3/2003

ilma-ase kehittyy - HAASTEITA ILMATORJUNNALLE JA ILMASUOJELULLE

Ilma-ase kehittyy - ilmatorjunnalla ja ilmasuojelulla pyritään vastaamaan haasteisiin. Haasteisiin vastaaja on kuitenkin usein altavastaajan asemassa. Etulyöntiasemaan pääseminen edellyttää laaja-alaista ilmatorjunta- ja ilmasuojeluasioiden tarkastelua. Tässä artikkelissa käsitellään ilmatorjunnan johtamis- ja asejärjestelmien, ilmatorjunnan organisoinnin ja käyttöperiaatteiden sekä ilmasuojelun toteutuksen haasteita. Tärkeää ilmapuolustuksen elementtiä - hävittäjätorjuntaa - ei tässä yhteydessä käsitellä, koska artikkeliin liittynyt taustatyö keskittyi maavoimien taisteluun. Artikkeli perustuu kirjoittajan tutkimustyöhön, jossa käsiteltiin ilma-aseen suorituskyvyn kehittymistä lähitulevaisuudessa.

Ilma-aseen suorituskyky on tulevaisuudessakin riippuvainen käytettävien välineiden määrästä ja laadusta, välineitä käyttävien henkilöiden taidosta ja tahdosta sekä kokonaisuutta tukevasta infrastruktuurista. Artikkelin taustalla on ilma-aseen tulevaisuutta käsittelevä skenaario, joka perustuu kolmeen vaihtoehtoiseen kehityspolkuun. Vaihtoehtoina ovat korkean, keskitasoisen ja matalan suorituskyvyn omaava ilma-ase. Korkeaan suorituskykyyn perustuvan vaihtoehdon muodostama ilmauhka asettaa sekä ilmatorjunnalle että ilmasuojelulle huomattavia haasteita. Käytettävien torjuntajärjestelmien tulee olla teknisesti korkeatasoisia ja suorituskykyisiä. Ilmasuojelun on perustuttava perinteisten keinojen ja välineiden lisäksi uudenaikaisten teknisten välineiden käyttöön. Keskitasoiseen suorituskykyyn perustuvan vaihtoehdon suurimman haasteen muodostanevat stand-off -kykyiset, monipuolisilla omasuojajärjestelmillä varustetut ilma-alukset. Onnistuneet vastatoimenpiteet edellyttävät kauaskantoista ja hyvän häirinnänsietokyvyn omaavaa ilmatorjuntakalustoa. Matalaan suorituskykyyn perustuvan kehitysvaihtoehdon muodostamaan ilmauhkaan kyetään vastaamaan pääosin nykyteknologiaan perustuvalla kalustolla ja keinoilla.

TULENKÄYTÖN JOHTAMINEN

Korkeatasoisilla häiveominaisuuksilla varustettu ja suurilla lentokorkeuksilla toimiva kalusto muodostaa merkittävän haasteen ilmapuolustuksen valvontakyvylle. Haastetta lisäävät vaikeasti havaittavat pienikokoiset miehittämättömät ilma-alukset sekä hyvät matalalento-ominaisuudet omaavat helikopterit. Myös valvontajärjestelmiin kohdistuva aktiivinen häirintä vaikeuttaa puolustajan toimintaa. Valvonnan onnistuminen kuvattua uhkaa vastaan edellyttää, että käytettävät järjestelmät ovat teknisesti laadukkaita ja monipuolisia, sekä niitä käyttävän henkilöstön koulutustaso on korkea. Riittävän ennakkovaroituksen saaminen edellyttää korkeatasoista tiedustelu-, valvonta- ja johtamisjärjestelmää. Valvontaan käytetyiltä sensoreilta edellytetään monipuolista häirinnänsietokykyä. Kokonaisjärjestelmän on vastaavasti kyettävä useiden maalien samanaikaiseen seurantaan, häirinnän tunnistamiseen ja havaitun häirinnän perusteella toteutettavaan sensorin vaihtoon.

Lyhytviiveiseen vaikutukseen kykenevät, saumattomasti integroidut tiedustelu- ja tulenkäyttöjärjestelmät sekä ilma-aseen kyky nopeisiin painopistemuutoksiin muodostavat suurimmat haasteet ilmapuolustuksen esitysjärjestelmälle. Esitysjärjestelmältä edellytetään kykyä viiveettömään tulenkäytön johtamiseen, jolloin tiedonkäsittelyn tulee olla pitkälle automatisoitua. Parhaimmillaan esitysjärjestelmällä tulisi olla kyky myös uhka-analyysien tekoon ja jopa automatisoituun torjuntajärjestelmien ohjaukseen.

