2/2007

PÄÄKAUPUNKISEUTU ILMATORJUNNAN TOIMINTAYMPÄRISTÖNÄ - ”TAKTISTEOREETTINEN” TARKASTELU

Taktiikan palstan tämän vuoden toinen artikkeli käsittelee lehden teemaan liittyen pääkaupunkiseutua ilmatorjunnan toimintaympäristönä. Aihetta lähestytään mallintamalla uhka pohjautuen ilmasodan käynnin teoreettisiin malleihin sekä Kosovon sodasta ja Tshetsheniasta saatuihin havaintoihin. Yleisen uhkakuvan lisäksi tarkastellaan muutamaa pääkaupunkiseudulla olevaa kohdetta sekä ilmatorjuntajoukkojen toimintaa. Artikkelin laadinnassa on käytetty pääosin internet-lähteitä sekä kadetti Sanni Simolan sotatieteiden kandidaatin tutkimustyötä julkisilta osiltaan. Lisäksi kiitos everstiluutnantti Antti Arpiaiselle, joka tuki ja valvoi kirjoittajaa työssään.

HELSINKI ILMAHYÖKKÄYKSEN KOHTEENA

Pääkaupunkiseudulle kohdistuvaa uhkaa voidaan lähteä tarkastelemaan esimerkiksi John A. Wardenin ilmasodan käyntiä koskevien kirjoitusten kautta. Wardenin ajatukset ovat vaikuttaneet Air Land Battle –doktriinin ja Effect Based Operations –ajattelun  rinnalla Yhdysvaltojen ilmasodankäynnin suunnitteluun viimeisissä sodissa. Warden on mallintanut vihollisen eritasoisista järjestelmistä muodostuvana kokonaisuutena. Vihollisen toiminnot voidaan luokitella viiteen eri tasoon, jotka ovat valtiota tarkasteltaessa johto (1), tuotantolaitokset (2), infrastruktuuri (3), väestö (4) ja kenttäarmeija (5). Wardenin oppien mukaan näihin tulee vaikuttaa juuri tässä järjestyksessä (1 à 5) ilmasodankäynnin näkökulmasta tarkasteltuna.

Pääkaupunkiseutu on laaja, erilaisista piste- ja aluemaaleista muodostuva kokonaisuus. Tarkasteltaessa Helsinkiä Wardenin kehien näkökulmasta nousee esille muutamia tärkeitä kohteita:

1) tasavallan presidentin henkilö (ylipäällikkö) sekä asunto ja toimitilat, valtioneuvosto tiloineen sekä eduskuntatalo, pääesikunta, mahdolliset tiedustelulle paljastuneet operatiiviset johtamispaikat ja tiedottamiseen liittyvä infrastruktuuri

2) Vuosaaren maakaasuvoimalaitos, Salmisaaren kivihiilivoimalaitos, Hanasaaren kivihiilivoimalaitos sekä lämpökeskukset eripuolilla Helsinkiä mm. Alppila, Myllypuro ja Ruskeasuo

3) sillat, rautatieasema(t), satama-alueet, eritasoliittymät kehäteiden ja valtateiden liittymissä sekä lentokentät

4) riippuen tilanteesta (evakuoinnit, väestönsuojelu) vaikuttaminen väestöön suoraan tai epäsuorasti esimerkiksi rakennuskantaa tuhoamalla

5) alueelle ryhmitettyjen joukkojen ryhmitysalueet, mahdolliset perustamispaikat sekä kasarmi- ja varastoalueet Santahaminassa

Helsingin alueelle suunnattavien ilmahyökkäysten edellytysten luomiseksi vihollisen on toteutettava mittava SEAD-operaatio. Ennen varsinaisiin kohteisiin toimimista on suoritettava ilmapuolustuksen ja ilmatorjunnan tärkeimpien kohteiden sekä järjestelmien (pääkaupunkiseudulla tutkat ja ohjusjärjestelmät) lamauttaminen tai tuhoaminen ilmahyökkäyksillä, elektronisella vaikuttamisella ja/tai erikoisjoukkojen iskuilla.

