1/2005

ILMASODANKÄYNNIN NÄKYMIÄ

Yleisesikuntaupseerikurssin Ilmavoimalinja 52 järjesti 3.-4.2.2005 laatuaan ensimmäisen ilmasodankäynnin tutkimusseminaarin PvKK:n tiloissa Tuusulassa. Kahden seminaaripäivän aikana yhteensä yli 100 henkilöä perehtyi teemana olleeseen tulevaisuuden ilmauhkaan ja sen tutkimiseen. Seminaari oli suunnattu kantahenkilökunnalle. Seuraavassa joitain otteita seminaarin annista ILMATORJUNTAUPSEERIN lukijoille.

Venäjän Federaation Ilmavoimien kehitysnäkymiä

Kommodori evp Pertti Inkinen esitelmöi seminaarin perustaksi Venäjän Ilmavoimien nykytilasta ja kehitysnäkymistä. Inkinen on perehtynyt aiheeseen osallistuessaan MpKK:n Strategian Laitoksen Venäjän sotilasreformia koskevaan tutkimukseen.

Neuvostoliiton romahduksen jälkeen Venäjän federaatio sai käyttöönsä siihen aikaan –  ainakin koneiden lukumäärällä mitattuna - valtavat ilmavoimat; yli 5000 taistelulentokonetta ja helikopteria. 1990-luvun Venäjän asevoimat kamppaili suurissa taloudellisissa vaikeuksissa ja alkoi alamäki, joka vasta nyt on vähitellen loivenemassa. Ilmapuolustuksen ja ilmavoimien yhdistäminen 1998 merkitsi valtavan kalusto- ja henkilöstövarannon suurta vähentämistä. Tätä nykyä ilmavoimien ja ilmapuolustuksen vahvuuteen kuulunee noin 2000 erilaista taistelukonetta, joista optimistisimpienkin arvioiden mukaan vain puolet on lentokelpoisia.

Toisaalta koko ajan parantuva rahoitustilanne (kiitos Venäjän muhkeiden öljy- ja kaasutulojen) luo jatkuessaan mahdollisuuksia parantaa myös ilmavoimien tilaa. Sotilaslentokoneilla on myös merkittävä rooli Venäjän aseviennissä ja vientituotannon yhteishankkeista (erityisesti Intian kanssa) saataneen myös vetoapua oman lentokaluston kehittelytyöhön.

Yli vuosikymmenen kestäneen hyvin kuivan kauden jälkeen onkin havaittavissa joitain viitteitä paremmasta.  Vuoden 2005 valtiontilauksessa Venäjän Ilmavoimille on suunniteltu hankittavaksi kaksi strategista pommikonetta (Tu-160), kymmenen monitoimihävittäjää (SU-27SM) ja neljä taisteluhelikopteria (2 x Mi-28N, 2 x Ka-50).

Strategisten ilmavoimien pääkalustona on ollut jo pitkään kaksi pääkonetyyppiä. Yliäänipommittaja Tu-160 (asekuorma esim. 12 risteilyohjusta) on lentänyt vuodesta 1987. Koneita on kuitenkin varsin vähän eli 15 kappaletta; tosin vuonna 2005 saataneen riviin yksi uusi ja yksi modernisoitu kone. Tu-160 ei ole varustettu millään häivetekniikalla. Toinen strateginen pommittaja, jo 1960-luvun tekniikkaa edustava Tu-95 ja Tu-95MS (yht 63 kpl) pystyy kuljettamaan kuudesta kahdeksaan risteilyohjusta (H-101; kantama noin 5 000 km). Venäjä on vasta viime vuosien aikana kehittänyt  ensimmäisen konventionaalisen risteilyohjuksen (H-555; kantama yli 2 500 km), joka on itse asiassa modifioitu ydinkärjellä varustetusta H-55 risteilyohjuksesta. H-555 ohjus voidaan laukaista Tu-160 tai Tu-95  strategisesta pommikoneesta. Todettakoon, että amerikkalaiset ovat tehneet vastaavanlaisen modifikaation jo noin 20 vuotta sitten.

Lopullista päätöstä tulevaisuuden strategisesta pommikoneesta ei ole vielä tehty, mutta arvioiden mukaan se tullee perustumaan nykyisen Tupolev Tu-160:n pohjalle. Strategisissa ilmavoimissa ei nähdä tarpeellisena täysin uuden pommikoneen rakentamista, sillä – komentajan sanojen mukaan – Tu-160:n potentiaalisesta kapasiteetista on vasta 60 % käytössä. Vertailun vuoksi voidaan todeta, että uusin Yhdysvaltain B-52 –pommikone valmistui vuonna 1962. Sen arvioidaan lentävän vielä vuonna 2040!

