1/2006

 

   

33.ItUK, 50-vuotiskokous 3.2.2006

Ilmatorjuntakoulussa Santahaminassa järjestettiin 33.Ilmatorjuntaupseerikurssi 26.9.1955 - 1.2.1956. Ilmatorjuntalinjalla oli 37 oppilasta ja jalkaväkilinjalla 13, yhteensä siis 50 upseerin alkua. Rivivahvuutemme on nyt 41 ja meitä oli paikalla 27, siis 66%. Hieno saavutus! Kurssimme on kokoontunut vuodesta 1971 alkaen viiden vuoden välein. Nyt oli kyseessä kahdeksas kerta.

Ohjelma alkoi Sotamuseosta, jossa Mika Smedberg esitteli asiantuntemuksella ja kiinnostavasti näyttelyaineistoa kahden tunnin ajan. Siihen sisältyi myös videoesitys Helsingin pommituksista "Ilmatorjuntavoitto 1944". Hyvin moni veljistä totesi "Täällä on niin valtavasti mielenkiintoista nähtävää, että tänne pitää tulla ajan ja eväiden kanssa uudelleen".

Museosta siirryimme kirpeässä pakkassäässä kävellen Katajanokan Kasinolle. Siellä nautimme veljespäivällisen pitkän kaavan mukaan, pidimme kurssikokouksen, päätimme antaa 150 euroa kannatusilmoituksena uuteen vuosikirjaan, sovimme uudesta tapaamisesta jo kolmen vuoden kuluttua ja muistelimme yhä uudelleen kurssiaikojamme 50 vuoden takaa.

Moni veljistämme oli ilmoittanut, että terveys ei enää salli mukaantuloa kokoukseen. Elämämme rajallisuus konkretisoitui heti kokousta seuraavana päivänä, kun kurssiveljemme Aleksi Palermaan omaiset ilmoittivat, että Ati oli nukkunut pois 4.2.2006.

Rivit harvenevat, mutta 33.ItUK elää kunnes rivivahvuus on nolla.

Mikko Virrankoski

Kurssin kunniasihteeri