3/2004

Uusi kirja Helsingin pommituksista

Atso Haapanen: Kohtalon yöt. Helsingin suurpommitukset talvella 1944. Apali Oy, Tampere 2004. 159 sivua + valokuvaliite.

Ilmailualan kirjojen julkaisemiseen erikoistunut Apali Oy on tuottanut nyt kirjan, jossa käsitellään Helsingin ilmapuolustusta jatkosodassa. Lähteenä on käytetty It.R 1:n ja is-organisaation sotapäiväkirjoja sekä eräitä ennestään tuttuja kirjoja (A. Pesonen, Jukka L. Mäkelä, C-F. Geust). Venäläisten tutkijoiden (Medved, Hazanov) viitisen vuotta sitten julkaistun tutkimuksen ansiosta tiedot ADD:n kone- ja pommimääristä ovat oikeita. 

Kirjassa käydään läpi Helsingin (osittain Suomenkin) ilmatorjunnan kehitysvaiheita jatkosodan aikana painopisteen ollessa suurpommitusten torjunnassa. Ilmatorjuntakalusto, tutkat ja lentokoneet esitellään melko kattavasti, mutta eräät vanhojen lähteiden (A. Pesonen: Tuli-iskuja taivaalle) virheet ovat toistuneet, koska uudempia lähteitä ei ole käytetty. Esimerkiksi It.R 1:n kalustotiedoissa on virheitä ja lähes kaikki rannikkotykistön it-yksiköiden tiedot ovat virheellisiä. Muitakin pieniä virheitä löytyy sieltä täältä. Ilmatorjuntakaluston hankinnoista  on jäänyt mainitsematta, että myös 40 mm tykkejä valmistettiin lisenssillä Suomessa. Valonheittimien esittelyssä mainitaan, että kaikki ovat seurantavalonheittimiä, vaikka kaksi niistä (150–210 cm) on hakuvalonheitintä; sama virhe on kuvassa (210 cm Strömberg).

Kaikista Suomeen hankituista tutkista (Raija, Irja, Riitta, Liisa) on teknilliset tiedot. Irjan historian kohdalla on pieni asiavirhe. Würzburg-tutkasarjan ensimmäinen prototyyppi ei suinkaan ollut D-malli (Dora), vaan Fu.M.G. 62 (1939). Ennen Doraa tulivat käyttöön mallit A (1940) ja C. Meille hankittu Fu.M.G. 39 T/D (Telefunken) tuli käyttöön vuonna 1942 ja sitä valmistettiin noin 4000 kpl. Raijasta Suomessa käytetty tyyppimerkintä Fu.G. 40 LZ (Lorenz) on mielenkiintoinen, sillä Saksassa Luftwaffe käytti Freyasta tyyppimerkintää Fu.M.G. 80 Freya ja Riitasta Fu.M.G. 65 Würzburg Riese. Meripuolustuksessa käytettiin samoista tutkista omia tyyppitunnuksia: Irja oli FuMO 213 ja Riitta FuMO 214. Fu.G-merkintää käytettiin lentokonetutkista, esim. Fu.G. 202 (Liisa) ja omatunnuslaitteista, kuten Fu.G. 25 Erstling (Etana). Mistähän lienee Raijan tyyppimerkintä peräisin?

Helsingin ilmapuolustuksen järjestelyt ja toiminta on esitelty osittain hyvinkin yksityiskohtaisesti poimimalla sotapäiväkirjoista detalji- ja numerotietoja mm. eri yksiköiden ampumatarvikekulutuksesta. Torjuntatapahtumat on muuten esitetty pääpiirtein samalla tavalla kuin Aake Pesosen kirjassa. Helsingin alueen karttaa ei kirjassa ole eikä piirrosta It.R 1:n ryhmityksestä eikä tulisuunnitelmasta. Ilmavoimien lentojoukkojen osuudesta Helsingin puolustuksessa jatkosodan aikana on hyvää tietoa. Myös ADD:n osuus on esitelty hyvin, tosin maaliluettelo ja reittipiirrokset hyökkäyksistä puuttuvat.

Kirjasta saa vaikutelman, että kirjoittaja on  paremmin perillä ilmavoimien toiminnasta kuin ilmatorjunnasta. Ilmatorjunnasta on kerrottu vain mitä tapahtui eikä tietoja ole kovin paljon analysoitu; tällaisiakin lähteitä olisi löytynyt. Eniten kirjoittajan kanssa voi olla eri mieltä ADD:n taktiikasta. Kirjoittaja toteaa, että »vihollisen käyttämä taktiikka oli hyvä, ja ainoa heikkous olivat itse lentäjät, jotka eivät kyenneet tai rohjenneet viedä loppuun saamaansa tehtävää». Kirjassa on kopio Saksasta saadusta raportista, jossa kerrotaan RAF:n Saksan yöpommituksissa käyttämästä taktiikasta. Kirjoittaja väittää, että venäläiset käyttivät samaa taktiikka. Mielestäni ADD:n metodissa oli teknillisesti samoja piirteitä, mutta taktiikka ei ollut samanlainen.

Liittoutuneiden taktiikan merkittävin piirre oli voiman massoittaminen maalialueelle niin, että torjunta kyllästettiin suurella konemäärällä. Pommikonevirta (bomber stream) maalin päällä oli pahimmillaan 50 konetta minuutissa kun se Helsingissä oli 5–6 konetta minuutissa (nelimoottorirykmentti Pe-8 vain 1 kone/min)! 1000 koneen pommitus Saksassa saattoi minimissään kestää vain 20 minuuttia, oli siinä torjunnalla kestämistä…Matemaattisesti tarkastellen keskitetty hyökkäys yhdestä kapeasta sektorista eri korkeuksilla olisi tuottanut torjunnalle suurempia vaikeuksia kuin hyökkäykset pienin voimin eri suunnista. Voiman keskittämiseen ja torjunnan kyllästämiseen ADD ei pystynyt, mikä oli puolustajan etu. On helppo laskea, kuinka monta sulkua/laukausta It.R 1 ehti ampua per muodostelma/kone; konemäärän, laukausmäärän ja torjuntatuloksen välillä on selvä korrelaatio. Systemaattisesti suurempi pommituskorkeus ja laajamittainen tutkahäirintä olisivat myös heikentäneet torjuntaa. Onneksi venäläisten konekalusto ja taktiikka eivät olleet samanlaisia kuin liittoutuneilla Saksassa! 

Mielenkiintoisena lisänä kirjassa on luku ”Omien pommikoneidemme tekemät kostoiskut vihollisen lentokentille” keväällä 1944. Vastailmatoiminnalla aiheutettiin viholliselle ehkä suuremmat tappiot kuin pommitusten torjunnassa.

On aina oltava tyytyväinen kun aselajin historiasta ilmestyy uusia kirjoja, niitä ei ole liikaa. Tästä tekijälle kiitos! Toivoa kuitenkin sopii, että Helsingin ilmapuolustuksesta talvi- ja jatkosodassa ilmestyisi joskus yhtä hyvä ja perusteellinen kirja kuin mitä Antti Honkala teki Turun ilmatorjunnasta (2000). Olisiko väitöskirjan paikka?