2/2007

Ilmatorjunta asutuskeskuksissa ja rannikolla - torneja ja ilmapalloja

Isoja ilmatorjuntatorneja rakennettiin toisen maailmansodan aikana Saksassa Berliiniin, Hampuriin ja Wieniin sekä Isossa-Britanniassa mm. Englannin kanaaliin. Myös saksalaisilla oli mereen rakennettuja ilmatorjuntalinnakkeita Kanaalin rannikolla. Tarkoitus oli rakentaa katveettomia tuliasemia asutuskeskuksiin sekä eteentyönnettyjä ilmatorjunta-asemia rannikolle. Ilmatorjuntatorneja oli muuallakin, mm. Ploestin öljykenttien suojana Romaniassa. Ilmatorjunta-aseita sijoitettiin myös rakennusten katoille, esimerkiksi Moskovassa.

Berliinin ilmatorjuntatornit (saks. Flakturm) rakennettiin vuosina 1940–43, Hampurin 1941–43 ja Hitlerin suosikkikaupungin Wienin 1942–44. Tornien tarve havaittiin jo ennen RAF:n ensimmäisten tuhannen koneen pommitusten alkamista keväällä 1943. Työorganisaatio Todt rakensi valtavat betonitornit vanki- ja pakkotyövoimaa käyttäen. Adolf Hitler piirsi itse tornin ensimmäiset luonnokset. Torneja oli kolme eri mallia: kaksi erilaista tykkitornia (G-turm, Bauart 1,2) ja yksi johtotorni (L-turm, Bauart 3). Hitler suunnitteli jopa kolme kertaa suurempia ja tulivoimaisempia ilmatorjuntatorneja.

Berliiniin (Zoo, Humboldthain, Friedrichshain) rakennettiin kolme valtavaa ilmatorjuntatornibunkkerikompleksia (Flakturm I, II, III,), joissa oli aluksi raskaita 88 mm tykkejä ja lähisuojana useita 20–37 mm tykkejä. Tykkitorniin voitiin sijoittaa myös tulenjohtokalustoa. Pienempiin johtotorneihin sijoitettiin patterien tulenjohtotutkat, keskuslaskimet ja 20 mm tykkejä. Vuonna 1942 tykkitorneihin sijoitettiin 4 kpl 128 mm kaksoistykkejä ja johtotorneihin 8–10  kpl 20 mm vierlingejä. Zoon bunkkerissa (Tiergarten) oli Würzburg Riese -tutka sekä koko Berliinin ilmatorjunnan johtokeskus ja iso väestönsuoja. Tiergarteniin suunniteltiin kaksi ilmatorjuntatornia lisääkin, samoin yksi Tempelhofiin (Hasenheide), mutta hanke ei toteutunut. Valtiopäivätalon yhteyteen (katolle?) suunniteltiin myös it-asemaa, mutta sitä ei tehty. Vuonna 1943 Berliinin suojana oli noin 100 raskasta ilmatorjuntapatteria, mutta ilmatorjunnan tiheys (7,5 patteria per neliökilometri) oli silti huonompi kuin monissa muissa Saksan kaupungeissa – ja Helsingissä. Tiergartenin tykkitorni (Gustav) oli eräs viimeisiä vastarintapesäkkeitä Berliinin taistelussa keväällä 1945.

Hampuriin suunnitelluista kolmesta ilmatorjuntatornista (Flakturm IV, V) rakennettiin vain kaksi (Heiligengeistfeld, Wilhelmsburg). Niihin sijoitettiin 8 kpl 128 mm tykkejä tulenjohtolaitteineen. Hampuria pommitettiin sodan aikana 17 kertaa suurin voimin. Suuri pommitusoperaatio ”Millennium” toteutettiin 24.–30.7.1943 amerikkalaisten ja brittien yhteisvoimin. Nelimoottorikoneiden pommituslentoja oli yhteensä 2590. RAF:n yöpommituksessa 24./25.7. saksalaisten tutkat lamautettiin ensimmäisen kerran silppuhäirinnällä, jolloin ilmapuolustus epäonnistui, hyökkääjä kärsi vain 1,6 % tappiot (12 konetta) ja kaupunki tuhoutui pahasti. Tästä alkoi elektronisen sodankäynnin kilpavarustelu ilmasodassa.

Wieniin (Augarten, Arenberg, Stiftskaserne) rakennettiin kolme ilmatorjuntatorniparia (Flakturm VI, VII, VIII): toisessa tornissa olivat raskaat tykit (4 kpl 128 mm), toisessa tulenjohtotutka, keskuslaskin ja 20 mm tykit. Wienin vahvalta tuntunut ilmapuolustus ei kuitenkaan pystynyt estämään kaupungin vaurioitumista pahoin USAAF:n pommituksissa.

Edellisten lisäksi suunniteltiin ilmatorjuntatorneja Bremeniin (2 kpl) ja Müncheniin (8 kpl), mutta niitä ei ehditty rakentaa. Berliinin ilmatorjuntatorneja ei enää ole, tosin Humboldthainissa on joitakin jäänteitä. Hampurin ja Wienin ilmatorjuntatornit ovat tallella.

Suomessakin oli ilmatorjuntatorneja 

On yleisesti tiedossa, että Suomessakin oli talvi- ja jatkosodan aikana korkeiden rakennusten katoilla  ilmatorjuntakonekiväärejä ja 20 mm tykkejä. Raskaampia tykkejä ei tavalliselle katolle voitukaan viedä. Helsingissä aseita oli mm. Postitalon, Vesilinnan ja ALKOn Salmisaaren tehtaan katolla. Joulukuun 1. päivänä 1939 Postitalon katolla ollut konekivääri osui yli lentäneen SB-2 -koneen ohjaajaan, politrukki Ivan B. Blagotshnikoviin, ja kone putosi Munkkiniemeen.

