   |
|||
|
|||
|
|
ONNISTUNUT SIIRTO?
Helsingin Ilmatorjuntarykmentin siirto Santahaminasta ja Lahdesta Hyrylään vuonna 1957 onnistui hyvin. Perusteena rykmentin siirrolle oli Santahaminan tilojen ahtaus ja epäkäytännöllisyys, halu luoda paremmat koulutusolosuhteet sekä yhdistää kahdelle eri paikkakunnalle sijoitetut joukkoyksiköt. Samalla uuteen varuskuntaan rakennettiin kasarmirakennus ja sotilaskoti. Ennestään varuskunnassa olikin ajanmukainen, muutamaa vuotta aiemmin valmistunut olympiakasarmi. Myös ruokala oli uusi ja valmistumisvaiheessa olivat myös kaksi uutta henkilökunnan asuinrakennusta. Onnistunut siirto! Salpausselän Ilmatorjuntapatteriston siirto Lahdesta Kouvolaan vuonna 1968 onnistui varsin hyvin. Lähes koko henkilöstö siirtyi ja toiminta käynnistyi uusissa tiloissa aikakirjojen mukaan kivuttomasti. Varuskunnassa oli tarjota henkilöstölle asunnot, sen ajan Kouvolassa oli tarjolla työpaikkoja vaimoillekin, kuka sattui töissä tuolloin käymään. Kalusto säilyi samana, eikä tuon ajan tekninen huolto edellyttänyt asentajilta tavanomaisesta poikkeavaa erityisosaamista. Onnistunut siirto! Pohjanmaan ilmatorjuntapatteriston siirto Kokkolasta Rovaniemelle vuonna 1974 onnistui vielä varsin hyvin. Tavoitteena oli paitsi panostaa Lapin puolustukseen, myös luoda paremmat koulutusedellytykset. Uusi varuskunta lentokentän kupeessa ja yhteistoimintamahdollisuudet Lapin lennoston kanssa loivat hyvän koulutusympäristön. Onnistunut siirto! Tampereen Ilmatorjuntapatteriston siirto Vatialasta Ouluun vuonna 1980 ei enää sujunutkaan aivan samaan malliin. Siirtopäätöksen selvittyä lähes kaikki patteriston toimiupseerit pyrkivät hakeutumaan Tampereen seudulle sotilaspiireihin, varikoille tai ilmavoimiin. Siviilityöntekijöitä siirtyi vain jokunen. Patteriston keskijohdosta, kapteeneista ja majureista siirtyi Ouluun vain muutama, jotka hekin muutaman vuoden palveluksen jälkeen palasivat lähemmäs Tamperetta. Oulun Ilmatorjuntapatteristo sai täydennystä Oulusta Sodankylään siirretystä Pohjanmaan Tykistörykmentistä, jonka toimiupseeristoa ja keskijohtoa hakeutui Patteristoon. ”Paikkaa vaihda!” toteutui, kun lippu, kalusto, komentaja ja muutama nuorempi poikamiesupseeri oli siirtynyt ja avoimet paikat täytetty kenttätykkimiehillä. Tykistö kuin tykistö! Pari vuotta siirron jälkeen voitiin todeta, että Tampereen Ilmatorjuntapatteristossa ollut osaaminen oli poissa. Muutaman vuoden kuluttua patteristo siirrettiin edelleen Rovaniemelle, jolloin muodostettiin Lapin Ilmatorjuntarykmentti. Onnistunut siirto?? Salpausselän Ilmatorjuntapatteriston siirto Kouvolasta Haminaan 1988 oli kilometrimääräisesti lyhyt, mutta henkisesti pitkä. Haminasta ei juuri löytynyt siviilityöpaikkoja vaimoille ja niinpä osa henkilöstöstä kävi Haminassa töissä, asuen edelleen Kouvolassa. Perustetun Kymen Ilmatorjuntarykmentin organisatorinen asema Reserviupseerikoulun alaisuudessa ei ainakaan aluksi tuntunut maistuvan entisille salpislaisille. Kymen Sotilasläänin esikunta sai täydennystä entisen patteriston keskijohdosta, joilla oli siteet Kouvolaan. Reilun kymmenen vuoden Haminan seikkailun jälkeen Rykmentti siirrettiin Karjalan Prikaatiin vuonna 2002 ja se nimettiin samassa yhteydessä uudelleen - Salpausselän Ilmatorjuntapatteristoksi! Tunnelmia tapahtumista voi lukea vanhoista ilmatorjuntaupseeri–lehdistä ”Viipurin portinvartija” ja ”Ajatuksia väliväylän varrelta” -kirjoituksista. Vauhdin hakeminen Haminasta, jotta joukko saadaan siirrettyä Kouvolasta Vekaranjärvelle, vaikuttaisi huonolta vitsiltä, ellei se olisi totta. Onnistunut siirto?!? Varsinais-Suomen Ilmatorjuntarykmentin lakkauttaminen, sen joukkojen siirto Panssariprikaatiin, yhdistäminen Panssari-ilmatorjuntapatterin kanssa ja uudelleen nimeäminen Hämeen Ilmatorjuntapatteristoksi tapahtui vuonna 2002. Hyvin kuvaavaa on, että rykmentin keskijohto, opistoupseeristo ja osa teknisestä henkilöstä pyrkivät väistämään kuka minnekin. Saaristomeren Meripuolustusalue sai ilmatorjuntahenkilöstöä, samoin Turun- ja Porin Sotilasläänin esikunta, Merivoimien varikko ja jopa Porin Prikaati. Onnistunut siirto?!?!? Siirtojen avulla voidaan säästää kolmessa asiassa. Sen siviilihenkilöstön palkkamenoissa, joka rytäkässä irtisanoutuu, vapautuvien tilojen vuokrissa sekä niiden maa-alueiden ja tilojen myymisellä, jotka jäävät tarpeettomiksi. Yhtään sotilasvirkaa ei siirtojen avulla saada säästettyä. Kuluja aiheutuu kertaluonteisina siirtokorvauksina, jotka onneksi ovat pieniä, uusien tilojen rakentamiskustannuksina ja vuokrina sekä itse siirron aiheuttamina "muuttokustannuksina". Siirtojen aiheuttamina peruuttamattomana tappioina on henkilöstön demotivoituminen, joko uudella palveluspaikkakunnalla entisessä tehtävässä tai entisellä palveluspaikkakunnalla uudessa tehtävässä. Kaikkein suurin tappio itse joukolle on kuitenkin erityisosaamisen katoaminen. Sotilas voidaan määrätä siirtymään, mutta tietylle kalustolle koulutettu siviiliasentaja kyllä etsii työnsä sieltä missä hän perheineen asuu. Sama koskee mitä suurimmassa määrin niitä opistoupseereita ja upseereita, joiden osaamiselle on käyttöä muuallakin. Tänä päivänä elämme kovin erilaisessa maailmassa, kuin vuonna 1957 tai 1974. Ei ole mitenkään tavatonta, että sotilasperheen enemmän tienaava puolisko on ilman arvomerkkejä hankkimassa perheelle leipää ja luomassa itselleen uraa entistä vaativammissa tehtävissä. Kun tällaisessa perheessä tehdään päätöksiä siitä, kuka muuttaa ja minne, on sotilas helposti se, josta tulee matkatyöläinen ja viikonloppuisä tai –äiti. On luonnollista, että yksilö pyrkii välttämään tällaista tilannetta kaikin keinoin. Joukko-osaston siirto vääristää aina henkilöstötilannetta, kun perheelliset omakotitalon omistajat etsivät itselleen palveluspaikan muualta. Tämä aiheuttaa upseereiden osalta joukolle helposti viidestä kymmeneen vuotta kestävän johtamiskriisin ja opistoupseereiden osalta samanmittaisen ammattitaitopulan. Vaikeasti rekrytoitavien erikoisammattimiesten kuten asentajien, insinöörien ja sotilasinsinöörien osalta menetys saattaa olla puolustusvoimille lopullinen. Johtamistaitopula ilmenee hukattuina resursseina ja kelvottomana asioiden valmisteluna. Ammattitaitopula ilmenee kaluston vaurioitumisena ja tehottomana koulutuksena. Molemmat aiheuttavat näkymättömiä kustannuksia ja heikentävät joukon henkeä ja suoritustasoa. Organisaatio sinänsä kestää kyllä ravistelun, mutta kestääkö henkilöstö? Onhan henkilöstö sentään tärkein voimavaramme. Toivottavasti saamme ilmatorjunnassa edelleenkin tehdä työtä, jolla on tarkoitus. Toivotan selonteon valmistelijoille lämpimän kesän ohella onnistuneita siirtoja!
Päätoimittaja, Markku Ilvonen |
||
    |
|||
