|
everstiluutnantti Harri Luoma |
 |
SYKSYÄ KOHTI
Kesä
on jälleen takanapäin ja myös yhdistystoiminta alkaa perinteisesti
virkistyä kesän hiljaiselon jälkeen. Lämpimistä ilmoista saatiin tänäkin
kesänä katsantokannasta riippuen nauttia/kärsiä, vaikkei viime vuoden
intiaanikesän mittoihin yllettykään.
Kesän kynnyksellä
ilmestyi uunituore versio Ilmatorjuntamiehen Oppaasta. Jälleen meillä on
ajantasainen tuhti paketti ilmatorjuntatietoa varusmiehille,
reserviläisille ja miksei henkilökunnallekin. Ensimmäistä kertaa oppaan
havainnollisuutta parantavat värikuvat. Suurkiitos mittavan urakan
tehneelle kapteeni Mano Nokelaiselle, joka sai oppaan valmiiksi juuri
Hämeen Ilmatorjuntapatteristoon siirtonsa kynnyksellä.
Edellä mainitun
yhdistyksemme sihteerin lisäksi myös muiden yhdistyksen henkilökuntaan
kuuluvien avainhenkilöiden virkapaikat ovat muuttuneet tai muuttumassa.
Allekirjoittanut siirtyi Pääesikuntaan 1.8.2003 ja päätoimittaja majuri
Markku Ilvonen siirtyy Helsingin Ilmatorjuntarykmenttiin 1.10.2003.
Käytännön hankaluuksia aiheuttanee se, ettei yhdistyksen hallituksen
avainhenkilöistä ketään ole Helsingin Ilmatorjuntarykmentin ja
Ilmatorjuntakoulun palveluksessa. Oma siirtymiseni aselajin
ulkopuoliseen tehtävään, joka sisältää kohtuullisen paljon virkamatkoja,
vaikeuttaa ilmatorjunnan kentän ja tapahtumien seuraamista sekä ajan
tasalla pysymistä ilmatorjunta-asioissa. Parhaani kuitenkin tulen
jatkossakin tekemään.
Ilmatorjuntakouluhan on
perinteisesti toiminut Ilmatorjuntaupseeriyhdistyksen kehtona. Siihen se
on luontevasti soveltunutkin ilmatorjunnan upseerikoulutusta antavana
sotakouluna. Useimmiten sekä puheenjohtaja että sihteeri ovat olleet
Ilmatorjuntakoulusta. Tällä hetkellä yhdistyksellä ei ole juuri muuta
jalansijaa koulussa kuin arkisto. Luulisinpa, että monet muutkin kuin
minä katsoisivat suopeasti ajatusta “ruotuun palaamisesta”. Nämä eivät
kuitenkaan ole sotilaskäskyasioita, vaan yhdistystoiminta perustuu
luonnollisesti aina vapaaehtoisuuteen. Toivottavasti jatkossa
vastuunauliutta ja -rohkeutta löytyy...
Muistutan jäsenistöä
syksyn Ilmapuolustusseminaarista Helsingissä 1.10.2003, josta
ennakkotiedot olivat jo viime lehdessä. Teemoinahan ovat tällä kertaa
lennokkitoiminta ja merivoimien uusi ilmatorjuntajärjestelmä UMKHONTO.
Yhdistyksen hallitus
alkaa syksyn kuluessa valmistella 50-vuotisjuhlatapahtumaa.
Ilmatorjuntaupseeriyhdistyshän täyttää 50 vuotta 18.3.2004. Tavoitteena
on edelleen saada tähän mennessä valmiiksi yhdistyksen historiikki ja
ansiomitalihanke.
Mielihyvällä olen
pannut merkille uuden päätoimittajamme Markku Ilvosen reippaan
aloituksen lehden ruorissa. Edellinen numero osoitti korkean tason
lehdessämme jatkuvan ja Markun päätoimittajan palsta perusasioineen oli
ajatuksia herättävää luettavaa.
Julkaisutoiminta jatkuu
sopivan vireänä. Tänä vuonna ilmestyy tai on jo ilmestynyt
Ilmatorjuntamiehen Opas, Itsenäisen Suomen ilmatorjuntatykit-teos ja
eversti Ahti Lapin Maailman ilmatorjunta II osa. Ensi vuodeksi on
luvassa 50-vuotishistoriikin lisäksi majuri Ari Suontlahden kirjoittama
Pekka Jokipaltion henkilöhistoria.
Mielenkiintoisia lukuhetkiä on luvassa siis jo syyskaudeksi. Toivotankin
jäsenkunnalle vireää syksyä. |