”Kosovon ja Tshetshenian opit”

Kosovon kriisiin liittyen Naton operaatio Allied Forcessa pommitettiin myös Jugoslavian pääkaupunkia Belgradia. Belgradin alueen pommitusten kohteet tukevat Wardenin mallia. Kohteina olivat muun muassa puolustusministeriö (johto), viestintälaitokset (johto/infrastruktuuri), polttoainejalostamot ja varastointilaitokset (tuotantolaitokset), sähkökeskukset (tuotantolaitokset), lentokenttä (infrastruktuuri/ilmapuolustus) sekä kenttäarmeijan joukot. Suoranaista aseellista vaikuttamista alueen väestöön pyrittiin tietoisesti välttämään kriisin luonteesta johtuen. Lisäksi toimittiin alueella sijaitsevia ilmapuolustuksen johtokeskuksia vastaan.

Venäjän hyökätessä Tshetsheniaan syyskuussa 1999 operaatio alkoi muutaman viikon kestäneillä ilmahyökkäyksillä. Hyökkäysten kohteena olivat muun muassa puhelinlaitokset ja viestintäjärjestelmät (johtaminen/infrastruktuuri), sähkölaitokset, öljynjalostamo ja vesivarastot (tuotantolaitokset) sekä pääkaupungin Grosnyin lentokenttä (infrastruktuuri). Lisäksi ilmahyökkäyksillä tuhottiin siltoja ja teitä (infrastruktuuri, tosin kohteilla oli myös taktinen merkitys), hyökättiin Dagestanista vetäytyvien joukkojen kimppuun sekä tuhottiin sotilastukikohtia (kenttäarmeija). Myös väestö koki tappioita pommituksissa. Verrattaessa kohteita Belgradin alueen (ja laajemmin myös Jugoslavian) pommituksiin voidaan huomata yhdistäviä tekijöitä.

Sekä Kosovon sodasta että Venäjän vuonna 1999 alkaneesta toisesta Tshetshenian sodasta on nähtävissä tarve kehittää järjestelmien pimeätoimintakykyä ja jokasääntoimintakykyä. Lisäksi asejärjestelmiä kehitetään yhä tarkemmiksi ja ampumaetäisyydeltään ulottuvimmiksi. Täsmäaseiden merkitys on kasvanut etenkin strategisten kohteiden tuhoamisessa. Länsimaista ilma-aseen käyttöä tarkasteltaessa voidaan havaita myös risteilyohjusten roolin selkeä kasvu ilmaoperaatioiden osana etenkin ilmasodan alkuvaiheessa sekä huonon lentosään aikana. Tämä tarkoittaa ilmatorjunnan suorituskyvyn osalta vaatimusta riittävän kauas ulottuvaan torjuntaan sekä kykyä heitteiden ja ohjusten torjuntaan.

Edellisten lisäksi erityisesti Jugoslavian kriisi ja kaikki sen jälkeiset läntisen liittokunnan käymät kriisit ovat tuoneet esille tiedustelun muutoksen. Tiedustelu on miehittämättömien ilma-alusten ja E-8B tyyppisten sensorilavettien myötä muuttunut taistelukentän valvonnaksi. Venäläisten puolelta ei Tshetshenian taisteluista voida vielä tehdä tämänsuuntaisia johtopäätöksiä, mutta heillä on alkanut voimakas keskustelu miehittämättömien ilma-alusten käytöstä.

Esimerkkinä torjuntaetäisyyksien määrittämiselle voidaan todeta kahden venäläisen ohjattavan pommin laukaisuetäisyydet:

-      KAB-500L (laserohjattu), jonka laukaisukorkeus on 500 – 5000 metriä ja laukaisuetäisyys maksimikorkeudelta 9000 metriä

-      KAB-500S (GPS/GLONASS), jonka laukaisukorkeudeksi ilmoitetaan 500 – 10000 metriä ja laukaisuetäisyys lienee maksimikorkeudelta 12000 – 13000 metrin luokkaa.

