2/2000

Tuon Lohtajan ampumaleirin johtotornin ja maalinhinauskoneen väliseen radioliikenteeseen liittyneen kutsun muistanevat monet ammunnan johdossa 1960- ja 1970-luvuilla käyneet. Tammikuussa täyttyi 40 vuotta siitä, kun ensimmäinen ajanmukainen, suihkumoottorein varustettu maalinhinauskone tuli Suomeen.

Tambovin miehet ja muut Nikitan parissa työskennelleet kunnioittivat kokoontumisensa alussa palveluksessa henkensä menettäneiden lentäjien muistoa. Majuri Raimo Nikki laski kukkalaitteen Kotkapatsaalle.

Iljushin Il-28, tunnukseltaan NH-1, laskeutui Utin lentotukikohtaan 28. päivänä tammikuuta vuonna 1960. Tunnuksen kirjaimet olivat samat kuin naapurin silloisen päämiehen nimikirjaimet, mistä johtuen koneesta tuli pian ilmatorjuntamiestenkin suussa "Nikita" tai kuten radiokutsu kuului, "Nikke". Hankitut neljä konetta toimivat ilmamaalien hinaustehtävien lisäksi kartoituskuvaus-, merivalvonta- ja tiedustelu sekä ilmakehänäytteiden keräystehtävissä.

Vuosien ajan tuttu vieras Lohtajalla oli Iljushin Il-28 eli "Nikita".

Neuvostoliitossa ensimmäisen kevyen taktisen suihkupommituskoneen kehittämisestä käytiin kilpa Tupolevin ja Iljushinin suunnittelutoimistojen välillä. Voiton kilvassa vei Iljushin Il-28, joka sai NATOn koodinimen Beagle. Kone lensi ensi kerran heinäkuussa 1948 ja pääsi sarjatuotantoon seuraavana vuonna.

Konetyypistä tuli hyvin suosittu. Yli 6000 Il-28-konetta lensi 15:n maan ilmavoimissa. Osa niistä oli käytössä vielä 1990-luvun alussa Kiinassa ja Romaniassa. Il-28:aa valmistettiin useita muunnoksia, joita käytettiin mm. taktisina ydin- ja tavanomaisten pommien kantajina, tiedusteluun ja ilmakuvauksiin, torpedokoneina sekä säätiedusteluun ja rynnäköintiin. Il-28:n elintärkeät osat oli suojattu pienikaliiperisten aseiden osumilta. Ohjaajalla ja tähystäjällä oli heittoistuimet. Kone pystyi toimimaan myös sora- ja nurmikentiltä.

NH-1 siirsi Utin tukikohdan suihkukonekauteen. Koneessa oli tutka, tutkanilmaisin, autopilotti ja radiokorkeusmittari, jollaisia ei ilmavoimien muissa koneissa siihen aikaan vielä ollut. Siten uudet koneet olivat uttilaisille teknillinen harppaus uuteen aikakauteen. NH-2, tuli Suomeen 23. kesäkuuta 1961 ja viimeiset kaksi tammikuussa 1966.

NH-1 oli pneumatiikkajärjestelmällä varustettu kärkisäiliötön kevytversio. Muut kolme olivat Il-28 R -tiedusteluversioita, joissa oli hydrauliikkajärjestelmä ja kärkisäiliöt.

Nikessä oli kaksi eteen ja kaksi taakse suunnattua 23 millin NR-23 tykkiä. Koneiden pommikuiluihin oli asennettu maalinhinaus- tai ilmakuvausvarustus. Ilmamaaleina hinattiin mm. saksalaisia maalipusseja ja ruotsalaisia maalileijoja osumanilmaisimineen. Ilmanäytemittauksia tehtiin neljällä näytteenottoputkella.

