2/2006

Kirjat ilmatorjunnan historiasta ovat harvinaisia, joten Espanjan ilmatorjunnan historiikki kannattaa esitellä. Julkaistu I osa käsittää maan ilmatorjunnan kehityksen syntyvaiheista 1950-luvun puoleenväliin. Painopiste on Espanjan sisällissodassa 1936–39.

Espanjan sisällissodan alkamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 70 vuotta. Se oli samalla alkusoittoa toiseen maailmansotaan. Konservatiivisten voimien voittoon johtanut kapina sosialistista hallitusta vastaan alkoi Francon johdolla 17.7.1936. Italia ja Saksa ryhtyivät tukemaan Francon joukkoja, kun taas Neuvostoliitto ja Ranska tukivat hallituksen joukkoja. Osapuolille toimitettiin sekä sotakalustoa että apujoukkoja, suomalaisiakin taisi olla molemmilla puolilla. Kysymyksessä oli ensimmäinen fasistisen ja kommunistisen ideologian välinen taistelu. Suurvallat antoivat apuaan itsekkäistä syistä: Mussolini halusi laajentaa valtapiiriään Välimerellä, Hitler halusi saada Espanjasta kuparimalmia, ja Stalin sai maksuksi kultaa.

Sisällissodan asetelma aiheutti saman tilanteen kuin mihin Suomi joutui talvisodassa: sotakalustoa tarvittiin kipeästi lisää ja sitä saatiin käyttöön useista maista – kumpikin puoli vielä eri maista – joten tuloksena oli melkoinen asekirjavuus. Espanjan ilmatorjunnan historiasta löytyykin paljon aseteknillisiä yhtymäkohtia Suomeen.

Kuuban sodassa 1898 espanjalaiset ja amerikkalaiset taistelivat alueen hallinnasta. Espanjalaiset tulittivat Kruppin 75 mm vuoristotykeillä M/1896 amerikkalaisten tähystyspalloa – tästähän ilmatorjunta sai muuallakin alkunsa. Vuonna 1911 Espanja hankki Kruppin valmistaman 65 mm ilmapallontorjuntatykin (6,5 cm L/35 Krupp), jolla suoritettiin koeammuntoja. Tykki oli hevosvetoinen, tulenjohtovälineenä käytettiin Goerzin mittaria. Vuonna 1913 tutkittiin kolmea Vickersin 25,4 mm asetta erilaisilla laveteilla. Myös Škodan tehdas tarjosi espanjalaisille ilmapallontorjuntatykkiä. Liikkuvuuden parantamiseksi hankittiin Schneiderin 75 mm autotykki (75/28 M/1906) kokeilukäyttöön. Vaatimus kyvystä torjua myös lentokoneita herätti yhä enemmän keskustelua, mutta konkreettisia tuloksia syntyi hitaasti. Sama ongelmahan oli Suomessakin.

1920-luvulla Espanjan jalkaväki harjoitteli omakohtaista ilmatorjuntaa 7 mm Hotchkiss-konekivääreillä, jotka oli varustettu ilma-ammuntajalustalla. Vuonna 1926 päätettiin hankkia Vickersin kiinteitä 105 mm ilmatorjuntakanuunoita (48 tykkiä, 12 patteria) rannikkopuolustuksen käyttöön mm. Menorcalle. Tykit valmistettiin lisenssillä Espanjassa. Espanjan ilmatorjunta sai siis varsinaisen alkunsa rannikkopuolustuksesta, aivan kuten Suomessakin. Merivoimien risteilijät varustettiin Vickersin 101,6 mm tykeillä.

Vasta vuonna 1931 perustettiin ensimmäinen ilmatorjuntajoukkoyksikkö, Grupo de Defensa Contra Aeronaves n:o 1 (Carabanchel). Ilmatorjunnan lyhenne oli edellisen mukaisesti D.C.A. Patteristoa vastaavaan joukkoon kuului yksi esikuntayksikkö ja kolme tulipatteria. Patterit varustettiin Škodan 76,5 mm kenttälavettisilla tykeillä (7,65 cm L/40 M/1919), joiden vetäjinä käytettiin kuorma-autoja (Hispano-Suiza). Zaragozaan perustettiin toinen ilmatorjuntajoukkoyksikkö ja ilmatorjunnan organisaatiota vahvennettiin vähitellen muutenkin. Espanjan ilmatorjunnan tila ei ollut kovin kummoinen sisällissodan alkaessa.

