   |
|||
|
|||
|
|
87.Kadettikurssi/ilmatorjuntalinja
Ilmatorjuntakoululle siirtyminen tammikuussa 2003 muutti kymmenen kadetin opiskelua merkittävästi. Taakse jäivät Santahaminan akateemisuus ja mahdollisuus sulautua kymmenien muiden upseeriksi pyrkivien sekaan. Aselajina ilmatorjunta oli keskimääräisesti yhtä haluttu kuin kaikki muutkin. Saattoipa joku halukas jäädä kuitenkin Tuusulan ulkopuolellekin. Sotilaina it-kadetit olivat ainakin ulkoisesti hyvin homogeenisia. Ammattitauti. Vaikka linjalle mahtui luonnollisesti erilaisia ihmisiä, kiskottiin köyttä pääsääntöisesti yhteen suuntaan. Puolet asustivat jopa viikonloput Tuusulassa, puolet reissasivat Helsingissä elämänsä suuren rakkauden perässä. Ilmatorjuntakoululle siirtyminen ei muuttanut kadettien sotilaselämän ulkopuolelle kohdistuneita intressejä.
Aselajijaksoa odotettiin suurella innolla ja mielenkiinnolla. Kymmenestä kolme oli varusmiestaustaltaan punaisia jo valmiiksi, joten pääosalle oli edessä suuri tuntematon. Entiset jaosjohtajat eivät aina erottuneet joukosta. Ainakaan edukseen. Opinnot käynnistettiin pääasejärjestelmän opiskelulla, jolloin aika kului tykkihallilla “Sergein” parissa. Kokeneet kouluttajat olivat vahvasti sitä mieltä, että ammattilaisuus vaatii iltaopiskelua. Kadetit tiesivät oman parhaansa, katsoivat iltaisin Salatut elämät ja läpäisivät vaaditut kokeet. Ammattitaitoa ei ole vielä tätä kirjoitettaessa testattu. Koulutus eteni johdonmukaisesti tykkimiehen tehtävistä patteriston komentajaan ja toisinaan jopa prikaatin ilmatorjuntapäälliköksi asti. Tykin tultua käsitellyksi siirryttiin 86M-ohjusjärjestelmään. Ilmatorjunta eli kurssimme aikaan murrosvaihetta. Käytössä ollut kalusto vanheni ja uusia järjestelmiä odotettiin. Olkapääohjukset poistuivat käytöstä ennen valmistumistamme, mikä ihmetytti toisinaan opetuksen tavoitteiden osalta. Annettakoon tässä yhteydessä tunnustusta myös punaisille veljillemme kenttätykkien keskelle. Patterin päällikkönä toimiessamme teimme yhteistyötä tykkimiesten kanssa ja oli ilo huomata, että heidän ilmatorjunnallinen ymmärtämyksensä on korkealla tasolla. Ei tarvitse olla tavallisenkaan pedagogiikan professori ymmärtääkseen, että ihminen oppii parhaiten itse tekemällä. Parhaat oppimishetket koettiinkin ulkosalla oikeiden töiden parissa. Tietoa yritettiin takoa päähän myös sähköisillä esitysjärjestelmillä, jotka yhdistettynä pedagogisesti vähälahjaiseen luennoitsijaan ajoivat kadetit hulluuden partaalle. Meille ulkopuolelta tulleille Lohtaja oli käsitteenä tuntematon. Siellä ilmeisesti pidettiin jonkinlaisia leirejä. Marssiosaston liukuessa ensimmäistä kertaa leirialueen portista sisään tajunta laajeni. Telttoja oli loputtomasti ja ympärillä leijui vahva ilmatorjunnan henki. Ensimmäiset pinta-ammunnat tykillä saivat kadetin tasoisen, kokeneen kehäketun hymyilemään. Ruudin haju tekee pienistä pojista vielä pienempiä. Lohtajalla käytiin yhteensä neljästi. Ikimuistoisin leiri oli marraskuussa 2003, jolloin ammuimme taistelulatauksella varustetut olkapääohjukset henkilökohtaisesti. Tapahtuma tiedettiin ainutlaatuiseksi ja ohjus kalliiksi, joten veri kiersi suonissa vauhdikkaasti. Kaikki saivat välineensä taivaalle, vaikka joillekin se tuotti ainakin lieviä vaikeuksia. Osumista ja ohi ampumisista väitellään vieläkin. Suurin kohokohta kurssin aikana olivat ehdottomasti Hawk-lennot Kauhavalla. Tilkan testit karsivat jyvät akanoista, mutta kenellekään ei näytetty täysin punaista korttia. Rajoituksia kyllä jaettiin. Sää oli lentojen aikana huono, ja “keikkoja” jouduttiin siirtämään. Ei naurattanut. Lopulta istuimme haalareissa ja muissa hienoissa “Top Gun”-rensseleissä pilottien briefingissä. Saadusta vyöttäytymiskoulutuksesta huolimatta apumekaanikot auttoivat kadetit ja kouluttajat koneisiin. Meno oli ilmavoimien tyyliin rennon letkeää, mutta hyvin ammattimaista. Tunne oli sanoin kuvaamaton, kun hävittäjän renkaat irtosivat kentästä. Itku ei ollut isollakaan miehellä kaukana. Harva on lentänyt suihkuhävittäjällä. Jalkaväkimiehille tiedoksi, että lentokoneella ei aina tarvitse lentää pää ylöspäin. Kikkailu on paljon antoisampaa. Kuten on jo tuotu ilmi, nuo lennot painuivat ikuisesti lennätettävien takaraivoon. Asian muistelu saa vieläkin aikaan kylmiä väreitä.
“Vauhtiviikkojen” jälkeen on edessä virkaanastuminen ilmatorjuntamiesten osalta neljään eri joukko-osastoon. Uusia asejärjestelmiä odotetaan koulutuskäyttöön ja oman tulevaisuuden rakentaminen aloitetaan. Eletään mielenkiintoisia aikoja. |
||
    |
|||
