Kirjoittaja, everstiluutnantti Timo Aikasalo oli Vihan hedelmät-operaation aikana Libanonissa toimivan suomalaisen Yk-pataljoonan operatiivisen toimiston päällikkönä.

Kirjoitus perustuu täysin pataljoonassa selkkauksen aikana tehtyihin havaintoihin. Tietoja ei ole jälkikäteen pyrittykään täydentämään esimerkiksi israelilaisen lehdistön tai muiden kansainvälisten lähteiden avulla.

 

KOKEMUKSIA VIHAN HEDELMISTÄ

Vihan hedelmät -operaatio 11. - 27.4.1996 oli Israelin armeijan (IDF, Israeli Defence Forces) ilma- ja tykistöoperaatio, jolla se pyrki lopettamaan Hezbollah-sissien rakettihyökkäykset Pohjois-Israeliin. Operaatio ei johtanut toivottuun tulokseen, vaan sissit pystyivät jatkamaan katyusha -rakettien laukaisuja selkkauksen loppuun asti. IDF:n ilmavoimien käytöstä, lennokkivalvonnasta ja tykistön vastatulituksesta saatiin kuitenkin sellaisia havaintoja, jotka kiinnostanevat suomalaista ilmatorjuntamiestä.

Selkkauksen alkutilanne

IDF on miehittänyt Etelä-Libanonia vuodesta 1978 alkaen. Nykyisin miehitysvyöhyke (ICA, Israel controlled area) on Israelin valtion rajalta Libanonin puolelle lyhimmillään vain muutamia kilometrejä leveä - laajimmalta kohdaltaan yli 20 kilometriä. ICA:lla on israelilaisten tukikohtien lisäksi myös Etelä-Libanonin armeijan (SLA, South Lebanon Army Etelä-Libanonin Armeija, Israelin tukema palkka-armeija) tukikohtia.

Edellä mainittuja miehitysjoukkoja vastaan taistelevat monet vastarintaliikket, joista islamilainen Hezbollah -järjestö on sotilaallisesti merkittävin. Hezbollahit eivät ole rajoittaneet hyökkäystoimintaansa vain Libanonin maaperälle, vaan he ovat aika ajoin tehneet raketti-iskujaan myös Israelin puolelle aiheuttaen tappioita siviiliväestölle. Näin on tapahtunut varsinkin silloin, kun IDF:n tai SLA:n toimintojen seurauksena on kuollut libanonilaisia siviilejä. Koston kierre on jatkunut jo vuosia. IDF:n aloittamaa operaatiota edelsivät juuri tällaiset Israeliin suunnatut raketein tehdyt kostoiskut.

UNIFILin rauhanturvajoukot (United Nations Interim Force in Lebanon) ovat ryhmittyneet Etelä-Libanoniin ollen myös osittain ICA:lla. Pääosa sissien ampumista raketeista laukaistaan UNIFILin vastuualueelta, joten rauhanturvajoukot ovat IDF:n ja SLA:n aloittaman vastatulituksen aikana kahden tulen välissä.

IDF pyrki ajamaan operaationsa alussa siviiliväestön pois toiminta-alueelta, jotta sissit olisi helpompi löytää ja siviiliuhreilta vältyttäisiin. Satojatuhansia ihmisiä pakenikin kohti pohjoista, mutta osa paikallisten kylien asukkaista jäi koteihinsa. Tämä helpotti suuresti sissien toimintaa, mutta aiheutti samalla siviiliuhrien lisääntymistä IDF:n tulittaessa Hezbollah -kohteita. Sissit laukaisivat rakettejaan joskus hyvinkin läheltä siviiliasutusta tai YK-asemia; laukaisun jälkeen sissit piiloutuivat muun väestön joukkoon.

 

Tätä Finbattin alueella olevaa tietä ei katkaistu pommittamalla vaan sortamalla lentopommeilla jyrkkä ylärinne tielle. Tielle tullut sortuma oli useita metrejä korkea Tulitauko solmittiin 26.4. Paikalliset asukkaat palaavat jo koteihinsa vaikka tulitauon oli määrä astua voimaan vasta seuraavana yönä. Lentopommin katkaisema kohta on jo kierretty louhimalla uusi tienpohja. Sähköpylväässä näkyy Hezbollah-liikkeen tunnus.

Ilmavoimien käyttö

IAF (Israeli Air Forces) käytti pienessä määrin koneitaan infrastruktuurin tuhoamiseen painostaakseen Libanonin hallitusta. Tällöin pommitettiin mm. sähköntuotantolaitoksia syvällä Libanonissa.

Taistelualueella ja sen lähettyvillä ilmavoimia käytettiin ainakin

Suomen pataljoona (Finbatt) havaitsi seuraavat konetyypit:

Helikopterit (Finbattin alueella yleensä Cobrat) toimivat säännönmukaisesti pareina. Lento- ja toimintakorkeus oli 1000 - 3000 metriä. Toiminta vaikutti erittäin varovaiselta ja jokaiseen tulitoimintaan liittyi soihtujen pudottaminen lämpöhakuisten ohjusten harhauttamiseksi; Finbattin alueella oli sissien it-ohjuksia havaittu viimeksi huhtikuussa -95. Kylistä ammuttiin helikoptereita rynnäkkökivääreillä, kevyillä konekivääreillä ja jopa singoilla. Tällaiseen ammuntaan helikopterit eivät reagoineet näkyvästi.

