  |
|||
|
|||
|
|
Ahti Lappi SIAMILAISPATTERIT TURUSSA
Aselajimme historiankirjoitus on taas saanut mainion lisän, kun majuri Antti Honkala uutteran työn tuloksena sai viime vuonna valmiiksi Turun sotien aikaista ilmatorjuntaa käsittelevän teoksensa. Heti alkuun on todettava, että tällä kertaa kysymyksessä ei ole tavanomainen historiikki, vaan täydet mitat täyttävä historia. Kirjan mittava lähdeaineisto täyttää sotahistoriallisen tutkimuksen vaatimukset. Vaikka tekijä esipuheessa turhankin vaatimattomasti korostaa keskittymistä teoksen nimessä mainittuihin kolmeen ilmatorjuntapatteriin, on kirjan aihepiiri huomattavasti laajempikin, mukana on koko Suur-Turun alue lähikuntineen, Rauma ja Pori, Ahvenanmaa, Hangon motti, merivoimien ilmatorjunta hyvin seikkaperäisesti sekä Suomen ja Saksan ilmavoimien toiminta Lounais-Suomen alueella ja paljon muuta. Kirja täydentää aikaisempia historiikkejamme monilta osin yksityiskohtia myöten. Kirjan kuvitus ansaitsee erikoismaininnan. Valokuvia ja piirroksia on noin 380 ja suurin osa niistä on ennen julkaisemattomia. Suuri joukko veteraaneja ja muita henkilöitä on ollut mukana kuvien etsimisessä. Harvinaisuutena kirjassa on 16 sivua värikuvia. Turkulainen ammattivalokuvaaja Birger Lundsten palveli kesällä 1941 Ruohonpään patterissa ja otti silloin nyt nähtävät hienot värikuvat. Hänen ansiostaan on myös hyviä valokuvia patterin kalustosta, tuliasemista, henkilöistä ja toiminnasta. Myös vielä nähtävissä olevista tuliasemien jäänteistä vuonna 1998 otetut valokuvat ovat hyvä lisä. Kirjan julkaisuasun suunnitteluun ja taittoon on osallistunut iso joukko ihmisiä, mikä on osoitus hyvästä tiimityöstä. Talvisodan surkea tilanne Kirja antaa erinomaisen kuvan siitä surkeasta tilanteesta, joka Suomen ilmatorjunnalla oli talvisodan alkaessa. Valtio ei ollut hoitanut tärkeintä velvoitettaan kunnolla. Turun ilmatorjunnan perinteet alkavat 1.2.1937 perustetusta Turun Suojeluskunnan Tykistön – Åbo Skyddskårsartillerin 43.Patterista, joka oli ilmatorjuntayksikkö. Pääosa patterin miehistä oli ruotsinkielisiä. Talvisodan YH:n alkaessa patterista muodostettiin 61.Rask.It.Kk.J, jonka miehistönä oli paljon koulupoikia. Ilmatorjuntakonekiväärit sijoitettiin ensin korkealle Kakolanmäelle. Turun ilmatorjuntaa johti res.vänr E.O Wikeström. Siinä alku Turun ilmatorjunnalle! Sodan aikana ilmatorjunta sai Turussakin virallisemman organisaation ja vahvennuksia. Tuttuja nimiä löytyy: kapteeni E.O. Nuolimaa ( 1960-luvulla PohmSl kom ), kapteeni Paul Rosokallio ( 1944 It.R 15 kom Kannaksella ) ja vänrikki Teppo Valanne ( 1944 102.Rask.It.Ptrin pääll/It.R 1 ). Pansiossa talvehtineen laivaston osuus Turun ilmapuolustuksessa oli merkittävä. Näin tarkasti asiaa ei ole aiemmin kuvattukaan. Panssarilaivat Väinämöinen ja Ilmarinen olivat vahvasti aseistettuja, sillä niissä oli kummassakin 8 kpl 105 mm, 4 kpl 40 mm ja 2 kpl 20 mm ilmatorjuntatykkejä. Muillakin sota- ja kauppa-aluksilla oli ilmatorjunta-aseistusta, samoin jäänsärkijöillä. Ilman tätä vahvennusta Turun ilmapuolustus oli ollut aika heikoilla. Silti Turussa tuhoutui tai vaurioitui pommituksissa enemmän rakennuksia kuin missään muussa kaupungissa. Ruotsalaisten vapaaehtoisten osuus Turun talvisodan aikaisessa ilmatorjunnassa on oma erikoinen lukunsa. Turun Kodinpuolustustoimikunta päätti 1.2.1940 hankkia keräysvaroilla Ruotsista kolme raskasta ilmatorjuntapatteria. Ruotsi suostuikin myymään Siamiin tilattujen kolmen 75 mm Bofors-patterin kaluston turkulaisille. Koulutetun reservin puuttuessa saatiin yksiköiden miehitykseksi ruotsalaisia vapaaehtoisia, joiden joukossa oli aktiiviupseereitakin. Tuttu nimi on vänrikki Carl Tore Stawström, joka 1970-luvun alussa oli eversti ja ilmatorjuntarykmentin komentaja Göteborgissa ( Lv 6 ). Patterit saapuivat Turkuun vasta sodan loppuvaiheessa. Ruohonpään patteri oli tulivalmiina 28.2.1940, Uittamon patteri 6.3. ja Satulamäen patteri vasta 18.3. Ruotsalaiset antoivat suomalaisille täydennysmiehille pohjakoulutuksen uudelle kalustolle. Tästä sai alkunsa siamilaispatterien historia Suomen Turussa. Ihmisläheistä