Vain joitakin välttämättömiä osia entisen NL:n ilmavoimien laajasta konevalikoimasta säilyy toistaiseksi palveluskäytössä;  tärkeimpinä SU-24 ja SU-25 rynnäkkökoneet, sekä MiG-29 ja SU-27 torjuntahävittäjät.

Venäjä aikoo kehittää kaksi uutta hävittäjäkonetta: taktinen monitoimihävittäjä, joka aikanaan korvaa MiG-29:n ja SU-25:n sekä uuden pitkän toimintasäteen omaavan torjuntahävittäjän, joka puolestaan korvaa nykyiset MiG-31 ja SU-27-hävittäjät eri versioineen.

Sitä ennen on tyydyttävä olemassa olevan konekaluston osittaiseen (20-25%) modernisointiin ja muihin ”pikkuparannuksiin”. Tavoitteena oli modernisoida noin neljännes MiG- ja Suhoi –hävittäjistä 4+ tai 4++ -sukupolven tasolle mutta ohjelmien toteutus on viivästynyt kerta toisensa jälkeen. SU-27:aa on vuodesta 2003 modernisoitu suhteellisen vaatimattomia määriä SU-27SM –versioksi (ks SU-27SM esittely Ilmatorjuntaupseeri 4/04). Vuonna 2004 ilmavoimat vastaanotti vain seitsemän Su-27SM –hävittäjää. Vuonna 2005 koneita saataneen riveihin lisää 10-20 kappaletta. Tällä vauhdilla ilmavoimilla ollee siis 2010-luvun alkaessa operatiivisessa käytössä vain yksi kokonainen Su-27SM –rykmentti (= noin 40 konetta).

Ilmavoimat vuonna 2020 ?

 Venäjän asevoimien organisaatio poikennee merkittävästi nykyisestä: Ilmavoimat ja nykyiset avaruusjoukot sekä avaruuspuolustus liitettäneen yhdeksi omaksi puolustushaarakseen (”ilma-avaruusvoimat). Nykyiset laivaston ilmavoimatkin siirrettäneen suoraan ilmavoimien yhteyteen (kuten tehtiin aiemmin maavoimien ilmavoimille) ja mahdollisesti myös muiden ”silovikien” (voimaministeriöiden, vast) lentovoima alistetaan kokonaisuudessaan ilma-avaruusvoimille. Maahanlaskujoukot alistetaan maavoimille (osaksi ”strategisia yleisjoukkoja”).

Ilmavoimien kalusto ”supistuu” niin koneiden kokonaismäärän kuin tyyppienkin suhteen. Uudisrakenteet ovat entistä monipuolisempia monitoimikoneita, joissa yhdistynee torjuntahävittäjä-, rynnäkkökone-, tiedustelu- elektronisen sodankäynnin koneen funktioita. Persianlahden, Jugoslavian ja Irakin sotien vaikutus näkynee kauas ilma-aseenkin tulevaisuuteen eli täsmäaseiden ja häivetekniikan kehittely jatkuu, mutta siinä pyrittäneen ottamaan huomioon Venäjän omat vaatimukset ja olosuhteet. Uuden, viidennen sukupolven hävittäjän (PAK FA) kehittämisen on kerrottu edenneen siten, että koelentoihin päästään vuonna 2007 ja sarjatuotantoon 2010-2012. Uutta konetta käytetään aikanaan sekä hävittäjätorjuntaan sekä rynnäkkötehtäviin.

Vuonna 2020 Venäjän strategiset ilmavoimien runko koostunee ehkä 10 modernisoidusta Tu-160 pommikoneesta sekä enintään 15 – 20 kappaleesta uutta vielä piirustuspöydällä olevasta strategisesta pommittajasta. Koneiden pääaseistuksena säilynevät sekä tavanomaisilla että ydinkärjillä varustetut risteilyohjukset sekä ohjautuvat (liito)pommit. Vanhat kaukotoimintailmavoimien Tu-22M2 pommikoneet (ei-strategisia) tullevat kokonaisuudessaan poistumaan lähivuosina käytöstä. Sen sijaan uusimmat, 1990-luvun alkupuolella Kazanissa valmistetuista ja suhteellisen vähän käytetyistä Tu-22M3 ja Tu-22M4 -koneista (projekti 245) kannattanee osa uudistaa  Tu-22M5 tyypiksi. Vaikka konetyyppiä ei voidakaan pitää strategisena, sillä tullee olemaan vuoteen 2020 asti merkittävä rooli risteilyohjusten lavettina. Kuljetusilmavoimissa uutuutena nähtäneen nykyisten uusien liikennekoneiden sotilaskuljetusversioita (esim Il-106, Il-112V ja Su-80 tai Tu-330).