Francon joukoissa oli pääosa maavoimien ammattisotilaista ja hyvin koulutetuista joukoista, hallituksen puolella vain meri- ja ilmavoimissa oli päteviä sotilaita maavoimien koostuessa pääosin ulkomaalaisista vapaaehtoisista. Sodan molemmat osapuolet saivat aseapua tukijoiltaan, ja ulkomaiset apujoukot toivat mukanaan myös omaa kalustoaan. Joukossa oli paljon suomalaisillekin tuttuja ilmatorjunta-aseita. Kirjassa on runsaasti harvinaisia kuvia näistä aseista.

Hallituksen joukoissa käytettiin ilmatorjuntaan sveitsiläisiä 20 mm Oerlikon-tykkejä (24 kpl) sekä Vickersin 40 mm kaksoistykkejä ja 47 mm tykkejä. Mainintoja on myös 37 ja 57 mm tykeistä. Käytössä oli ikivanhoja ranskalaisia 75 mm tykkejä M/1915 Schneider (6 kpl) ja venäläisiä 76,2 mm tykkejä M/15 Putilov (12 kpl). Eräässä harvinaisessa (venäläisessä) kuvassa keisari Nikolai II istuu itse Putilovin pukilla. Kirjoittajille on jäänyt epäselväksi, oliko Putilovin tykin suunnittelijan nimi Lender vai Pender; oikea nimi on F.F. Lender [Valistunut arvaus: kyrillisissä kirjaimissa L ja P ovat hyvin samannäköisiä, joten ne on sotkettu keskenään].

Neuvostoliitto toimitti hallituksen joukoille lisää ilmatorjunta-aseita; esimerkiksi joulukuussa 1936 venäläinen alus "Komsomol" toi Espanjaan 31 kpl 76,2 mm ilmatorjuntakanuunoita M/31. Lisäksi saatiin tulenjohtokoneita (8 kpl), etäisyysmittareita (6 kpl), korkeusmittareita (2 kpl) ja runsaasti ampumatarvikkeita. 76,2 mm raskaiden pattereiden tulenjohtovälineenä oli kirjan mukaan "BECT-III". [Tässä on kirjoittajilla virhe: venäläinen sana on kirjoitettu kyrillisin kirjaimin, latinalaisin kirjaimin se on VEST-III. Kirjan kuvissa on meillekin tuttu tulenjohtokone PUAZO-2, jonka välitysjärjestelmä VEST-III oli, meillä se oli VEST-IV]. Neuvostoliitto lähetti Espanjaan myös omia ilmatorjunta- ja valonheitinyksiköitään tärkeiden kohteiden suojaksi. Niitä olivat mm. Madrid, Almeira ja Barcelona. Venäläiset upseerit käyttivät salanimiä ja valeasuja.

Keväällä 1938 hankittiin Puolasta 24 kpl moderneja 40 mm tykkejä (Bofors) ampumatarvikkeineen (50 000 kpl). Matalatorjuntaa varten saatiin meille tuttuja venäläisiä 7,62 mm "urkukonekiväärejä". Yötorjuntaan oli käytettävissä valonheittimiä (150 cm Sperry) ja belgialaisia Tepas-kuulosuuntimia. Tasavaltalaisilla oli lopulta käytössään 130 ilmatorjuntapatteria, joissa oli 400 tykkiä.

Francon joukkojen ilmatorjunta oli heikoissa kantimissa. Vastapuolella oli aluksi ilmaylivoimakin, kunnes Franco sai apujoukkoja ulkomailta. Varsinaisia ilmatorjunta-aseita olivat aluksi vain Škodan 76,5 mm tykit (8 kpl), sekalaiset 20 mm tykit (15 kpl) ja Hotchkissin 7 mm ilmatorjuntakonekiväärit. Ilmatorjuntaan jouduttiin käyttämään ensimmäisen maailmansodan menetelmiä: kenttätykkejä (75 mm Schneider M/1906) muunnettiin ilmatorjuntakäyttöön asentamalla niitä tilapäisjalustoille. Näistä "hätäaseista" on kirjassa useita kuvia. Lokakuussa 1938 oli 21:n eri kohteen suojana 50 tällaista tykkiä. Meripuolustuksessa oli lisäksi kiinteitä 47 mm (Vickers), 100 mm (O.T.O) ja 120 mm (Vickers) ilmatorjuntatykkejä.

