KATSAUS

Patria Finavitec Oy Systems sekä Passiivinen ilmavalvontasensori

Partia Finavitec Oy Systems suunnittelee ja valmistaa valvontalaitteita puolustusvoimille sekä avaruuselektroniikkaa ja testijärjestelmiä Euroopan satelliittiohjelmiin. Yhtiö on Pohjoismaiden merkittävin passiivisten vedenalaisten valvontajärjestelmien kokonaistoimittaja ja 90- luvulla se on ollut Suomen suurin avaruuslaitetoimittaja. Avaruustesti-järjestelmien myötä syntynyttä tietotaitoa sovelletaan myös elektroniikkateollisuuden tarpeisiin kuten tietoliikenneteollisuudelle. Tampereella toimiva yksikkö on perustettu vuonna 1984 ja se työllistää noin 100 henkeä. Systems-liiketoiminto, aiemmin nimellä Finnyards Oy Elektroniikka, siirtyi syksyllä -97 Patria Finavitec Oyn omistukseen.

Uudet passiiviset sensorit vahvistamaan ilmatorjuntaa

Uusinta sensoriteknologiaa hyväksikäyttäen voidaan ihmisen silmän ja korvan aistihavaintokykyä “vahvistaa” moninkertaisesti. Erityisen kiinnostavaksi asian tekee se, että tämä voi tapahtua täysin passiivisesti ilman oman aseman paljastumisen vaaraa. Tällainen sensori on esimerkiksi passiivinen helikopteriilmaisin, jota kehitetään Patria Finavitec’illa.

Ilmatorjunta sekä Patria Finavitec yhteistyössä

Täysin passivista ja akustiikkaan perustuvaa sensoria, tuotenimeltään SONAC PHD, lähdettiin kehittämään kesällä 1994 Ilmatorjunnan aloitteesta ja hyödyntäen Patria Finavitec Oy Systems’in hankkimaa kokemusta vedenalaisen akustisen valvonnan hankkeista. Ensimmäinen prototyyppi toteutettiin ripeässä aikataulussa ja v.-95 kesällä alkoivat sensorin evaluointikokeet. Oleellista tämäntyyppisen sensorin evaluoinnissa on suorituskyvyn ja luotettavuuden sekä käytettävyyden arviointi erilaisissa ympäristö- ja sääolosuhteissa sekä erilaisilla kohteilla.

Havainnoi myös tutkakatveista ja vaikeissa sääoloissa optisten sensorien kantamaa pidemmälle

Tärkeää sensorin käyttäjälle on siis mahdollisimman varhainen varoitus ilmassa olevan helikopterin tai kauko-ohjatun lennokin uhasta.Maastoesteet kuten kukkulat tai harjanteet sekä metsän puusto , joiden takana kohde on, eivät ratkaisevasti alenna havaintoetäisyyksiä. Kohde voidaan edelleen luokitella vertailemalla havaittua ja kirjastoitua äänijälkeä. Lisäksi luokitellun kohteen lähenemis- ja loittonemisnopeudesta saadaan tieto doppler-ilmiöön perustuen.Tietokone voi jo päätellä kohteen tyypin SONAC PHDn operatiivisessa järjestelmässä

Seuraava kehitysvaihe sensorille on jo menossa, jossa operaattorin työtä helpottamaan kehitetään automaattista havainnointia ja tunnistusta sensorin tietokonetta ja tunnistusalgoritmeja hyväksi käyttäen. Tällöin operaattorille jää lähinnä tehtäväksi varmistaa sensorin päätelmien oikeellisuus.

PääsivulleEdellinenSeuraava