Muutama kohde Helsingistä

Voimalaitos on tyypillinen strategisen tuli-iskun kohde, johon iskeminen toimii hyökkääjän voimannäyttönä ja vaikeuttaa yhteiskunnan perustoimintoja ja maanpuolustusta. Esimerkkinä voidaan tarkastella Hanasaaren kivihiilivoimalaitosta, joka on yksi keskeisistä energian ja kaukolämmön tuottajista Helsingin alueella.

Hanasaaren voimalaitoksen alue muodostuu useista eri kohteista. Alueella on muun muassa useampi voimalaitos ja voimaloiden polttoaineen varastot, alueen halki kulkee kaasujohtoja, kaukolämpöjohtoja sekä sähkö- ja tietoliikennekaapeleita. Lisäksi alueella on satamalaiturialuetta hiilen kuljetusta varten.

Voimala ja sen osakohteet ovat alueen sijainnin ja luonteen vuoksi helposti paikannettavissa iskun kohteeksi jo rauhan aikana. Hanasaaren voimalaitoksen tyyppistä kohdetta vastaan voidaan toimia sekä risteilyohjuksilla että pommituksilla. Suuret yksittäiset pistemaalit ovat tuhottavissa kaukaa (jopa tuhansien kilometrien päästä) ammuttavilla risteilyohjuksilla tai esimerkiksi yllä mainituilla ohjattavilla pommeilla. Alueen tuhoa ja samalla pelotevaikutusta väestölle voidaan täydentää ohjautumattomilla pommeilla tehtävällä hyökkäyksellä.

Eritasoliittymät ja sillat ovat Helsingin liikenteen sujuvuuden kannalta oleellinen osa tiestön infrastruktuuria. Kohteiden tuhoamisella vaikeutetaan oleellisesti alueen liikennöintiä sekä kriisitilanteen aikana että pitkään sen jälkeen ja lisätään sodan jälkeisten korjaustoimenpiteiden kustannuksia. Etenkin normaaliajan liikennöinnissä kehäteiden ja valtateiden eritasoliittymät sekä esimerkiksi itäväylän ja länsiväylän sillat ovat ratkaisevassa asemassa.

Eritasoliittymät ja sillat kuuluvat Wardenin luokituksessa kolmanneksi tärkeimpään maalityyppiin, infrastruktuuriin, johon vaikuttamalla voidaan lisätä poliittisten päättäjien painetta taipua hyökkääjän vaatimuksiin. Lisäksi niiden tuhoamisella voidaan katsoa olevan operatiivisen tai jopa taktisen tason merkitys. Toiminnalla voidaan pyrkiä vaikeuttamaan joukkojen sekä materiaalin siirtoja mahdolliseen maihinnousu- tai maahanlaskuoperaatioon liittyen. Hyökkäys siltojen ja eritasoliittymien tuhoamiseksi voidaan toteuttaa esimerkiksi ohjautuvin pommein suoritettavilla hyökkäyksillä. Lisäksi eritasoliittymät avoimina alueina mahdollistavat pienempien maahanlaskujen toteuttamisen pääkaupunkiseudulla.

ILMATORJUNTAJOUKKOJEN KÄYTTÖ, TOIMINTA JA ILMASUOJELU

Pääkaupunkiseudun ilmapuolustus luodaan hävittäjätorjunnan, merivoimien alusten ilmatorjuntajärjestelmien sekä perinteisten ilmatorjuntaohjusjärjestelmien suunnitellulla ja johdetulla käytöllä. Nykyjärjestelmistä täsmäaseiden asettamaan uhkaan voidaan vastata ilmatorjuntaohjus(96) BUK ja ilmatorjuntaohjus(90) Crotale –järjestelmillä. Muilla ilmatorjuntayksiköillä voidaan täydentää suojaa, koska kaikki alueen kohteet eivät ole tuhottavissa äärikantamilta toimittaessa ja osa kohteista on aluemaaleja, joita vastaan toimiminen perinteisillä pommituksilla on edullinen sekä toimiva vaihtoehto.