Franco sai heti sodan alettua Saksasta Rheinmetallin 20 mm "ilmatorjuntakonekiväärejä" (20/65 Flak-30 Solothurn S-100). Elokuussa 1936 Italia toimitti Francolle uusia 20 mm tykkejä (Breda 20/65 Mod. 1935), jotka sijoitettiin Mallorcalle. Tilanne parani merkittävästi, kun saksalaiset apujoukot ("Legion Condor") saapuivat syksyllä 1936. Eversti H. Lichtembergin johtama Ilmatorjuntapatteristo F88 (Grupo F/88) käsitti neljä raskasta (88/56 Flak-18), kaksi kevyttä (20/65 Flak-30), yhden valonheitinpatterin (150 cm Siemens) sekä yhden huolto- ja yhden koulutuspatterin. Valonheitinpatterin sotavarustukseen kuului myös kuulosuuntimia. Myöhemmin tuli yksi raskas patteri lisää. Saksalaisilla oli moderni kalusto ja korkea ammattitaito. He suojasivat aluksi omat lentotukikohtansa, mutta osallistuivat myöhemmin sotatoimiin muuallakin. Vuonna 1938 saatiin vahvennukseksi kaksi patteria, joilla oli upouudet 37 mm ilmatorjuntatykit (37 mm Flak-18).

Italialaisiin "vapaaehtoisjoukkoihin" (C.T.V., Corpo di Truppe Volontari) kuului parhaimmillaan neljä divisioonaa, ilmavoimaa ja ilmatorjuntaa, viisi 75 mm (75/27 C.K) ja kaksitoista 20 mm (Breda) patteria. Raskaat tykit olivat kiinteästi kuorma-auton lavalla. Kahdella autopatterilla suojattiin lentotukikohtia, yhdellä divisioonaa ja yhdellä tykistöä. Yksi 75 mm patteri oli Mallorcan sataman suojana. Jokaisella divisioonalla oli käytössään kaksi 6-tykkistä 20 mm patteria. Matalatorjuntaan oli käytettävissä 6,5 mm (Fiat Mod.14) ja 8 mm (Fiat Mod.35) ilmatorjuntakonekiväärejä. Erikoinen ratkaisu oli 8 mm konekiväärin sijoittaminen kolmipyöräisen moottoripyörän alustalle (Triciclos Benelli 500). Toukokuussa 1938 ilmatorjuntaa vahvennettiin yhdellä raskaalla patterilla, jonka kalustona olivat italialaiset 75 mm tykit (75/46 Mod.1934 Ansaldo) ja tulenjohtokone M/34 Ansaldo.

Franco sai ilmatorjuntakalustoa Saksasta myös omille joukoilleen. Vuonna 1937 organisaatioon kuului 9 raskasta ilmatorjuntapatteria, joista seitsemällä oli 88 mm tykit (88/56 Flak-18 Krupp) ja kahdella vanhat 7,65 mm Škodat. Italiasta saatiin 1937 Sevillan lentotukikohdan suojaksi yksi raskas patteri, jonka kalustona olivat 102 mm Ansaldo-Schneider -tykit. Saksasta saatiin lisäksi runsaasti vanhaa 75 mm tykkikalustoa (75/36 Flak-14). 1.4.1939 Francon armeijaan kuului 14 ilmatorjuntapatteristoa, joissa oli pattereita seuraavasti: 22 x 75 mm, 9 x 88 mm, 2 x 76,5 mm, 2 x 76,2 mm, 1 x 47 mm ja 1 x 100 mm. Meripuolustuksella oli lisäksi runsaasti omaa ilmatorjuntakalustoa. Siitä on kirjassa hyvin kuvitettu oma luku.

Sisällissota päättyi 23.3.1939 Francon joukkojen vallattua Madridin. Kirjassa on tarkasteltu lentokonetappioita molemmin puolin eri lähteiden valossa – sehän on aina mielenkiintoista, joskin vaikeaa. Francon kansallisten joukkojen väitetään pudottaneen 1544 "punaisten" konetta, joista ilmatorjunnan osuus oli 196. Francon pilotit kirjasivat tililleen 294 ilmavoittoa, saksalaiset 314, italialaiset 703 (?) ja saksalaisten ilmatorjunta 61. Vastapuoli aiheutti italialaisille 88 koneen tappiot, mistä ilmatorjunnan osuus oli 21. Saksalaiset menettivät kirjan mukaan 109 konetta. Ilmatorjunta ei ollut kovin tehokasta, sillä kalusto oli kirjavaa ja koulutustaso oli osittain hyvinkin heikko (pl. saksalaiset).

Kirjassa ei kuvailla sotatapahtumia eikä taistelutoimintaa juuri nimeksikään, mikä on puute. Mielenkiintoista on todeta, että Luftwaffen kuuluisasta Guernican terroripommituksesta 26.4.1937 ei puhuta kirjassa mitään – ehkä se on traumaattinen muisto sisällissodan voittaneen puolen sotarikoksesta? Kaupungissa ei tiettävästi ollut sotilaskohteita eikä ilmatorjuntaa. Kirjassa ei myöskään esitellä osapuolten lentokalustoa eikä ilmasotatoimia. Niistä löytyy tietoja esim. allekirjoittaneen kirjasta "Ilmatorjunta ilmasodassa 1794–1945" (2000).