Tiedustelu-, valvonta- sekä taktiset ja tulenkäytön johtamisyhteydet ovat jatkuvan tiedustelun, häirinnän ja pahimmillaan lamautuksen kohteena. Tärkeimmät yhteydet on kyettävä varmentamaan kaikissa tilanteissa tarkoituksenmukaisilla menetelmillä. Yhteyksien on varmistettava kyky ennakoivaan johtamiseen reagoinnin sijaan. Ilma-aseen tiedustelukyvyn kiistäminen edellyttää korkeatasoisesti salatun dataviestityksen käyttöä.

ASEJÄRJESTELMÄT

 Ilmatorjunnan suorituskykyisimmät asejärjestelmät lienevät tärkeä maali tulevaisuudenkin ilma-aseelle. Laajamittainen ilmatoiminta haluttua kohdetta vastaan edellyttää yleensä ilmapuolustuksen ainakin alueellista lamauttamista. Kehittynyt ilma-ase luo mittavia haasteita ilmatorjunnan asejärjestelmille. Osa ilma-aluksista kykenee toimimaan lähes rajoituksetta huonoissakin sää- ja valaistusolosuhteissa. Miehittämättömien ilma-alusten mahdollisesti laajeneva käyttö heikentää torjuntamahdollisuuksia. Ilma-alusten taistelunkestävyyttä lisätään tulevaisuudessa sekä passiivisilla että aktiivisilla omasuojajärjestelmillä. Passiivisiin suojauskeinoihin kuuluvia panssarointia ja rakenteellisia ratkaisuja käytetään lähinnä helikoptereissa sekä rynnäkkökoneissa. Niillä mahdollistetaan koneiden selviäminen pienikaliiperisten ammusaseiden torjuntatulesta. Merkittävämmän haasteen ilmatorjunnan tehokkuudelle muodostanevat kuitenkin aktiiviset omasuojajärjestelmät. Monipuolisella häirintälähetin-, soihtu- ja silppuvalikoimalla kyetään rajoittamaan nykyaikaistenkin ilmatorjuntaohjusten tehokasta käyttöä.

Ilmamaalien havaitseminen huonoissa sää- ja valaistusolosuhteissa edellyttää teknisesti korkeatasoisia ammunnanhallintajärjestelmiä, joilla kyetään maalin havaitsemiseen, seurantaan ja tulittamiseen. Asekohtaisesti toimivien järjestelmien käyttöä kyetään tehostamaan pimeätoimintakyvyn mahdollistavien, optisten tai elektro-optisten laitteiden avulla. Tutkan käyttö liittynee lähinnä suorituskykyisimpiin ohjusasejärjestelmiin tai keskuslaskimen käyttöön perustuviin ammusasejärjestelmiin. Mikäli maalin seuranta toteutetaan täysin automaattisesti, seurantajärjestelmän sensoreilla on oltava korkeatasoiset häirinnänväistöominaisuudet. Tutkaan perustuvien järjestelmien käyttö tulisi kyetä varmentamaan esimerkiksi lämpökuvaustekniikkaan perustuvilla, manuaalisesti suunnattavilla laitteilla.

Miehittämättömien ilma-alusten havaitseminen optisilla ammunnanhallintajärjestelmillä on haastavaa niiden pienen koon vuoksi. Ne eivät myöskään tuota välttämättä riittävää lämmönlähdettä, joka mahdollistaisi niiden torjunnan lämpöhakeutuvalla, esimerkiksi infrapunahakuisella ilmatorjuntaohjuksella. Käytännössä miehittämättömien ilma-alusten tehokas torjunta on mahdollista vain tutka- ja laserohjatuilla ilmatorjuntajärjestelmillä. Samankaltaisen haasteen muodostaa esimerkiksi risteilyohjusten torjunta. Miehittämättömän ilma-alusten suhteellinen edullisuus verrattuna tiedustelu- ja rynnäkkökoneisiin mahdollistaa niiden laajamittaisenkin käytön. Tämä voi johtaa puolustajan haasteelliseen kustannus-hyöty -asetelmaan torjuntajärjestelmien käytössä.