Toimintaympäristönä pääkaupunkiseutu on haastava alue. Ensinnäkin jo pääkaupunkiseudun sijainti etelässä heti meren rannalla muodostaa alueelle omat erityispiirteensä. Helsinki on lähestyttävissä sektorista 15-00 – 45-00 matalalla lentäen meren päällä, mikä hankaloittaa omalta osaltaan valvonnan ja torjunnan järjestelyjä. Lisäksi etenkin kriisitilanteen alkuvaiheessa kansainvälisen ilmatilan läheisyys muodostaa omat vaikeutensa. Toisaalta taas meren suuntaan on helppo muodostaa kattavat tähystysjärjestelyt hyödyntäen myös Helsingin edustan saaristoa.

Helsinki on kantakaupungin osalta tiheään rakennettua aluetta, mikä pakottaa ilmatorjuntajärjestelmien käyttöön suhteellisen helposti ennakoitavilla alueilla. Suuri osa kohteista sijaitsee meren rannalla, mikä estää ryhmittämisen riittävän etäälle kohteesta lyhyen kantaman järjestelmien osalta. Alue on yleisprofiililtaan suhteellisen tasaista, pääosa katveista syntyy rakennuksista. Alueella on kuitenkin myös aukeita paikkoja - rannat, puistot, urheilukentät ja mäet - joita voidaan hyödyntää asema-alueina.

Helsingin alueella toimivat joukot on koulutettava hyödyntämään alueeseen soveltuvaa taistelutekniikkaa. Alueen rakennuskanta, erilaiset huoltotunnelit huomioiden, mahdollistaa joukkojen ryhmittämisen, aseman vaihdot ja hyökkääjän tiedustelujärjestelmien harhauttamisen. Rakennusten suoja-arvoa tulee hyödyntää lähipuolustus- ja suoja-asemien valinnassa. Rakennetulla alueella toimittaessa tulee huomioida myös harhauttamisen mahdollisuus. Käytössä olevat rakennukset on pidettävä liikkeen ja toimintojen osalta mahdollisimman passiivisina ja aktivoitava tyhjiä rakennuksia tekemällä esimerkiksi ampuma-alan raivauksia sekä valelinnoitteita. Toiminnalla pyritään vetämään asevaikutus vääriin kohteisiin. Käytettäessä rakennuksia suoja-asemina tai lähipuolustusasemina on suunniteltava huolella pelastus-, raivaus- ja suojelutoiminta. Joukkojen on varauduttava romahtaneiden rakennusten raivaamiseen ja loukkoon jääneiden taistelijoiden pelastamiseen, tulipalojen sammuttamiseen sekä räjähtämättömien pommien raivaamiseen.

Valvontakyvyn ollessa hyvä ilmatorjuntayksiköt voivat käyttää liikkuvaa taistelutekniikkaa ja hyödyntää suoja-asemien antamaa suojaa. Osa tuliyksiköistä voi olla tuliasemissa ja osa suoja-asemissa. Tämä mahdollistaa tiedustelun vaikeuttamisen sekä myös joukkojen taistelukyvyn ylläpitämisen. ”Tyhjissä taisteluasemissa” voidaan ylläpitää harhauttavia valelaitteita ja –toimintoja. Yhdistämällä näiden siirrot joukkojen liikkeeseen voidaan vaikeuttaa ilmatorjunnan tuliyksiköiden lamauttamista. Yhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan valelaitteiden, jotka on naamioitu samalla tavalla kuin oikeat järjestelmät, käyttö laskee täsmäaseiden osumatodennäköisyyden alle 50 prosenttiin.

