torjunnasta torjuntamahdollisuuksiensa puitteissa.

Lappeenrannan komentopaikan päällikkö kapteeni Tanskanen sai periaatteelliset ohjeet ylemmältä tasolta ja teki niiden perusteella tilannekohtaiset ratkaisut yksiköille annettavista tehtävistä. Hälytykset tukikohtiin annettiin puhelimella ja johtokäskyt ilmaan radiolla. Kapteeni Mustonen hoiti hävittäjätorjuntaa ja kapteeni Platan pommitusvoimia koskevat rutiiniasiat. Johtamisessa kaikki Kannakselle suunnattavat lennot (sekä torjunta- että pommituslennot) nivellettiin toisiinsa. Myös saksalaisen osasto Kuhlmeyn toiminta koordinoitiin suomalaisten lentotoimintaan.

Vihollistiedot saatiin radiotiedustelun ja aisti-ilmavalvonnan kautta. Ilmatilanne kuvattiin manuaalisella komentotasolla, jossa näkyi vihollisen ilmassa olevat lentomuodostelmat ja omat osastot. Toiminta osoittautui tehokkaaksi kesän 1944 torjuntataisteluissa, eikä siis ole ihme, että se antoi perusteet ilmavoimien sodan jälkeiseen toimintaan.

Myös ilmatorjunnan mahdollisuudet keskitettyyn johtamiseen paranivat kun keväällä 1943 saatiin ensimmäiset valvonta- ja tulenjohtotutkat Saksasta. Ilmatorjuntarykmentti 1:n komentaja everstiluutnantti Jokipaltio ja Helsingin torjuntapäällikkö kapteeni Pesonen olivat kehittäneet Helsingin puolustusta. Helmikuun 1944 suurpommituksissa saavutettiin erinomaisia tuloksia ilmavalvonta- ja tulenjohtotutkajohtoisesti seuranta- ja sulkutuliammunnoilla. Tällöin johtopatterit jakoivat ampuville yksiköille ja valonheitinpattereille tarkempia vihollislentotietoja. Lisäksi Malmin kentälle sijoitettu saksalainen Messerschmitt 109 yöhävittäjä-osasto toimi yhteistoiminnassa valonheitinyksiköiden kanssa.

Vaikka sodan jälkeen ilmatorjunta 1952 erotettiinkin ilmavoimista, niin sekä ilmapuolustuksen tarkastaja kuin ilmavoimien komentajakin hahmottelivat yhteistä johtokeskusta. Seuraavina vuosikymmeninä tutkavalvonnan merkitys kasvoi johtamisen perustana niin hävittäjätorjunnan kuin ilmatorjunnan tulenkäytön johtamisessa asejärjestelmien uusiutuessa. Todellisen alun yhteistoiminnalle antoi Ilmatorjuntaohjus 79:n hankkiminen. Kesällä 1980 todettiin tarve kaksipuoliseen yhteyteen tulenkäytön johtamisessa ilmatorjunnan ja ilmavoimien välillä. Vastuu tulenkäytön johtamisesta käskettiin ilmavoimien komentajalle. Tilannekuva tuli tarkemmaksi ja johtaminen keskitettiin viestikeskuksiin. Aluksi johdettiin puheella, ja esitysjärjestelmän myötä siirryttiin myös yksisuuntaiseen datalähetykseen.

Lentokoneilla muodostettava tilannekuva oli nykyiseen verrattuna hyvin rajoittunutta ja niiden johtaminen muuttui hyvin tiukaksi käskyttämiseksi kun taas ilmatorjunta sai ilmatilannekuvan ja maalinosoituksia sekä mahdollisia tulenkäytön rajoituksia. Tulenkäytön johtaminen ilmatorjunnan datan osalta tuli kaksisuuntaiseksi kun M90IV otettiin käyttöön.