Teknisesti yksinkertaiset ammusilmatorjunta-aseet ovat parhaiten immuuneja ilma-aseen monipuolisille omasuojajärjestelmille. On kuitenkin huomattava, että etenkin taisteluhelikopterien ja lähitulitukikoneiden passiiviset suojausmenetelmät vähentävät pienikaliiperisten aseiden käyttötehoa niitä vastaan. Ilmatorjuntaohjusten tuloksellinen käyttö edellyttää vastaavasti komento-ohjatuilta ohjusjärjestelmiltä korkealuokkaista häirinnänsietokykyä sekä hakeutuvien ohjusten hakupäiltä herkkyyttä ja monipuolisia toimintaparametreja. Ilma-aseen laajamittainen omasuojajärjestelmien käyttö edellyttää ilmatorjunnalta kykyä erityyppisen ohjus- ja ammusilmatorjunnan alueelliseen yhdistämiseen. Se on toteutettavissa joko ilmatorjuntayksiköiden ryhmittämisratkaisuilla tai hybridiasejärjestelmillä.

Ilma-aseen lisääntyvään stand-off -asejärjestelmien käyttöön kyetään vastaamaan lyhyen kantaman ilmatorjunta-asejärjestelmillä vain rajoitetusti. Eräänä vaihtoehtona kauaskantoisille asejärjestelmille ovat torjuntajärjestelmät, joilla kyetään vaikuttamaan ilma-aseen käyttämään heitteeseen. Toisena vaihtoehtona on siirtyminen yhä selvemmin kohdesuojauksesta aluesuojaukseen. Aktiivisista ilmasuojelutoimenpiteistä muodostunee kuitenkin resurssoinnin näkökulmasta kustannustehokkain tapa minimoida stand-off -aseilla toimivan ilma-aseen muodostamaa uhkaa.

ORGANISOINTI JA KÄYTTÖPERIAATTEET

Ilma-aseen kehitys asettaa haasteita myös ilmatorjuntajoukkojen organisoinnille. Ilma-aseen kyky nopeisiinkin painopistemuutoksiin edellyttää ilmatorjuntayksiköiltä hyvää liikkuvuutta ja modulaarista rakennetta ajallisen tai alueellisen painopisteen muodostamiseksi. Operatiivisella tasolla ilma-aseen kehittyminen edellyttänee suorituskykyisen ilmatorjuntajärjestelmän luomista. Sen toiminta tulee irrottaa taktisten joukkojen toiminnasta. Taktisella tasolla ilmauhka muodostunee yhä korostetummin helikoptereista ja miehittämättömistä ilma-aluksista. Erityisesti lyhyen kantaman kalustolla varustettuja ilmatorjuntajoukkoja tulee kyetä käyttämään tämän vuoksi etupainoisesti. Tuloksellinen toiminta uhkaa vastaan edellyttää erityisesti taktisen tason järjestelmiltä nopeaa reagointi- ja pimeätoimintakykyä.

Tarkastelun taustalla pidetyn skenaarion kaikkiin eri vaihtoehtoihin liittyy konemäärän lasku. Se edellyttää ilma-aseen käyttäjältä painopisteytettyä toimintaa. Myös tappioidensietokyky pienenee etenkin pitkäaikaisessa toiminnassa. Onnistuneen ilmauhka-arvion laatiminen ja ilmatorjuntajoukkojen käyttö sen mukaisesti korostuvat entisestään. Olennaisiksi elementeiksi joukkojen onnistuneessa ilmapuolustuksessa muodostuvat ilmauhkan kokonaisvaltainen käsittely sekä sellaiset omat toimintamallit, jotka mahdollistavat ilmapuolustuksen alueellisen ja ajallisen painopisteen nopeaankin muodostamisen. Ilma-aseen määrän laskusta johtuva tappioidensietokyvyn heikkeneminen voi muodostaa esimerkiksi perusteita entistä laajempaan tappioiden tuottamis- ja tuliylläkkötehtävien käyttöön suojaamistehtävien sijaan. Ilmatorjunnan ja ilmasuojelun haasteiden analysointi edellyttää tilanteen kokonaisvaltaista tarkastelua. Lopulliseen ilmauhka-arvioon ja sen perusteella tehtäviin ratkaisuihin vaikuttavat olennaisesti vastustajan kokonaistavoitteet, operaatioon käytettävissä olevat resurssit sekä toiminnan painopiste.

