2/2000

Kirjoittaja everstiluutnantti Timo Rotonen palvelee tällä hetkellä Oriveden Asevarikon päällikkönä.

Kouluttavien joukko-osastojen henkilöstölle varikot ovat kaukaisia ja melko tuntemattomia paikkoja, koska pääasiassa vain taisteluvälinehuollon henkilöstö on yhteydessä niiden suuntaan. Mielikuva saattaa olla ankea - aidattu alue, huonokuntoisia varastoja ja nokisia seppien pajoja, paraatikelvotonta joukkoa... Totuus on kuitenkin toisenlainen, varikot ovat vireitä ja ammattitaitoisia laitoksia, joissa ulospäin näkyvä sopivan matala profiili kuuluukin itse asiassa toiminnan luonteeseen. Yhtymäkohtia joukkoihin on kuitenkin löydettävissä runsaasti päivittäisten toimintojen tasolta. Ilmatorjuntamiehen tuotetietoisuus ja välineiden tuntemus ovat avainsanoja tässä ja lähemmin tarkasteltuna yhteys saa konkreettisia muotoja. Seuraava kirjoitus kertoo ilmatorjunnan merkkikorjaamon, Oriveden Asevarikon toiminnasta ja tuotteista.

Viimeisimmät kriisit ja selkkaukset maailmalla ovat osoittaneet ilmapuolustuksen merkityksen - se on aina ensimmäisenä taistelussa. Varmuus asejärjestelmän toimivuudesta kiihkeällä käytön hetkellä ja huollon jatkuvuudesta kriisiaikoina ovat arvoja, joiden vaarantamiseen ei meillä itsenäisenä ja omasta puolustuksestaan vastaavana valtiona ole varaa. Näitä arvokkaita maanpuolustuksen tehtäviä on Oriveden Asevarikko perinnejoukkoineen hoitanut jo parin miespolven ajan -ja hoitaa edelleen.

Laskimen huolto on tarkkaa käsityötä  - kuin kellosepän - aseasentaja Juhani Kivimaa viimeistelee.

Osaaminen, työn laatu ja toiminnan tehokkuus tunnetaan puolustusvoimissa ja erityisesti ilmatorjuntajoukoissa. Oriveden Asevarikon huoltamat tykit ja muu materiaali on käyttäjien käsissä toimintavarmaa ja turvallista, mikä on ollut koko ajan tavoitteena ja ohjenuorana varikolla. "Käyttäjälle turvallinen -vastustajalle vaarallinen!" Ihmiset tekevät tuloksen - ammattitaitoinen ja laatutietoinen henkilöstö onkin kiistatta varikon tärkein voimavara. Ulkoisia osoituksia tasokkuudesta ovat ISO-9002 -standardien mukaiset sertifikaatit, joita varikolla on ollut koko toiminnan kattavana jo useita vuosia. Varikko on hyvässä "iskussa" ja valmiina ottamaan uusia haasteita uudenlaisten asejärjestelmien muodossa.

Talvisodan karujen opetusten perusteella jouduttiin toteamaan ilmapuolustuksen materiaalisten valmiuksien ja huollollisten palvelujen tarvitsevan kipeästi lisää resursseja. Niinpä Ilmapuolustuksen Esikunnan 15.4.1940 antamalla käskyllä päätettiin perustaa Orivedelle Ilmapuolustuksen Asevarikko. Kapteeni Jalmari Vatanen sai selkeän tehtävän ja toimintaohjeet; kohta tarvittavien aluelunastusten jälkeen alkoivat kiireelliset rakentamistoimet.

PvMatL:n johtaja prikaatikenraali Kalervo Sipi toi ilmatorjuntahenkiset tervehdykset varikolle.	Majuri Tapio Koistinen toi HelItR:n huomionosoituksena joukko-osaston lipun.

Uuden varikon tehtäväksi käskettiin ilmatorjunta-aseiden, ampumatarvikkeiden, pommien ja pommituskaluston sekä lentokoneiden aseistuksen varastointi ja korjaaminen. Aikaisemmin tehtävää oli hoitanut Ilmailuvarikon Asekeskuskorjaamo, jonka pääosat sijaitsivat Kangasalla ja Santahaminassa; ampumatarvikevarastoita oli edellisten lisäksi Liedossa, Parolassa ja Härmässä.

Jatkosodan aikana ja sen jälkeisinä vuosina varikon kokoonpano, nimi ja sijaintipaikat vaihtelivat - Orivedellä toimintaa oli kuitenkin koko ajan. Työskentely jatkosodan vuosina keskittyi ilmatorjuntatykistön ammusten valmistukseen, joiden tarve suurvallan ilmavoimien hyökkäysten torjunnassa oli valtava. Kiivaimmillaan, vuonna 1944, esimerkiksi 40 mm:n ammuksia tuotettiin kahdessa, ajoittain jopa kolmessa vuorossa 4000 kpl:n päivävauhtia, yhteensä satojatuhansia kappaleita.