Helikopterit käyttivät aseistuksenaan raketteja ja pst-ohjuksia. Naapuripataljoonan alueelta löytyikin selkkauksen jälkeen räjähtämätön TOW-ohjus. Helikoptereiden tulituskohteina olivat ajoneuvot ja muut vastaavankokoiset pienet pistemaalit.

Hävittäjät toimivat Finbattin alueella pareina useimmiten noin 3000 - 5000 metrin korkeudessa, pommitukseen liittyen koneet saattoivat tulla hieman alemmaksi. Koneiden näkyvin tehtävä oli teiden katkaisu. Jokaiseen hyökkäykseen liittyi soihtujen käyttö. Tiet katkaistiin aina paikoista, joissa sen saattoi tehdä vähällä pommimäärällä ja tiekatkoksen kiertäminen oli vaikeaa. Pommit pudotettiin vasta muutaman harjoituskierroksen jälkeen; tämä oli mahdollista täydellisen ilmanherruuden vuoksi.

Pommitukset olivat äärimmäisen tarkkoja. Pommit iskeytyivät 0-20 metrin päähän edullisimmasta paikasta. Yhteen tiekatkokseen käytettiin yleensä neljä pommia - siinäkin tapauksessa, että jo ensimmäinen pommi olisi katkaissut tien täydellisesti. Osa pommeista saattoikin olla tarkoitettu kiertotien rakentamisen vaikeuttamiseen. Pommikraaterit olivat halkaisijaltaan noin 20, 12 tai 5 metriä; kolmen eri kokoisen pommin käyttö oli siis todennäköistä. Pommitusten tarkkuus käytetyltä lentokorkeudelta on edellyttänyt ohjattavien pommien käyttöä. Mahdollista laservalaisua ei maasta voinut havaita.

Suomen lehdistössä kerrottiin tapahtumasta, jossa suomalainen Pasi-miehistönkuljetusajoneuvo joutui ilmahyökkäyksen kohteeksi. Todennäköisesti vaunu ei kuitenkaan ollut hyökkäyskohde, vaan se sattui paikalle, jossa tien katkaisuoperaatio oli juuri alkanut. Vaunu joutui pysähtymään tien rikkoneen pommikraaterin eteen. Aloittaessaan ympärikääntämisen alueelle tuli lisää pommeja, lähimmät vain noin kymmenen metrin päähän vaunusta. Pasin näkeminen ilmasta on ollut vaikeaa, koska vaunu oli syvässä notkossa ja tietä reunustivat tiheät havupuut. Paikka on yksi harvoja ”ilmasuojaisia kohtia” Etelä-Libanonissa. Pasi-vaunu kesti lähelle tulleet pommiräjähdykset ihmeteltävän hyvin, miehistökin sai vain lieviä ruhjeita.

IDF kertoi käyttäneensä ilmahyökkäyksiin useita konetyyppejä, jotta mahdollisimman moni lentäjä olisi saanut kokemusta todellisesta hyökkäystoiminnasta. Finbattin lähialueella teitä katkaisivat F-4 Phantomit.

Lennokkivalvonta ja tykistön vastatulitus

IDF käytti tykistöään vastatulitukseen lähes jokaiseen katyusha-raketin laukaisuun liittyen. IDF:n lennokin ollessa lähialueella alkoi tykistötuli neljä - kuusi minuuttia raketin laukaisusta. Ilman alueella ollutta lennokkivalvontaa vastatulitus alkoi kuuden - yhdeksän minuutin kuluttua raketin ampumisesta. Raketin laukaisupaikan määrittämistapa tilanteissa, joissa lennokki ei ollut ilmassa, jäi arvailujen varaan. Paikan määritys saatettiin tehdä tällöin lentoratatutkalla tai satelliittia hyväksikäyttäen. Tulituksen tarkkuuteen lennokin läsnäololla ei havaittu olleen vaikutusta.

IDF käytti vastatulitukseen 155 mm:n M 109 -telahaupitseja; tulitus oli erittäin tarkkaa. Ensimmäiset kranaatit iskivät vain 30 - 50 metrin päähän raketin laukaisupaikasta. Kuhunkin ammuntaan käytettiin 10 - 30 kranaattia hitaalla tulirytmillä. Hajonta oli pieni - tulirytmin perustella on mahdollista, että yhteen maaliin käytettiin vain paria tykkiä.

Lennokissa käytetystä varustuksesta ei ole tietoa. Lennokkivalvontaa käytettiin lähes jatkuvana sekä valoisalla että pimeällä. Vaikka lennokin ääni kuului hyvin, oli sen näkeminen lähes mahdotonta. Lentokorkeus oli arvion perusteella kahden kilometrin suuruusluokkaa.

Lopuksi

Yllä kerrotuista ja muistakin saaduista havainnoista voi ilmatorjuntamiehenä tehdä joitakin johtopäätöksiä. Tilanteen ja maastotyypin erot meikäläisiin olosuhteisiin verrattuna täytyy toki pitää mielessä. Silti voitaneen todeta, että