Kirja-arvostelu

Ilmavoimien vuosikirja numero 8

Toimittajat: Kalevi Reiman ja Leena Tiainen
Kirjapaino Raamattutalo, Pieksämäki 1996

Vuoden 1996 loppupuolella ilmestyi Ilmavoimien kahdeksas vuosikirja. Teos jatkaa vuonna 1978 alkanutta tämänkaltaisessa muodossaan julkaistua sarjaa ja on sen neljäs. Vuonna 1991 ilmestyneen vuosikirjan teemana oli hävittäjähankinta valmisteluineen. Vuoden 1993 kirja käsitteli uuden taistelukoneen valintaa ja oli samalla Hornet -esittely. Uusimman teoksen pääteemana on Hornet -hanke, erityisesti koulutus ja käyttöönotto. Nämä kolme julkaisua muodostavat taistelukonehankintaa käsittelevän selväpiirteisen kokonaisuuden. Hornet-tietojen lisäksi uusimmassa kirjassa käsitellään nykyaikaista ilmapuolustuksen alan tekniikkaa ja toimintoja. Sisällöltään ja luettavuudeltaan teksti on muokattu kansantajuiselle kielelle.

 

Tavanmukaisten tervehdysten jälkeen kertoo everstiluutnantti Jarmo Lindberg laajasti Hornet-koulutuksesta Yhdysvalloissa. Koulutukseen osallistui lähes 200 suomalaista, ja se jakautui kolmeen pääryhmään:
  • lentoteknilliseen erikoiskoulutukseen insinööreille,
  • Hornet-tyyppikoulutukseen lennostojen lentoteknilliselle henkilöstölle ja
  • ohjaajien koulutukseen.
  • Opetuskielenä oli englanti. Ensimmäinen puhtaasti suomalaisvoimin toteutettu koneen tarkastus ja lento tapahtuivat 27.11.1995. Koulutusta on jatkettu kotimaassa. Mm viime keväänä Satakunnan Lennostossa järjestetty ohjaajien tyyppikurssi käsitti viisiviikkoisen teoriajakson ja runsaan viikon simulaattorikoulutuksen. Sitä on sitten seurannut käytännön lentoharjoittelu.

    Insinöörimajuri Seppo Heiskanen esittelee Hornetin asejärjestelmää ja insinöörikapteeni Lassi Matikainen Lentovarikon osuutta Hornet-toiminnoissa. Eversti Jouni Pystysen kertomus tehtävästään yhteysupseerina ”vieraassa kulttuurissa” on mielenkiintoinen kuvaus amerikkalaisuudesta ulkomaisin silmin. Hän päätyy siihen, että Yhdysvallat on kaikkine piirteineen paras paikka amerikkalaisille ja Suomi suomalaisille: ”Mitenkäs vanha kansa sanoikaan? Oma maa mansikka, muu maa mustikka.”

    Uutta valvontatekniikkaa esittelee diplomi-insinööri Jouko Saikkonen artikkelissa Ilmatilannekuva uudistuu – MRT. MRT= Multi Radar Tracking ei ole kirjoittajan mukaan kuin ilmatilannekuvan muodostamista useiden tutkien havaintojen avulla. Itse järjestelmän tekniikka saattaa olla hämäävän monimutkaisen tuntuista, mutta käyttäjän kannalta se on suhteellisen yksinkertaista. Tulos on sitten huomattavasti aikaisempaa tarkempaa. Tätä artikkelia täydentää hyvin insinöörieversti Vilho Kangaskosken kirjoitus tutkaverkon valmistumisesta. Muut jutut käsittelevät lentoturvallisuutta, lentävän henkilöstön liikuntaa, Lentovarikon historiaa sekä Hornetin merkitystä entisen Valmetin Lentokonetehtaan, nykyisen Finavitecin näkökulmasta. Kirjan lopussa on lentokaluston perusteellinen esittely pääasiassa insinöörieverstiluutnantti Jyrki Laukkasen tunnetusti hyvälaatuisten kuvien avulla.

    Vuosikirjaa markkinoi Ilmavoimien Upseeriyhdistys ja sitä voi tiedustella ilmavoimien joukko-osastojen koulutustoimistoista. Kirjan hinta on hyvin kohtuulliset 60 markkaa. Seuraava vuosikirja ilmestyykin jo vuoden kuluttua. Se poikennee hieman aikaisemmasta linjasta, sillä ennakkotietojen mukaan se lienee tavallista runsaammin kuvitettu. Kysymyksessähän tulee olemaan Ilmavoimiemme 80-vuotisjuhlajulkaisu.

    Ilmailutoimittajien yhdistys palkitsi viime vuoden lopulla Ilmavoimien tiedotuspäällikön, majuri Kalevi Reimanin ja tiedotussihteerin, maisteri Leena Tiaisen Follow Me -palkinnolla. Palkitsemisen perusteeksi mainittiin hyvin järjestetty tiedotustoiminta erityisesti Hornet -kaluston maahantuonnin yhteydessä.

    Pentti Toivonen