1/2005

 

Ilmatorjunnan tarkastaja, Eversti Heikki Bergqvist

OSAAMINEN – SUORITUSKYVYN KRIITTINEN TEKIJÄ

Osaamisen johtaminen ja hallinta on kriittinen menestystekijä tulevaisuuden ilmatorjuntamiesten ja –naisten kouluttamisessa. Pääesikunnan koulutusosaston määrittelemällä tavalla osaamisella tarkoitetaan tietoja, taitoja ja muita valmiuksia sekä niiden soveltamista käytäntöön haluttujen päämäärien saavuttamiseksi.

Käynnissä oleva akateemisen koulutuksen tutkintorakenteen uudistaminen luonee paineita Ilmatorjuntakoulun antaman opetuksen sisällön tarkistamiselle. Miksi? Esimerkiksi sotatieteen kandidaatin aselajijakson pituus saattaa lyhentyä nykyisestään merkittävästi. Toiseksi ilmatorjunnan perus- ja jatkotutkintoihin on perinteisesti sisältynyt upseerin ammattiin oleellisesti liittyvää aselajikoulutusta. Tarvittavan ilmatorjuntakoulutuksen sisältö ei kaikilta osin tue yleisten yliopistollisten tutkintotavoitteiden saavuttamista, vaan on luonteeltaan enemmän ammatillisia valmiuksia tuottavaa täydennyskoulutusta. Mahdollinen ristiriita aselajin tavoitteiden ja tieteellisten menetelmien hallinnan välillä tarkoittanee sitä, että aselajille keskeisten käytännön taitojen kouluttamiseksi tarvitaan toimiva ja laadukas täydennyskoulutusjärjestelmä.

Ilmatorjunnan täydennyskoulutusta on voitava kehittää aselajin tarpeista lähtien. Teknillisenä aselajina ilmatorjunnan suorituskyky on tulevaisuudessa yhä riippuvaisempi henkilöstön osaamisesta ja sen kehittämisestä, järjestelmien käyttötaito korostuu. Aselajin tarvitsemaa osaamista on arvioitava ja kehitettävä suunnitelmallisesti rauhan ja sodan ajan tarpeista lähtien. Osaamisen ylläpito ja kehittäminen kuuluvat koulutusyksiköidemme ydintehtäviin.

 Vahvuutemme on hyvä erikoistutkintojärjestelmä, johon tukeutumalla kykenemme tekemään osaamisen kartoituksen sekä kouluttamaan tarvittavan henkilöstön pääkoulutuskalustoille ja sodan ajan tehtäviin. Näin onkin jo menetelty. Kouluttavat joukkomme ovat tässäkin asiassa ottaneet ennakkoa ja aloittaneet osaamisen kehittämisen omatoimisesti. Jatketaan valitulla tiellä ja saatetaan osaamisen tavoitteet yhteismitallisiksi koko aselajissa.

Lopuksi haluan toivottaa palveluksessa olevan henkilökunnan ja reserviläiset sekä aselajille läheisten yhteisöjen edustajat lämpimästi tervetulleiksi aselajimme juhlavuoden tapahtumiin.