2/2005

VIROLAISTEN AMPUMAHARJOITUS LOHTAJALLA 6.4 - 11.4.2005

“Ensimmäisenä taistelussa”, näin ajattelimme 5.4. kun suuntasimme henkilöstömme, seitsemän kouluttajaa, kohti Lohtajaa. Olihan odotettavissa virolaisten sotureiden ensimmäinen kovapanosammunta Suomessa. Koulutussuunnitelmat oli tehty, varomääräykset lähetetty, lukuisia sähköposteja vaihdeltu ja nyt oli edessä se paras vaihe eli varsinainen leiri. Pääosan suunnittelusta tekivät majuri Vesa Sundqvist ja majuri Kari Pigg. Yhteydenpidosta virolaiseen päällikköön ylil Harres Koskeen hoiti harjoituksenjohtaja majuri Sakari Hiukka.

Ennen leiriä emme osanneet sanoa vielä mitään virolaisten koulutustasosta, mutta tiesimme että pääosa heidän kouluttajistaan olivat saaneet ilmatorjuntataustansa Ilmatorjuntakoululla. 6.4 illalla olikin totuuden hetki, kun virolaisten linja-autot kaarsivat kohti leirialuetta. Avajaisiin saapui sotilaallinen joukko ja huolemme olivat turhia. Huomasimme nimittäin, että kaikki vastaavat jaoskouluttajat olivat tuttuja jo omalta opiskeluajalta. Tiesimme heidät tunnollisiksi ja osaaviksi kouluttajiksi, joten huolet leirin sujuvuudesta olivat turhia.

Sihtmaerk siigud paremmal, kiirus 5! = maali ohittaa oikealle, nopeus 5!

Ensimmäiset ammunnat, jotka virolaiset ampuivat Suomessa olivat pinta-ammuntoja. Ammunnat, jotka Virolaiset varusmiehet  ampuivat olivat täsmälleen samoja ammuntoja, joita suomalaiset varusmiehet ampuvat oman varusmiespalveluksensa aikana. Vaativa S5 ammunta päätettiin kuitenkin ampua tykkikohtaisena, koska he eivät olleet harjoitelleet pinta-ammuntaa jaoskohtaisesti.

Virolaiset varusmiehet olivat saaneet hyvän koulutuksen tykille ja he olivat  ampuneet pinta-ammuntoja jo Virossa.  Koulutuksen samankaltaisuuden takia etenkin käskyt oli helppo ymmärtää, vaikka ne annettiinkin viroksi. Ymmärtämistä helpotti virolainen kouluttaja, joka toimi myös tulkkina. Pääperiaate oli se, että suomalainen varo toimii ainoastaan varotehtävissä ja virolainen kouluttaja antoi palautteen omalle joukolleen. Aina se ei kuitenkaan onnistunut ja annoimmehan mekin niitä “kultahippusia”, jotka tiesimme olevan tärkeitä hyvien tulosten aikaansaamiseksi.

Varsinaiset pinta-ammunnat aloitettiin tietenkin helpoimmasta eli paikallaan olevasta maalista ja päätettiin vaikeimpaan, monimaali ammuntaan. Käytössämme oli kuusi tykkiä, joten yksi virolaisjaos oli muussa koulutuksessa esim. simulaattoriharjoittelussa, kun kaksi muuta jaosta ampuivat. Virolaisilla on tietenkin myös ylituotantoa, joten joillakin tykeillä oli kaksi ryhmää jotka vuorottelivat. Virolaisista varusmiehistä huomasi alussa, että he eivät olleet juurikaan ampuneet kovilla ampumatarvikkeilla. Kokemuksen karttuessa ja palautteesta oppineena he paransivat, joka ammunnalla suoritustaan. Virolaiset varusmiehet olivat varsin motivoituneita ja he ymmärsivät tilanteen ainutlaatuisuuden. Pinta-ammunnat olivat kaikenkaikkiaan varsin opettavainen tapahtuma, esimerkiksi liikkuvaan maaliin ampuminen tuotti alussa hieman hankaluuksia, mutta lopussa se sujui jo varsin mallikkaasti.  Pinta-ammuntojen anti ei tietenkään ole pelkästään yksittäiseen maalitilanteeseen toimiminen, vaan se edisti myös ryhmän yhteistoimintaa, josta oli varsin suurikin hyöty tuleviin ilma-ammuntoihin.

Muonaa kahurille = a-tarvikkeet tykille

Perjantaina aloitimme ilma-ammunnat apuaseella tykkipihalla. Virolaisille varusmiehille tämä oli ensi kosketus ilma-ammuntoihin ilmatorjunta-aseilla. Virolaisillla oli tavoitteena päästä ampumaan ilma-ammuntojen osalta kaikki ammunnat ja apuaseen osalta siihen tavoitteeseen päästiinkin. Öhutörjedivision ampui apuaseella A4, A5 sekä A6 ammunnat useampaan kertaan. Valitettavan usein virolaiset joutuivatkin tyytymään apuaseisiin huonon lentosään estäessä ilma-ammunnat tykeillä.

