2/2006

 

 

 

 

Suomen Reserviupseeriliitto 75-vuotias

Järjestäytynyt reserviupseeritoiminta alkoi Suomessa vuonna 1925, jolloin erityisesti nuorten upseerien voimin perustettiin Helsingin Reserviupseerikerho. Joskin sen toiminta oli pääosin valtakunnallista, katsottiin tarpeelliseksi perustaa uusi järjestö reservin upseerien valmiuksia kehittäväksi toiminnalliseksi ja aatteelliseksi maanpuolustusyhteisöksi. Suomen Reserviupseeriliitto perustettiin 17. toukokuuta 1931 Helsingissä Katajanokan Upseerikerholla. Tällä hetkellä liittoon kuuluu 340 jäsenyhdistystä 20 reserviupseeripiirissä. Henkilöjäseniä on yli 28.000. – Reservin ilmatorjuntaupseereita on runsaasti jäseninä niin paikallisissa yhdistyksissä kuin omassa aselajikerhossa, Helsingin Reserviupseerien Ilmatorjuntakerhossa.

Juhlavuosi käynnistyi seminaarilla, jonka Reserviupseeriliitto järjesti Maanpuolustuskorkeakoulussa 30. maaliskuuta 2006 yhdessä Kadettikunnan, Maanpuolustuskorkeakoulun ja Historian ja yhteiskuntaopin opettajien kanssa. Juhlaseminaarin aiheena oli Kylmästä sodasta uuteen maailmanjärjestykseen. Korkeatasoiseen seminaariin osallistui mm. presidentti Mauno Koivisto.

Varsinaisen 75-vuotissyntymäpäivän ohjelmaan kuuluivat sepeltenlaskut Hietaniemen hautausmaalla Sankariristille ja Suomen Marsalkka Mannerheimin haudalle sekä Katajanokan Kasinolla vastaanotto liiton keskeisille yhteistyötahoille ja juhlaillallinen, johon osallistui mm. puolustusvoimain komentaja, amiraali Juhani Kaskeala. Juhlapäivänä julkaistiin myös liiton historia, dosenttien Kimmo Ikonen ja Ali Pylkkänen kirjoittama teos Haasteena sodan ja rauhan johtajuus - Suomen Reserviupseeriliitto 1931-2006. Teoksessa korostuu erityisesti liiton merkitys johtamiskoulutuksen ylläpitämisessä ja edistämisessä kautta vuosikymmenten. Teoksessa tuodaan liiton vaiheista myös esille näkökohtia, joita ei aiemmassa liiton 50-vuotishistoriassa katsottu aiheelliseksi korostaa.

Reserviupseeriliiton juhlavuoden päätapahtuma on 5. elokuuta 2006 Haminassa monipuolisine ohjelmineen: mm. seppeleenlasku Kaatuneiden upseerien patsaalle ja Reserviupseerikoulun maneesissa järjestettävä pääjuhla, jossa juhlapuheen pitää puolustusministeri Seppo Kääriäinen. Iltaohjelmaan kuuluu samanaikaisesti kaupungissa järjestettävän sotilasmusiikin suurtapahtuman, Tattoon Marssishow´n näytös Hamina Bastionissa. Tilaisuuksiin odotetaan runsaasti reserviupseereita puolisoineen.