Ilmapuolustusjärjestelmämme sisältää
ilmavoimat, ilmatorjunnan ja ilmasuojelun. Ilmapuolustuksen tavoitteena
on tehdä Suomen ilmatilan hyväksikäyttö jo ennalta arvioiden
kannattamattomaksi. Nämä asiathan ovat meille ilmatorjuntaihmisille
tuttuja ja näillä perusasioilla jatkamme myös tulevaisuudessa, mutta
toimet näiden periaatteiden hengessä ovat saamassa uusia piirteitä. Yksi
uusi suuntaus on osallistua ilmapuolustusasioissa kansainväliseen
toimintaan ja osoittaa ilmapuolustuksemme osaamista myös
kansainvälisessä toimintaympäristössä.
Tämän numeron teeman, ilmapuolustus,
pääkirjoittajana on Ilmavoimien komentaja kenraalimajuri Heikki Lyytinen
ja hänen kirjoitustaan tukevat lisäksi ilma- ja merivoimien
ilmatorjuntatorjuntapäälliköiden kirjoitukset. Lehtemme vuositeemaa,
kansainvälisyyttä, edustaa myös kirjoitus Elite 2006 -harjoituksesta.
Vakiopalstat
ottavat jälleen kantaa ajankohtaisiin asioihin. Muun muassa taktiikan
palstalla saamme tutustua uuteen tapaan muodostaa lyhenteitä
puolustusvoimissa. Tässäkin asiassa olemme matkalla kohti kansainvälisiä
toimintatapoja. Tutkiessani uutta Sotilasmerkistö ja -lyhenteet (SML)
-opasta, olen törmännyt uudessa sotilaslyhenneviidakossa muutamiin
silmiinpistäviin lyhenteisiin. Esimerkiksi entinen Pääesikunnan
ilmatorjuntaosasto olisi nyt lyhenteenä PEITOS.
Toimitukseen on tullut kirjoitusten
lisäksi mukavasti palautetta lehdestä sekä vinkkejä kirjoitusaiheista.
Kiitokset näistä asianosaisille!
Erilaisia kirjoituksia otetaan
edelleen mielellään vastaan. Lisäohjeet löytyvät yhdistykset internet
sivuilta www.ilmatorjuntaupseeriyhdistys.fi/kirjoittajan ohje.
Seuraavan numeron teemana on
ILMATORJUNTAJÄRJESTELMÄT ja toimin myös tämän
numeron kokoavana päätoimittajana.
Toivotan lukijoille hyvää ja
rentouttavaa kesää.