ALKOn Rajamäen tehdas oli tärkeä sotateollisuuskohde, valmistihan se mm. talvisodassa kuuluisuutta saavuttaneita polttopulloja, ”Molotovin cocktaileja”. Useiden muiden isojen firmojen tavoin ALKO osti neljä 40 mm Bofors-tykkiä, jotka saatiin joulukuussa 1939. Välirauhan aikana Rajamäelle rakennettiin kaksi tykkitornia, joihin kumpaankin mahtui yksi 40 mm tykki. Jatkosodassa niihin sijoitettiin 2-tykkinen ilmatorjuntajaos. Rajamäki ei jatkosodassa ollut erityinen pommituskohde, mutta torjuntahälytyksiä oli silti harva se päivä. Tornijaos joutui muutaman kerran osallistumaan taistelutoimintaankin.

ALKO sai kaksi ostamaansa 40 mm tykkiä takaisin puolustusvoimilta 1990-luvun alussa, jolloin ne poistuivat sotilaskäytöstä. ALKOlla on Rajamäellä mielenkiintoinen tehdasmuseo, jossa yksi tykeistä on nähtävänä.  Toinen tykki on suunniteltu sijoitettavaksi alkuperäiseen torniin, mutta on toistaiseksi varastossa. Tornit ovat vielä pystyssä.

Ilmatorjunta-aseita katoille?

1980-luvulla tutkittiin ainakin Rovaniemellä 23 mm tykkien sijoittamista kerrostalojen katoille. Se on toki mahdollista, mutta kattorakenteiden kestävyys on kynnyskysymys. Aika pienelle alalle kohdistuu suhteellisen suuri paino. Aseille on ehkä viisainta rakentaa lujitetut tasanteet, joiden rakenne kestää tykin ja miehistön painon sekä tykin  rekyylin ammunnan aikana. Tuliasemien nopea vaihto on sitten toinen juttu….

Lähitorjuntaohjusten hankkimisen jälkeen tuli taas eteen hyvien tuliasemien löytämisen vaikeus. Sama ongelma koskee ITO 2005M-järjestelmää; laser-ohjuksellahan pitää olla erittäin suuri ampuma-ala. Olkapääohjuksiahan voi sijoittaa talojen katoille, kuten on tehtykin tärkeiden kansainvälisten kokousten turvajärjestelyjen yhteydessä. Sotaharjoituksissa kokeiltiin myös nostolavojen käyttöä hyvän ampuma-alan saavuttamiseksi. Ohjuspartioita voitiin sijoittaa esim. ilmavalvontatorneihin. Puolustustaistelussa voi rakentaa tuliasemia varten lavoja puihin, jos aika riittää.

Sensoreita ilmaan

Matalatorjunnassa on avainkysymys, miten maali havaitaan ajoissa. Maahan ankkuroituja ilmapalloja (todellisuudessa vetypalloja) käytettiin jo 1.maailmansodassa ilmavalvonta-asemina, kun tutkia ei ollut. Ainakin Neuvostoliitossa niitä käytettiin siihen tarkoitukseen vielä 2.maailmansodassakin, mm. Moskovan ilmapuolustuksessa. Ilmalaivat ja -pallot ovat nyt tulleet uudelleen käyttöön valvontasensorien ”mastoina”. Amerikkalaiset ovat tässä edelläkävijöitä.

Sensorien avulla luodaan 3D-tilannekuva, joka jaetaan verkossa kaikkien yhteiseen käyttöön. Ideana on havaita vihollisen aikeet ajoissa, paikantaa ja tuhota sen aselavetit tykistön vastaiskuilla, taikka torjua ammukset viimeistään lennon aikana ilmatorjunnalla. Periaate on: ”Seeing first, Understanding first and Acting first”.

Amerikkalaisilla on jo nyt Afganistanissa ja Irakissa käytössä pieniä ilmassa leijuvia valvontapalloja (aerostat), joihin voidaan asentaa erilaisia sensoreita. Lämpökameralla varustettu REAP (Rapidly Elevated Aerostat Platform) on 7 m pitkä ja voidaan nostaa vajaan 100 m korkeudelle noin neljässä minuutissa. Edellistä puolta suurempi RAID (Rapid Aerostat Initial Develpoment) voidaan nostaa 300 m korkeudelle. Ilmavalvontatutkien lavetiksi on kehitteillä myös korkealla (h 22,5 km) leijuvia ilmalaivoja (HAA, High Altitude Airship). TARS (Tethered Aerostat Radar System) on ollut meri- ja ilmavalvonnan käytössä jo vuodesta 1980 alkaen.

Risteilyohjusten ja lennokkien matalatorjuntaan on USA:ssa suunnitteilla ajoneuvoon sijoitettu ohjusjärjestelmä SLAMRAAM (Surface-Launched Advanced Medium-Range Air-to-Air Missile System). Idea on sama kuin Norjassa (1995) ja Espanjassa käytössä olevassa järjestelmässä (NASAMS). Hummer-ajoneuvoon on asennettu 4–6 AMRAAM-ohjuksen lavetti. Aktiivihakuisella ohjuksella voidaan heliumpalloon sijoitetun JLENS-tutka-aseman (Joint Land Attack Cruise Missile Defense Elevated Netted Sensor System) maalitietojen avulla tuhota katveen takanakin oleva maali. JLENS-projekti on maksanut 246 miljoonaa dollaria. Suunnitelmissa on ensimmäisen ohjuspataljoonan (24 lavettia) saaminen käyttöön vuoteen 2008 mennessä.