Sodan jälkeen aseellisen voiman ja sotamateriaalin järjestelyissä tapahtui voimakas alasajo Liittoutuneiden valvontakomission tarkkaillessa. Orivedellä näkyvin toiminta muuttui koulutuspainotteiseksi, kun Porista 1945 siirtynyt Ilmatorjunta-asekoulu alkoi jakaa oppia aseseppäkursseille. Ilmatorjunta-aseiden huoltoa jatkettiin edelleen merkittävällä panoksella.

1960- ja 70-luvulla hankittujen asejärjestelmien huolto alkoi vaatia jälleen lisää resursseja ja tasannevaiheen jälkeen varikon painoarvo alkoi taas kohota. Myös työllisyystekijöillä oli taustalla merkittävä vaikutus varikon uuden korjaamorakennuksen valmistumisessa 1980-luvun alussa. Yhteiskunnallisesta, paikallisesta näkökulmasta arvioiden varikon merkitys Oriveden seudulle suhdanteista riippumattomana ja vakaana työllistäjänä on kautta vuosien ollut suuri. Valtakunnallisesti ajatellen uusilla tiloilla ja töihin palkatulla lisähenkilöstöllä pystyttiin kattamaan maanpuolustuksen tarpeisiin nähden vallinnut huoltokyvyn vajaus.

Varikon status ja maine ilmatorjunnan "merkkikorjaamona" on vakiintunut ja vahvistunut 1980- ja 90-luvuilla. Puolustusvoimien Materiaalilaitoksen perustaminen 1993 alussa loi taustalle uuden Tampere-keskeisen johto-organisaation, joka nykyisin antaa varikolle tehtävät.

Varikko juhli näyttävästi 60-vuotispäiväänsä 15.4.2000. Salaperäisyyden verhoa hieman raotettiin perheenjäsenille ja paikkakuntalaisille avointen ovien tapahtumassa. Tutustujia kävi kalustonäyttelyssä, tuotanto-osaston tiloissa ja valvontakoiranäytöstä seuraamassa sekä hernerokkaa maistamassa runsas 500 henkeä. Lämpimät kiitokset mittavista muistamisista yhteistyökumppaneille.

	Kävijöitä aamutapahtumaan riitti yli 500 henkeä.
	Hernerokan viimeistä hienosäätöä tekemässä monitaituri, varastonhoitaja Eero Saarinen ja siivoustyöntekijä Sirpa Mäkinen.

Varikko vastaa kaikkien ilmatorjunnan ammusasejärjestelmien tehdas- eli C-tason huollosta sekä varaosien varastoinnista rauhan ja kriisiajan tarpeita varten. 12.7 itkk 96, 23ItK63, 35ItK88, 57Itk61 sekä ilmatorjuntapanssarivaunut SU-57 ja ItPsv 90 Marksman ovat tällä hetkellä käytössä olevat kalustot.

Varaosat pysyvät varastonhoitaja Eero Saarisella järjestyksessä ja ne toimitetaan varuskuntakorjaamoille ajoissa.

Päätuotteen eli 23ItK63 "Sergein" ympärille rakentuu kenttäarmeijan ilmatorjunta; ilman isompia esittelyjä se onkin tuttu jokaiselle ilmatorjuntamiehelle. Itä-Saksan kaupassa tykkejä hankittiin lisää, mikä mahdollisti edelleen vanhempien tykkimallien hylkäämisen käytöstä. "Veivi-Bofors" 40ItK38 poistui jo 90-luvun puolivälillä, 40ItK 36/56 "Galileo" ja 30ItK62 "Hispano" vuosituhannen vaihteessa. Mallikirjavuutta on näin voitu vähentää, mikä helpottaa ase- ja ampumatarvikehuollon järjestelyjä ja tietysti myös koulutusta.

Käytettäessä mittarina 23 ItK:n huoltoprosessin aikoja on helppo todeta suunnitelmallisen kehittämisen tulokset. Töiden järjestelyillä ja henkilöstön valmiuksien lisäämisellä on saavutettu merkittävää edistystä. Huoltoon tulevien tykkien kuntotaso luokitellaan ja sen perusteella määritetään tarvittavat huoltotoimenpiteet, mikä eliminoi "ylihuoltamisen". Huolto toteutetaan neljän henkilön itseohjautuvissa ryhmissä, soluissa, joissa kaksi tykkiä on koko ajan toimenpiteiden alla. Aikaisemmin eri työvaiheisiin muodostuneista jonoista on näin päästy eroon. Kaluston läpimenoaika on vuodesta 1990 pudonnut noin kolmannekseen ja on nyt noin 7 viikkoa. Nettotunteja tykin perushuoltamiseen käytettiin vuonna 1984 keskimäärin yli 900 tuntia, kun aika on nyt noin 330 tuntia. Huoltokustannuksiin tällä on suora vaikutus - niiden osalta varikko muutenkin kestää vertailun teollisuudesta ostettuihin palveluihin. Koska huolto on pitkälle käsityötä ja osaamisen taso on korkea, eivät huoltoaikojen lisäleikkaukset voi enää olla kovin mittavia.