Espanja oli toisessa maailmansodassa puolueeton, mutta joutui kuitenkin vartioimaan ilmatilaansa. Erityisiä suojattavia kohteita olivat Gibraltar, jota brittien viholliset pommittivat, sekä Välimeren ja Kanarian saaret. Kirjassa on kuvailtu vilkasta ilmatoimintaa ja ilmatorjuntaa maailmansodan aikana.

Vuonna 1939 Espanjalla oli käytössään 29 eri mallista ilmatorjunta-asetta, eri kaliipereita oli 14 ja alkuperämaita 8. Sodan vaara pakotti myös kehittämään ilmatorjuntaa. Vuonna 1939 perustettiin maavoimiin neljä ilmatorjuntarykmenttiä (Madrid, Barcelona, Zaragoza, Jerez) sekä ilmavoimiin yksi rykmentti ja kolme patteristoa. Erillisistä patteristoista yksi oli Mallorcalla, toinen Kanarialla.

Uutta kalustoakin hankittiin. Vuonna 1941 tehtiin lisenssisopimus sveitsiläisten kanssa 20 mm Oerlikon-tykkien valmistamiseksi Espanjassa; niitä tehtiin 377 kpl (Oerlikon-Trubia). Tammikuussa 1942 tehtiin sopimus 15 mm ZB-60-it.konekiväärien (Waffenfabrik Brünn A.G.) hankinnasta (250 kpl). Samana vuonna laadittiin kehittämissuunnitelma, johon sisältyi 2421 ilmatorjunta-aseen hankinta; se ei kuitenkaan toteutunut. Saksan kanssa hierottiin sopimusta 110 ilmatorjuntatykin hankinnasta, maksuksi Saksa halusi volframia. Touko-kesäkuussa 1943 Espanjaan tuli 358 junakuormaa sotamateriaalia, mm. 12 kpl 88 mm ilmatorjuntatykkejä (88/56 Flak-36 Krupp), 12 kpl 20 mm Oerlikon-tykkejä, 4 kpl 60 cm valonheittimiä (EM) ja 15 kpl Messerschmitt Me 109F-hävittäjiä. Mielenkiintoinen ratkaisu oli merivoimien risteilijöiden varustaminen saksalaisilla 20 mm nelosaseilla (Flakvierling Mauser).

Saksasta hankittavaan kalustoon kuului kaikkiaan 88 kpl (22 patteria) 88 mm tykkejä (Krupp), 24 kpl tulenjohtokoneita M/40 (Lambda), 6 kpl tulenjohtotutkia (Würzburg D), 40 kpl 60 cm valonheittimiä (Siemens), 42 kpl kuulosuuntimia (Elascop, ym.), 52 kpl etäisyysmittareita (Zeiss) ja 120 kpl 20 mm tykkejä (Oerlikon). Elokuussa 1944 tehtiin sveitsiläisten kanssa sopimus 20 mm Hispano-Suiza -tykkien ostamisesta/valmistamisesta (300 kpl), mutta tykkejä saatiin vain 120 kpl. Espanjassa valmistettiin lisää 88 mm tykkejä (Trubia FT-44), yhteensä 204 kpl.

Vuonna 1950 Espanjassa oli ilmatorjuntajoukkoja 37:ssä eri paikassa. Espanjan ilmatorjunnalla oli 1704 ilmatorjunta-asetta, eri malleja oli 15.

Kirjoittajat ovat perehtyneet ilmatorjunnan historiaan. Ilmatorjuntamies, everstiluutnantti García (s. 1949) on aiemmin julkaissut ilmatorjunta-aiheisia artikkeleita mm. Falklandin (Malvinas) sodasta. Franco (s. 1965) on kauppatieteiden professori, joka on julkaissut historiikin 88 mm ilmatorjuntatykistä (RMB). Pérez (s. 1943) on julkaissut lukuisia asehistoriallisia teoksia mm. tykistöstä Espanjan sisällissodassa. Kirjan liepeessä esitelläänkin kolme asehistoriikkia: saksalainen asekalusto Espanjan sisällissodassa, italialainen asekalusto em. sodassa (kannessa 20 mm Breda) sekä jo mainittu 88 mm tykin historiikki.

Koska tämä oli historian I osa, seuraava osa luultavasti käsittelee Espanjan ilmatorjunnan historiaa 50 viimeisen vuoden ajalta. Odotamme sitä.