kuvausta jatkosodasta Turun ilmatorjunnan vaiheet jatkosodan aikana on kuvattu hyvin yksityiskohtaisesti. Kirjassa esitellään likimain kaikki sotilaselämän osa-alueet hämmästyttävän tarkasti – melkein tuntuu kuin kirjoittaja olisi itse ollut mukana! Jopa lemmikkieläimet, siat ja kanit on esitelty. Kirjassa on tältä osin hyvin ihmisläheinen tuntu. Se on osoitus lähdeaineiston kattavuudesta. Lukijalle käy nopeasti ilmi, että Turun seudun ilmapuolustuksen järjestelyissä ei jatkosodankaan aikana päästy oikein selkeään ratkaisuun, ei ainakaan johtosuhteissa, jotka vaihtelivat monta kertaa. Tähän oli ensisijaisena syynä toiminta eri puolustushaarojen rajapinnassa. Sodan alussa johtovastuu oli ilmavoimien Ilmatorjuntapiiri 2:lla, mutta piirit lakkautettiin ja vastuu siirtyi 1.3.1942 3.Paikalliselle torjuntakeskukselle, joka oli laivaston ilmatorjuntakomentajan johdossa. 10.12.1942 perustettiin Turkuun 1.Er.It.Psto ja se siirtyi taas ilmavoimien johtoon. Näin jälkeenpäin tuntuisi siltä, että Turkuunkin olisi tuolloin kannattanut perustaa ilmatorjuntarykmentti, joka olisi vastannut koko Suur-Turun alueen ilmapuolustuksesta. Näinhän sodan jälkeen tehtiinkin. Ilmatorjunnan järjestelyt ja kehitys on kuvattu erittäin tarkasti, löytyy paljon uusia detaljejakin. Erityisen mielenkiintoista on lukea kuvauksia ilmatorjuntakalustosta. Kalustokirjavuus oli ilmiselvä: ilmatorjuntayksiköillä oli käytössä ainakin 14 eri asetyyppiä, 8 erilaista keskuslaskinta ja 8 erimerkkistä etäisyydenmittaria. Joukossa on hieman oudompiakin malleja, 7,62 It.Kk/38 ss (Shkass), 75 It.K/97/14 PK (Puteaux), keskuslaskin m/ä m/30, etäisyydenmittari 4 m SOM ja 4 m San Giorgio. Laivaston osalta on kuvailtu tarkasti mm. panssarilaivojen Hazemeyer-tulenjohtojärjestelmä. Tykkiveneissä Uusimaa ja Hämeenmaa oli 105 mm Rheinmetall-Borsig ( RMB ) tykit. Tuntuu siltä, että kirja sisältää uusia tietoja asehistoriastamme – Antti Honkalahan on tunnettu asehistorioitsijana. Erään muodollisen korjauksen haluaisin tehdä, kun venäläisen keskuslaskimen tyyppinimi on meillä aina translitteroitu väärin; akronymi PUAZO pitää kirjoittaa z-kirjaimella, ei s:llä, z = zenit, vrt: ZA = it, ZU = ittki, ZSU = itpsv.
Pommitukset
Turussa Jatkosodan aikana Turussa oli 127 ilmahälytystä ja vain 7 pommitusta. Sodan alettua venäläiset pommittivat lähinnä Turun lentokenttää ja satamaa 6 kertaa, 1942-43 ei ollut yhtään pommitusta ja 22.2.1944 ADD:n suurpommitus. Turun ilmatorjunnalta puuttui vielä tuolloinkin pimeäammuntakyky, koska ei ollut valonheittimiä, kuulosuuntimia eikä tutkia. Onkin hämmästyttävää, kuinka hyvin suurhyökkäyksen torjunta arvionvaraisella sulkuammunnalla onnistui. 168 viholliskoneen torjuntaan osallistui kolmen siamilaispatterin lisäksi kaksi kevyttä jaosta ja panssarilaiva Väinämöinen. Ammuskulutus oli 1100 raskasta ja yli 1800 kevyttä kranaattia. Kohdealueelle osui vain 15 pommia, mistä seurauksena kolme ihmistä kuoli, 7 haavoittui ja muutama rakennus vaurioitui. Torjuntatulos oli odottamattoman hyvä, patteriston komentaja, majuri J. Jarkka pitikin sitä ihmeenä. Vihollinen kärsi viiden koneen tappiot (3 %), mikä ylittää mm. It.R 1:n vastaavan tuloksen Helsingissä. Viimeinen palvelus aselajille Turku on saanut
arvokkaan lisän paikallishistoriansa tutkimukseen. Pitkän ja
ansiokkaan elämäntyön Turussa ilmatorjunnan parissa tehnyt majuri Antti Honkala teki ennen
kuolemaansa viimeisenä palveluksenaan joukko-osastolleen ja
aselajilleen hienon työn, jonka ansiosta hän saa sijansa historiassa.
Kiitos, Antti !
|
||
    |
|||