Ilma-aseen suorituskyvyn kehityksen asettamia haasteita ilmatorjunnalle voidaan tarkastella myös kaluston ja henkilöstön käytettävyyden näkökulmasta. Ilma-aseen ympärivuorokautinen toimintakyky pakottaa myös torjujan ympärivuorokautiseen toimintaan. Kalustokohtaista käytettävyyttä voidaan parantaa ainakin modulaarisilla rakenteilla ja integroitavuudella. Henkilöstön käytettävyys jatkuvassa toiminnassa edellyttää vastaavasti organisaation rakenteelta soveltuvuutta monivuorotyöhön.

ILMASUOJELU

 On varsin perustellusti arvioitu, että ilmasuojelun merkitys korostuu tulevaisuudessa korkealta ilmasta ja jopa avaruudesta tapahtuvan tiedustelun vuoksi. Lisähaasteita ilmasuojelulle asettaa myös ilma-aseen stand-off -järjestelmien lisääntyvä käyttö - jos ei kyetä torjumaan, täytyy suojautua. Ilmatorjuntaa ja ilmasuojelua ei tule kuitenkaan pitää vaihtoehtoisina toimintatapoina ilma-asetta vastaan. Vasta molempien toimintojen hyödyntämisellä kyetään muodostamaan toimivia ilmapuolustusratkaisuja.

Taktisessa ilmasuojelussa, ilma-aseen suorituskyvyn kehitys korostaa etenkin ilmauhkan realistista arviointia ja sen perusteella luotavien linnoittamisen, maastouttamisen ja hajaryhmittämisen painopisteitä. Määrällisesti vähäisen ilma-aseen vaikutuksia kyettäneen kuitenkin parhaiten minimoimaan onnistuneella harhauttamisella. Huonon lentosään hyväksikäyttö suorituskykyistä ilma-asetta vastaan ei enää tulevaisuudessa ole välttämättä mahdollista. Ilma-aseen tiedustelutietojen välitysnopeus heikentää myös joukkojen ryhmitysmuutoksilla saavutettavaa hyötyä.

Taisteluteknisessä ilmasuojelussa korostuvat joukkojen toimenpiteet, joilla kyetään minimoimaan tarkkojen ja parantuneen tuhovaikutuksen omaavien asejärjestelmien vaikutusta. Taisteluteknisessä ilmasuojelussa korostuu myös valelaitteiden ja -toimintojen käyttö ilma-aseen harhauttamiseen. Ennakkovaroituksen saaminen esimerkiksi matalalla toimivista taisteluhelikoptereista edellyttää kaikilta joukoilta huolellisesti toteutettuja tähystys- ja hälytysjärjestelyitä.

Suorituskykyisen ilma-aseen toiminta edellyttää tekniseen ilmasuojeluun liittyviltä maastouttamis- ja valejärjestelmiltä korkeatasoisuutta. Niillä parannetaan omien joukkojen toimintakyvyn ylläpitoa etenkin stand-off -aseita vastaan. Ainakin tärkeimmät joukot ja kohteet tulisi kyetä suojaamaan täsmäaseiden käyttöä vastaan. Menetelminä voidaan käyttää erilaisia omasuojajärjestelmiä, kuten ilmaisimia, savuja, silppua ja aerosoleja.

Erillisillä ilmasuojeluyksiköillä on mahdollista muodostaa ajallinen tai paikallinen painopiste omaan toimintaan liittyvillä kriittisillä hetkillä tai alueilla. Ilmasuojeluyksiköitä voidaan käyttää kalustosta riippuen suojaamis-, harhauttamis- tai häirintätehtäviin. Suojaavia yksiköitä voidaan käyttää tärkeiden joukkojen, kaluston tai omaan toimintaan liittyvien tärkeimpien maastonkohtien suojaamiseen. Harhauttavia yksiköitä voidaan käyttää vihollisen tiedustelun ja tulenkäytön suuntaamiseen toisarvoisille alueille. Häirintäyksiköitä voidaan käyttää esimerkiksi ilma-aseen ammunnanhallintajärjestelmiä vastaan suunnattavaan toimintaan. Onnistunut toiminta suorituskykyistä ilma-asetta vastaan edellyttää kyseisten yksiköiden huolellisesti koordinoitua käyttöä. Harhauttaminen tulee huomioida ensisijaisesti operatiivisena keinona, ei pelkästään taktisena tai taisteluteknisenä toimenpiteenä.