![]() ![]() ![]() |
|||
|
|||
|
|
Uudistunut Ilmatorjuntamuseo avataan lippujuhlapäivänä 4.6.2007!
Ilmatorjuntamuseon kehittämishanke on päätösvaiheessa. Täysin uusittu perusnäyttely käsittää nyt kaksi näyttelyhallia ja laajan ulkoalueen. Aselajin synty, sotien aikainen ilmatorjuntamme ja sotien jälkeinen kehitys ovat esillä näyttelyhalleissa. Ulkoalueelta löytyy Ilmatorjuntaohjus 79 –järjestelmän tutkat, ohjuslavetit sekä ohjusten valmistelupaikka ja ohjusammunnoissa käytetty maalilennokki. Museoalue on viimeisen viiden vuoden aikana kokenut melkoisen muodonmuutoksen. Museo käsittää lähes kolmen hehtaarin alueen, jossa on palvelukeskus, kaksi suurta näyttelyhallia ja alueilmatorjuntaohjuspatterin taisteluasema. Perusnäyttely on rakennettu museaalisiksi kokonaisuuksiksi, jotka välittävät aselajin arvoperinteet nyky-yhteiskunnalle ja tuleville sukupolville. Toisessa näyttelyhallissa on myös 50 hengen esitys- ja kokoustila. Palvelukeskuksessa toimii myös sotilaskoti, josta voi ostaa munkkikahvit museokierroksen päätteeksi Sisätilojen perusnäyttely kertoo ilmatorjunnan syntyvaiheet ensin 1920- ja 1930-luvuilla rannikko- ja kenttätykistön osana Suomenlinnassa, Viipurissa ja Muurilan leirialueella. Ilmatorjunta sodissamme on esillä omana kokonaisuutenaan, samoin aselajin rauhanaikainen toiminta ja kehittyminen sotien jälkeen. Alkuvuosikymmenien asearsenaalin lisäksi näytteillä on uudempaa kalustoa, kuten moottorisuunnattavat tykit, uudemmat tulenjohtolaitteet, 57 mm tykeillä varustettu SU-ilmatorjuntapanssarivaunu, 23 mm "Sergei"-tykki ja olalta ammuttavat ohjukset sekä raskaammat ohjukset. Uudelleen maisemoiduilla ulkoalueella seisovat massiiviset ohjuslavetit ja tutkat mittasuhteiltaan oikealla tuliasema-alueella. Hallien seinustoja kiertävät vitriinit kertovat värikkäästi monipuolisin kuvin ja esineistöin keskeisen osan ilmatorjunta-aselajin 80-vuotisesta historiasta. Halleihin on sijoitettu myös "uuden ajan it-asemia" eli tietokonepöytiä kaikkiaan neljä kappaletta. Niistä löytyy kosolti täydentävää tietoa ja mikä parasta ne täydentyvät koko ajan. Uudet tilat tarjoavat mahdollisuuden myös pienempimuotoisille erikoisnäyttelyille. Ne perustuvat ajankohtaisuuteen tai jonkin osa-alueen syventämiseen. Hyrylän varuskunnan alasajo antoi teeman ensimmäiselle erikoisnäyttelylle, joka viestii museovieraalle Hyrylän varuskunnan historiaa aina ruotujakolaitoksen ajoista alkaen. Uudistettu museo avataan siis 4.6.2007 yleisölle. Sitä ennen on ratkaistava eräs tärkeä ja myös näkyvä seikka. Sotiemme ilmatorjunnasta kertova halli saa ovelleen vanhan ja uusin halli nykyisen aselajitunnuksen, mutta niiden lisäksi hallit halutaan myös nimetä lyhyillä ja nasevilla nimillä. Tässä toivomme saavamme teiltä lukijoilta tukea. Lähettäkääpä museolle ehdotuksenne hallien nimiksi. Varsinaista nimikilpailua emme järjestä, mutta lupaamme palkita mielestämme parhaan nimiparin ehdottajan. Nyt siis postikortti nimiehdotuksineen matkaan osoitteella Ilmatorjuntamuseo, Klaavolantie 2, 04300 Tuusula. Muistakaa merkitä korttiin myös oma nimenne ja osoitteenne. Ehdotuksen voi lähettää myös sähköpostitse osoitteeseen itmuseo@gmail.com. Ehdotuksia otetaan vastaan 30.4. asti. Hyvät lukijat! Työtä on tehty ja tehdään edelleen talkoilla! Viiden vuoden aikana talkootyötä on kertynyt yli 20 000 tuntia. Ja kaikki tämä ilmatorjunnan ja museovieraiden hyväksi. Ilmatorjuntamuseolla on vihdoin asianmukaiset tilat säilyttää niin kalustoa kuin kirjallistakin materiaalia ja pitää sitä esillä. Toivotamme kaikki tervetulleiksi tutustumaan uusittuun Ilmatorjuntamuseoon. Tarjotkaapa museota tutustumiskohteeksi myös ystäville ja tutuille. Museo on 4.6. alkaen avoinna päivittäin klo 11.00 – 17.00 paitsi maanantaisin ja juhannuksena. Museon kotisivut löytyvät osoitteesta www.ilmatorjuntamuseo.fi. Tiedustelut ja yhteydenotot museolle voi tehdä sähköpostilla itmuseo@gmail.com tai puhelimitse museonjohtajalle Matti Kulmalalle 040 538 5515. Kesäkuun alusta alkaen myös numeroon (09) 1816 2371.
|
||
|
|
|||