Nykytilanne

 Uudelle vuosituhannelle siirryttäessä ilmavoimissa ollaan sekä johtamisjärjestelmän että lentokaluston osalta loistavassa tilanteessa. Meillä tällä hetkellä operatiivisessa käytössä olevat valvontaan ja tulenkäytön johtamiseen liittyvät järjestelmät ovat suoritusteknisessä mielessä maailman huippuluokkaa. Valvontajärjestelmän tutkista kotimaiset keskivalvontatutkat ja ranskalaiset kaukovalvontatutkat luovat monitutkaseuranta laskentajärjestelmän (Multi Radar Tracking) avulla reaaliaikaista ilmatilannekuvaa koko valtakunnan alueelta. Valvontakeskuksen tilannevalvojat tekevät tästä maalitiedosta luokiteltua ja tunnistettua ilmatilannekuvaa Ilmapuolustuksen Tulenkäytön johtamisen Tilanne Hallinta -järjestelmällä. ITTH-järjestelmällä jaetaan ilmatilannekuva tarvitsijoille ja lisäksi sitä käytetään valvonnan ja tulenkäytön resurssien hallintaan. ITTH mahdollistaa myös monipuoliset eri tasojen tulenkäytön johtamisen simuloinnit.

Samaa ITTH-järjestelmää käyttävät myös taistelunjohtajat johtaessaan sekä puheella että tietovuolla hävittäjiämme. Voidaankin kärjistäen todeta, että taistelunjohtamisessa on palattu jatkosodan toimintamalleihin. Osa päätöksenteosta on parantuneen tilannekuvan ansiosta siirtynyt jälleen ohjaajille, kun taistelunjohdon pääjohtamistapana on nykyisin tukeminen.

Ilmatorjunnan tulenkäytön johtamisessa M90-järjestelmä on integroitu ITTH-järjestelmään ja sen muuttaminen ITTH-järjestelmäpohjaiseksi on aloitettu. Uusien ulottuvien ohjusjärjestelmien myötä on luotu yhteistorjuntamalleja hävittäjätorjunnan kanssa. Myös yhteistoiminta valvontajärjestelmien käytöstä on aloitettu.

Tulevaisuus

Ilmavoimien sensorivalikoima tulee laajentumaan uusiin sensorijärjestelmiin kuten passiivisiin sensoreihin. Myös aineiston laskentajärjestelmä tulee tällöin muuttumaan. Puhutaan Multi Sensor Tracking -järjestelmästä, jolla maalilaskentaan saadaan kaikkien sensorien havainnot. Myös ITTH-järjestelmä tulee kehittymään entistä enemmän tietofuusiojärjestelmäksi, joka samalla tukee valvontaan ja torjuntaan liittyvää päätöksentekoa. Reaaliaikainen tilannekuva verkottuu edelleen, ja siihen on integroitu kaikkien puolustushaarojen tiedustelu- ja valvontajärjestelmät sekä taisteluyksiköiden oma tilannekuva. Järjestelmä edellyttää suurta tiedonsiirtokykyä ja automaattisesti mukautuvaa viestiverkkoa. Tulevaisuuden järjestelmät tulevat olemaan ainakin osittain siirrettäviä tai liikkuvia sekä kansainvälisesti yhteen kytkettävissä.

Valvontasensorien keskitetty taktinen käskyttäminen lisääntyy, sillä se on niiden tehokkainta käyttöä. “Tulenjohtotutkan” käyttö niin hävittäjien kuin ilmatorjuntayksiköiden osalta säilyy itsenäisenä tulitehtävästä riippuen.

Ilmapuolustuksen nykyinen organisointimallikaan ei varmaan ole pysyvä, ainakin jos asiaa historiallisesti tarkastellaan. Organisaatioista riippumatta paras pienen valtion tulenkäytön johtamismalli on kuitenkin hyvin integroitu ja joustava järjestelmä, joka tarvittaessa pystyy niin keskitettyyn kuin hajautettuunkin itsenäiseen toimintaan kaikkien puolustushaarojen osalta.

Lopuksi

Yksi asia pysyy samanlaisena vuodesta toiseen. Toimiakseen ja kehittyäkseen ilmapuolustuksen tulenkäytön johtamisjärjestelmä tarvitsee edelleen osaavia ammatti-ihmisiä, jotka seuraavat Magnussonin, Jokipaltion, Tanskasen ja Pesosen jalanjälkiä.