Koneen ohjaaja oli samalla miehistön päällikkö. Tähystäjä työskenteli koneen nokalla lasikuvun sisällä ja hänen vastuullaan olivat lennonvalmistelu, tutkasuunnistus, taktisen ja operatiivisen toiminnan laitejärjestelmien käyttö sekä koneen tarkka paikannus esimerkiksi maalinhinauslennoilla.

Lennoilla oli mukana mekaanikko, joka istui koneen takaosassa selkä menosuuntaan ja joka huolehti mm. hinauslaitteistosta.

Maalihinauksia suoritettiin ilmavoimien omaan tarpeeseen pääasiassa Oulunsalon ampumaleireillä, ilmatorjuntajoukoille Lohtajalla sekä pienemmillä ampumaleireillä Rankissa, Reilassa jne. sekä merivoimien aluksille eri merialueilla.

Viitisenkymmentä Nikke-veteraania oli tammikuussa koolla Utissa muistelemassa tuota 40 vuotta sitten palveluskäyttöön otettua "uskollista palvelijaa". Lohtajan maalihinauksia muistelivat Pertti Hälikkä (edessä) ja Seppo Kärkkäinen.

Kuluvan vuoden tammikuussa kokoontui Utissa viitisenkymmentä Nikke-veteraania muistelemaan "luotettavaa palvelustoveriaan". Viisitoista ensimmäistä, "Tambovin miehet", oli ollut koulutuksessa kesällä 1960 Tambovissa, Moskovasta 600 kilometriä itäkaakkoon. Joukossa olivat mukana myös Seppo Kärkkäinen ja Pertti Hälikkä, jotka olivat hinaamassa Lohtajalla koneen ensimmäisten vierailujen aikana. Hälikkä kysäisee Kärkkäiseltä:

Eikö se (ensimmäinen Lohtajan leirin NH-hinaus) ollut syysleirillä 1960. Ensin pidettiin lomat sen Tambovin reissun jälkeen.

Kärkkäinen täydentää:

Tarkkaa aikaa siitä, milloin maalihihaa hinattiin ensimmäisen kerran Lohtajalla ei oikein voi sanoa ellei tarkista lentopäiväkirjasta. Koneena oli se "Ykkönen" (NH-1), jossa ei voinut kelata vaijeria sisään. Se jouduttiin aina pudottamaan; 1500 metriä sitä varppia oli. Varsinaisena hinauskoneena tuli olemaan NH-2. Siinäkin oli hinauslaitteessa alussa vaikeuksia, mutta viat saatiin parannettua, ja myöhemmin laite pelasi oikein hyvin.

Hälikkä muisteli myös edeltäviä Lohtajan leirejä: Vuonna 1958 tuhoutui viimeinen hinauskoneena käytetty kaksitasoinen Fokker C.X Koivulahdessa ja sen miehistö menehtyi turmassa. Hän oli oman kertomansa mukaan samalla leirillä hinannut Bristol Blenheimillä. Fokkerin onnettomuuden jälkeen leiri lopetettiin. Siihen leiriin päättyivät myös Blenheimin hinauslennot; sen jälkeen kone lennettiin enää romutettavaksi.

Keskustelun lopussa Pertti Hälikkä toi vielä julki ihmetyksensä siitä, ettei kukaan ole koonnut ja kirjoittanut hinauslentotoiminnan historiaa. Viimeinen Nikke-lento tapahtui 30.6.1981 ja koneena oli NH-3. NH-4 on museoitu Keski-Suomen Ilmailumuseoon. Kaikkiaan neljällä Nikitalla lennettiin Suomessa 7570 tuntia.

• 2 x VK-1 á 2700 kp (2647 kN).

• jänneväli: 21,45,
• rungon pituus: 17,65,
• suurin lentoonlähtöpaino 21.000 kg

• suurin vaakanopeus 900 km/h, (käytännössä 750 - 800 km/h),
• toimintamatka pommikuorman kanssa 2260 km,
• lakikorkeus yli 10 km.

• 2 tykkiä rungossa eteen ja
• 2 taka-ampumossa
• suurin pommikuorma 2500 kg