Ilmatorjuntajoukkojen on varauduttava oman toimintansa suojaamiseen myös erikoisjoukkojen toimintaa vastaan. Pääkaupunkiseudun merkitys strategisena kohteena tekee siitä toiminta-alueen myös vihollisen erikoisjoukkojen partioille. Erikoisjoukkojen yhtenä alkuvaiheen tehtävistä, tiedustelun lisäksi, on varmasti tärkeimpien ilmatorjuntajärjestelmien paikantaminen ja tuhoaminen. Tämä tulee huomioida ilmatorjuntajoukkojen taisteluasematoiminnassa. Huolellisesti suunnitellut ja toteutetut vartiointijärjestelyt, yhdistettynä alueen partiointiin ja eri sensoreilla (esimerkiksi lämpökamerat) toteutettavaan aluevalvontaan, mahdollistavat oman toiminnan suojaamisen. Lisäksi yksiköiden varareserviosastot on koulutettava partioiden etsintään ja jäljittämiseen.

Viestitoiminnan osalta pääkaupunkiseudun valmiit kaapeloinnit ja teleyhteydet mahdollistavat tehokkaat kiinteät viestiyhteydet sekä puheen että datan välittämiseen. Yhteyssuunnitelmat on laadittava rauhan ajan suunnitteluun liittyen ja varmennettava kenttäviestiverkon menetelmillä. Kiinteisiin teleyhteyksiin tukeuduttaessa tulee selvittää, että verkkojen mahdolliset solmukohdat eivät muodosta viholliselle paljastuvia maaleja.

Ilmasuojelu ja passiivinen suojautuminen

Ilmatorjuntayksiköiden tulee järjestää ylemmän johtoportaan tuottaman tilannekuvan lisäksi oma kyky ilmatilanteen seuraamiseksi. Luonnollisesti tuliasemapäätteen antama ilmatilannekuva sekä ilmavalvontaseloste ovat tärkeimmät keinot ennakkovaroituksen saamiseksi. Kuitenkin jokaisen yksikön on suunniteltava ja käskettävä tähystysjärjestelyt sekä yksikön omien sensoreiden, esimerkiksi lämpökameroiden, käyttö ilmatilanteen seuraamiseksi. On muistettava myös yksiköiden huoltojaosten ilmavalvonnan järjestelyt. Huoltojaoksessa on kuunneltava ilmavalvontaselostetta sekä järjestettävä tähystys alueelle. Ilmavalvontaselostetta on kuunneltava myös huoltokuljetuksia suoritettaessa.

Yksiköllä on oltava ilmahälytysjärjestelyt myös tilanteisiin, joissa ei olla taisteluvalmiina asemissa ja joissa tuliasemapäätteen kuvaa ei pystytä hyödyntämään. Hälytysjärjestelyissä on huomioitava myös yksikön huoltojoukot sekä suojattavien kohteiden hälyttäminen. Ilmatorjuntajoukkojen hälytysjärjestelyjen tulee mahdollistaa kaksi asiaa myös tilapäisvälineillä toimittaessa. Ensinnäkin joukkojen on kyettävä oikeaan toimintaan ilmavaroituksella ja –hälytyksellä riittävän aikaisin. Toiseksi hälytysjärjestelmällä tulee kyetä kertomaan ampuville aseille mahdollisimman tarkat maalitiedot.

Joukoille on koulutettava toiminta lähestyvien tiedustelulentojen sekä pommituslentojen osalta. Ampuvien osien osalta tämä on yleensä kunnossa, mutta muut osat unohtuvat helposti. Pitää varmistaa jokaisen taistelijan osalta, että he hallitsevat toiminnan. Tunnistetun ilmavaroituksen ajaksi ei tule välttämättä edes ajaa kaikkia järjestelmiä asemaan, vaan ne voidaan pitää suoja-asemissaan esimerkiksi rakennusten tai luolastojen suojassa. Sen sijaan tulee keskittyä valeasemien harhauttavan liikkeen ja lämpölähteiden ylläpitoon tiedustelun ajan. Valmiutta kohotettaessa ennen varsinaisia ilmahyökkäyksiä tulee valelaitteiden osalta tehdä myös ryhmitysmuutoksia todellisten järjestelmien ajaessa asemaan.