Läpimenoaika = aika huollon aloittamisesta työn,  kehitys1990-99.

Keskimääräinen huoltoaika; kehitys 1984-1999.

Yhteistoiminta Ilmatorjuntakoulun kanssa on tuottanut vuosien mittaan hyvää satoa. Kurssien käydessä tutustumassa varikon toimiin on aseiden vääriin käsittelytapoihin kiinnitettyä huomiota eikä koulutuksessa pilalle murjottuja aseita enää tule huoltoon. Välineensä oikean käsittelyn ymmärtävä käyttäjä on ketjun tärkein lenkki - rikkoutuvia osia ja korjaustarpeita on monimutkaisessa mekaniikassa itsestäänkin tarpeeksi - ilmatorjuntajoukkojen kalustokouluttajat ansaitsevat tässä suhteessa kiitokset.

Varaosien varastointi on mittava toiminto. Nimikkeitä on valtavasti; detaljitietona esim. 23ItK:ssa on noin 1800 erilaista osaa ja 35ItK:ssa noin 8000 - tiesitkö? Kriisiajan tarpeen osien varastointi sitoo pääomaa ja tiloja eikä näin olisi nykyisillä minimoitujen varastojen periaatteella toimivalle teollisuudelle mitenkään kiitollinen hoidettava. Varaosien hankinta tapahtuu PvMatLEase-os:n (Puolustusvoimien Materiaalilaitoksen Esikunnan aseosasto) ohjauksessa; erityisesti hankinnat NL:n valmistamiin kalustoihin useista eri lisenssivalmistajamaista (esim. Puola, Bulgaria, Kiina ja tietysti Venäjä) on melko "kirjavaa" toimintaa. Laatujärjestelmän mukaisesti kaikki varaosat tarkastetaan, merkitään ja ne tulee pystyä myöhemmin jäljittämään valmistuserän tarkkuudella.

Koulutusta helpottavaa välineistöä valmistetaan myös - apuaseet 23 ItK:lle ja 12.7 itkk:lle ovat Oriveden Asevarikon tuotteita samoin kuin useissa varuskunnissa olevat kouluampumaratojen taulunkääntolaitteistot. Taisteluammuntojen Janter-maalilaitteet huolletaan pääosin myös varikolla.

Trendi ilmatorjunnan asekehityksessä näyttää selkeältä: pitkällä aikavälillä ohjukset tulevat ottamaan pääosan ammusaseiden tehtävistä -ei kuitenkaan kaikkia eikä heti. Ammusaseet tulevat säilymään lähitorjunnan välineinä eikä ohjuksilla yksinkertaisesti teknisistä syistäkään voida hoitaa kaikkia tehtäviä. Taloudellisesta näkökulmasta tarkastellenkaan ei vaihto ohjuksiin suju hetkessä. Ilmatorjunnan ammusasejärjestelmän elinjakson pituus on suuruusluokkaa 50 vuotta ja nyt käytössä olevilla järjestelmillä se tarkoittaa vielä 20 -30 vuoden käyttöä - tykkitöitä riittää vielä tuleville vuosillekin!

Katsottaessa ilmatorjunnan ja ilmapuolustuksen huollollisia tarpeita tulevaisuudessa, voidaan nähdä muutamia päätekijöitä. Ohjusten osuus tulee kasvamaan, järjestelmät monimutkaistuvat tekniikaltaan, varastointiolosuhteilta vaaditaan nykyistä enemmän ja huoltovälit lyhenevät. Järjestelmävastuun merkitys laajenee, sillä käyttäjien vastuulle ei tule sälyttää moniteknologiajärjestelmien toimivuuden testausta - se on huoltajan tehtävä. Periaate "yhdeltä luukulta testattu ja toimiva kalusto" on ehdottomasti vähintä, mitä edes tulisi pyrkiä tarjoamaan käyttäjille. Kussakin paikassa kannattaa jalostaa oikeanlaista osaamista - huoltajilla on oma roolinsa ja käyttäjien tulisi pystyä keskittymään kaluston oikeaan käsittelyyn, taistelutekniikkaan ja taktiikkaan.

Räjähtävän materiaalin varastointimääräykset ovat tiukentuneet lähivuosina, mikä käytännössä estää "kovimpien" 1.1.-luokan r-aineiden ja tuotteiden varastoinnin maanpäällisissä rakennuksissa taajamien tuntumassa. Muutenkaan ei kalliiden ohjusten ja herkän elektroniikan varastointia perinteisissä "ladoissa" voi pitää järkevänä. Lämpötilaltaan ja kosteudeltaan vakaa sekä turvallinen luolavarastointi on kestävin ja ajan mittaan edullisinkin ratkaisu.

Tähän kenttään sijoitettu Oriveden Asevarikko tulee huoltamaan ja varastoimaan nykyisten ohella osan ilmatorjunnan ohjuksista. Edellytykset huoltorepertuaarin ja varastoinnin laajentamiselle ovat olemassa ja odottavat päätöksiä.