3/2001

Eversti Risto Häkkinen

VAPAAEHTOISELLA MAANPUOLUSTUS KOULUTUKSELLA ON TILAUS

 

Vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen lähtökohtana on puolustusvoimien ja muiden viranomaisten tarve parantaa poikkeusolojen valmiutta. Toiminnan päämääränä on

  • maanpuolustustahdon lujittaminen

  • puolustuskyvyn edistäminen ja

  • viranomaisten poikkeusoloihin varautumisen tukeminen.

Vapaaehtoista maanpuolustuskoulutusta antaa puolustusvoimien lisäksi Maanpuolustuskoulutus ry. Suunnitellun tehtäväjaon mukaisesti:

  • MPK ry toimii puolustusvoimien ohjauksessa ja täydentää omalta osaltaan asevelvollisten koulutusta sekä valmentaa vapaaehtoisia poikkeusoloja varten

  • puolustusvoimat ohjaa ja tukee vapaaehtoista maanpuolustuskoulutusta painopisteenä alueellisten ja paikallisjoukkojen kouluttaminen.

MPK ry:n ohjauksen ja tukemisen resurssointi on osa tulosneuvotteluja, joissa määritetään mm. puolustusvoimien ohjauksen päämäärät ja tuen taso.

Puolustusvoimat voivat luovuttaa materiaalia MPK ry:n käyttöön suunnitelman mukaisille joukko-osastojen hyväksymille kursseille tai tapahtumiin. Koulutusmateriaalia annetaan MPK ry:n kurssien sotilaallisille jaksoille veloituksetta ja muuhun toimintaa hankintakuluja vastaavan hinnoittelun mukaisesti. Kaikessa toiminnassa puolustusvoimat johtaa omilla sotilasaseillaan tapahtuvan koulutuksen. Ase ja ampumakoulutusta ei anneta alle 18 vuotiaille.

Koulutustoimintaansa MPK ry tarvitsee vahvan kouluttajaorganisaation. Tätä varten MPK ry on käynnistänyt kouluttajakoulutuksen. Käytännön toteutuksesta on vastannut RUK. Kouluttajakoulutukseen on otettu avuksi myös opiskelumahdollisuus verkossa. On kuitenkin huomattava, että etäopiskelu ei varsinaisesti lyhennä harjoitusaikaa, eikä tee sitä tarpeettomaksi. Parhaimmillaan etäopiskelu antaa kouluttajille ja koulutettaville mahdollisuuden keskittyä harjoitusvaiheessa varsinaiseen päätavoitteeseen, eli kouluttajavalmiuksien parantamiseen. Tämän tyyliset harjoitukset avoimissa tietoverkoissa jatkuvat tänä vuonna liittyen eri harjoituksiin. Tarkoituksena on mahdollistaa reserviläisten itseopiskelu sekä kertausharjoituksiin liittyvä monimuoto-opetus avoimissa tietoverkoissa vuodesta 2004 alkaen.

Jatkossa nousee esille myös aselajiyhdistysten – kuten ITUY:n – osuus ja rooli vapaaehtoisessa maanpuolustuskoulutustyössä. Toistaiseksi valtakunnallisena yhdistyksenä emme ole voimakkaasti olleet mukana, vaan toiminnasta ovat vastanneet osastot. Lähinnä koulutusta ovat järjestäneet HRU/ It-kerho ja Pirkanmaan Ilmatorjuntaupseerit.

Nyt kun puolustusvoimien ja vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen työskentely- ja toimintamalli alkaa selkeytyä, voitaneen myös Ilmatorjuntaupseeriyhdistyksessä nostaa keskusteltavaksi, millä muodoin me haluamme olla mukana. Keskustelut ja myöhemmin myös suunnittelu tulee edetä yhteistoiminnassa aselajimme kanssa. Tällä estetään turhien päällekkäisyyksien muodostuminen. Yhdistyksemme panos saattaisi olla merkittävä opetusmateriaalin tuottamisessa mahdollisesti yhteiseen tietopankkiin. Kuten tiedämme, jäseniemme joukossa on korkean tason it-osaamista ilmatorjunnan lisäksi myös informaatioteknologiassa!

Lopuksi muistutan vielä Etelä-Suomen ilmapuolustusseminaarista tulevana lauantaina 22.9.2001 Turussa. Kutsu on vielä tässä lehdessä, joten rohkeasti mukaan, vaikka ilmoittautuminen olisikin kiireen vuoksi jäänyt tekemättä! Hyvää alkanutta syksyä kaikille ja nähdään Pansiossa!