Johtamispaikkoja varten voidaan jo rauhan aikana valmistella kantalinnoitetut asemat. Suoja-asemien valinnassa voidaan rakennusten lisäksi hyödyntää alueella olevia maanalaisia tiloja. Joukkojen linnoittaminen tulee valmistautua monin paikoin toteuttamaan maanpinnalle tehtävin suojarakentein. Hajauttaminen ja hajaryhmittäminen tulee huomioida kaikilla tasoilla. Myös yksittäiseen rakennukseen tukeuduttaessa toiminnot tulisi pyrkiä levittämään mahdollisimman kauaksi toisistaan tuhovaikutuksen minimoimiseksi. Maastouttamisellekin pääkaupunkiseutu ja etenkin kantakaupunki tuovat omat haasteensa. Toimittaessa puistoalueilla voidaan hyödyntää perinteisiä menetelmiä, mutta esimerkiksi satama-alueilla naamioverkoista ei ole juurikaan hyötyä näkyvän valon tiedustelujärjestelmille, vaan ilmatorjuntajärjestelmät tulee mukauttaa ympäristöönsä tilapäisvälinein.

Kriisin alkuvaiheessa alueen siviili- ja viranomaisliikenne tuo ilmatorjuntajoukkojen keskittämiselle ja huoltokuljetuksille suojaa tiedustelu- ja valvontajärjestelmiä vastaan. Valelaitteiden rakentamiselle löytyy alueelta varmasti materiaalia, kunhan joukkojen johtajien mielikuvitus ei tule vastaan. Ajoneuvojen käyttö, yhdistettynä esimerkiksi kaatopaikalta löytyviin tavaroihin, mahdollistaa erilaisten valelaitteiden rakentamisen. Valelaitteiden rakentamisessa on aina huomioitava, että vihollinen tiedustelee näkyvän valon alueella toimivien tiedustelujärjestelmien lisäksi sekä lämpökameroilla että tutkilla.

LOPUKSI

Pääkaupunkiseutu valtakunnan tärkeimpänä suurkohteena lienee hyökkäyksen kohde kaikissa uhkamalleissa ja kaikissa taisteluiden vaiheissa. Vihollinen voi pyrkiä saavuttamaan omat poliittiset tai sotilaalliset päämääränsä pelkästään iskuilla strategisiin kohteisiin tai niiden uhalla. Pääkaupunkiseutu on kaikkine etuineen ja haittoineen haastava toimintaympäristö ja ”suojattava kohde” ilmatorjunnalle. Tästä näkökulmasta voidaan todeta, että pääkaupunkiseudun puolustusta tulee sekä ilmatorjunta- että suojajärjestelmien osalta jatkossa kehittää voimakkaasti. Valvonta- ja johtamiskyky tulee pitää yllä kehittyvässä elektronisen sodankäynnin ympäristössä. Ampumaetäisyyksiä ohjustorjunnan osalta tulee kasvattaa, tulenantokykyä ja järjestelmien verkottumista tulee lisätä sekä heitteiden torjuntakyky tulee luoda tärkeimpiin kohteisiin. Joukkojen kouluttamista oikeaan toimintaympäristöön, ilmasuojelun menetelmät huomioiden, tulee menestyksekkäästi jatkaa edesmenneen Tuusulalaisen Helsingin Ilmatorjuntarykmentin viitoittamalla tiellä. Suurimpana uhkatekijänä Helsingin suojaamisen kannalta on nähtävissä rahoituksen puute – pääkaupunkiseutua ei valitettavasti voi suojata matalatorjuntaan tarkoitetuilla kenttäarmeijan suojaksi sopivilla järjestelmillä.