Apuaseammunnat sujuivat virolaisilta varsin hyvin, vaikka ensimmäisenä ilma-ammunta päivänä sekä suuntaajien että asettajien toiminnassa näkyi vähäinen käytännön harjoittelun puute. Virolaiset kouluttajat kertoivatkin, että he olivat saaneet rakennettua varuskuntaansa vaijeriradan suuntausharjoittelua varten vasta viikkoa ennen Lohtajalle tuloa. Muistoksi ensimmäisestä ilma-ammunta päivästä Öhutörjedivisionin päällikölle jäi mm. pienen maalilennokin osuman saanut potkuri.

Alunperin lauantaiksi suunniteltu ilma-ammuntojen aloittaminen 23 ITK 61 tykeillä peruuntui sankan, Lohtajalla perin tutun, sumun vuoksi. Niinpä ampumaleirin odotettu kliimaksi siirtyi sunnuntai aamuun. Sunnuntaina ammunnat päästiin aloittamaan ampumaohjelmiston mukaisesti T1 ammunnalla. Virolaisten suuntaajien, asettajien sekä lataajien otteissa oli havaittavissa selvää jännityksen mukanaan tuomaa hermostuneisuutta ensimmäisissä vedoissa. Niinpä suomalaiset kouluttajat oppivat aimo annoksen vironkielistä tykkisanastoa aamupäivän aikana yrittäessään kouluttaa virolaisia heidän omalla äidinkielellään. Onneksi useimmilla oli kuitenkin tulkki käytössä. 

Ilma-ammunnat tykeillä etenivät ampumaohjelmiston mukaisesti, ainoastaan  kahden pussin vedot jäivät virolaisilta ampumatta. Ampumaleirin viimeisenä ammuntapäivänä maanantaina jatkoimme siitä mihin sunnuntaina jäimme.  Valitettavasti myös maanantaina sää muuttui pitkin päivää yhä sumuisemmaksi, joten Learjet jäi kokonaan nousematta, eikä maalilennokki-82:ta  voinut enää lennättää suunnitellusti. Niinpä viimeiset kranaatit tykeillä ammuttiin pieneen maalilennokkiin. Kauaa ei maalilennokki ehtinyt lentää, ennen kuin virolaisen suuntaajan polkimen painalluksen lähettämä kranaatti toi sen palasina maahan. Tuosta ennen kaikkea näyttävästä osumasta jäikin Virolaisille hyvät onnistumisen elämykset ja muistot ilma-ammunnoista.

Sihtur & seatur = asettaja & suuntaaja

Kaiken kaikkiaan virolaisten varusmiesten koulutustaso oli verrattavissa joltain osin suomalaisten sergei-tykkimiesten osaamiseen, mutta myös parannettavaa tulevaisuutta silmällä pitäen jäi. Suuntaajissa kiinnitti huomiota se, että erinomainen näkö ei ollut ensimmäinen kriteeri, jolla miehet oli suuntaajiksi valittu. Virolaiset kouluttajat kertoivatkin, ettei heillä ole suuntaajan testissä erikseen minkäänlaista näkötestiä. Asettajat olivat pääosin hyvän koulutustason omaavia ja osasivat oikeat tulenkorjaukset. Lataajien toiminta oli ensimmäisinä päivinä hieman varovaista mutta toiminta parani koulutuksella seuraaviksi päiviksi ja viimeisinä päivinä viritysvaijerit ja vyökannut saivat jo varsin mallikasta kyytiä.

Jaoksen johtamiseen tarvittavaa kalustoa ollaan hankkimassa. Virolaisilla ei ole vielä tuliasemapäätettä tai vastaavaa, josta saataisiin ennakkovaroitus. Tuliasemapääte lainattiin heille suomalaisten toimesta, jotta saatiin ennakkovaroitus ja maalin perustiedot. Toinen torjunnan kannalta merkittävä haitta oli etäisyydenmittaajan puuttuminen. Tämä korvattiin lukemalla etäisyyttä tuliasemapäätteen ruudulta, viiveet huomioiden, mutta tarkkuus ja tilaanteenmukaisuus tietenkin kärsii. Virolaisten tykkiryhmien kalustoon ei myöskään kuulunut kaiutinpuhelinta vaan kenttäpuhelin, jota viestimies päivysti. Järjestelmä oli vastaava, joka on ollut myös meillä käytössä. Hän välitti hälytykset, maalitiedot ja muut jaoksen tulenjohtopaikan käskemät asiat ryhmänjohtajalle. Huolimatta näistä teknisistä puutteista saatiin ammunnat toteutettua turvallisesti ja hyviä ammuntatuloksia saatiin aikaiseksi.  Leiri päättyi hymyssä suin päättäjäisiin, jossa palkittiin kaksi virolaista varusmiestä Lohtajan 2.luokan ruusukkeilla ja yksi tosi taistelija erillisellä sotilaskodin palkinnolla. Pystyimme kouluttajina olemaan ainoastaan tyytyväisiä.