Maasta- maahan ohjukset

Erikoistutkija Keijo Kostiainen Tykistökoululta laajensi esityksessään ilmauhkan käsitettä arvioimalla maasta maahan laukaistavia ohjusaseita ilmapuolustuksen maaleina ja uhkana.

1980-luvulla pitkän kantaman ohjukset olivat osumatarkkuutensa takia massamaisesti käytettäviä aluevaikutteisia aseita. Vastustajan syvyydessä olevien pistemaalien tuhoamiseen tarvittiin tunkeutumiskykyistä lentokalustoa. Uuden sukupolven maasta laukaistavat ohjukset tulevat kuitenkin olemaan riittävän tarkkoja käytettäväksi pistemaaleja vastaan. Tavoiteltaessa ulottuvaa jokasään iskukykyä uuden sukupolven ohjusten hankkiminen, ylläpito ja käyttö voikin olla halvempaa ja yksinkertaisempaa kuin pommikonekaluston uusiminen.

Lyhyen matkan ohjuksien kantamat eivät ole sinänsä oleellisesti muuttuneet. Myöskään niiden tuhovaikutuksessa ei ole tapahtunut olennaista muutosta. Ehdottomasti ratkaisevimmat muutokset ovat niiden tarkkuuden huomattava parantuminen sekä niiden lentoradan ennustamattomuus, mikä vaikeuttaa niiden torjuntaa. Aiemmin maasta-ammuttavat ohjukset ovat kaikki noudattaneet täysin ballistista lentorataa. Tämä on antanut mahdollisuuden niiden torjunnalle lentorataa ennakoiden. Uudet ohjukset muuttavat lentorataa kesken ilmalennon. Tällöin varoitus/havainto ohjuksesta on mahdollista saada suhteellisen aikaisin, mutta maalia ei voida päätellä ennen  kuin lentoradan loppuvaiheessa, ja vastaavasti torjuntajärjestelmälle jää hyvin vähän aikaa suuntautua oikeaan ennakkopisteeseen.

Tulevaisuudessa lentokaluston määrän väheneminen johtaa huonompaan tappioiden sietokykyyn sekä hyökkääjän että puolustajan näkökulmasta. Tämä vastaavasti korottaa ilmatorjunnan ja ilmapuolustuksen kohteiden arvoa maalittamistilanteissa. Kun ohjusten tarkkuus tulee huomattavasti lisääntymään, ovat myös ilmapuolustuksen maalit helpommin ohjuksilla saavutettavissa ja niitä on mahdollista suunnitella käytettäväksi esimerkiksi johtamisjärjestelmän pistekohteisiin. Vastaavasti lentotukikohdassa niillä voidaan vaikuttaa haluttuun 50*50 m alueeseen. Optiseen vertailuun kykenevän hakupään käyttö mahdollistaa jopa noin 10 metrin tarkkuuden mutta edellyttää erittäin hyvää tiedustelu- ja maalitusjärjestelmää.

Uutena ilmiönä ohjuksissa yleistyvät tunkeuma-, aerosoli- ja kuormataistelukärjet, joilla saadaan kasvatettua vaikutusta. Tyypillisesti taistelukärki on edelleen kuitenkin vain  noin 500 kg, jolloin varsinainen räjähdemäärä on noin 250 kg. Vertailukohtana todettakoon, että yhden rynnäkköpommittajan hyötykuorma on tilanteesta riippuen 4000-10 000 kg. Taloudellisinta olisi siis kipata pommikoneilla rautaa puolustajan niskaan, mutta se edellyttää ilmapuolustuksen lamauttamista – esimerkiksi maasta laukaistavilla, tarkoilla ja ennakoimatonta lentorataa käyttävillä erittäin nopeilla ohjuksilla.

Helikopterijoukkojen nykytila 

Majuri Hannu Koli maavoimien ilmailuosastolta Pääesikunnasta käsitteli esityksessään maavoimien helikopterijoukkoja nyt ja tulevaisuudessa. Esimerkkinä käytettiin Venäjää.

Helikopterijoukot eli maavoimien ilmavoimat ovat nykyisin ilmavoimien aselaji. Ne on kuitenkin tarkoitettu maavoimien joukkojen taistelun suoraan tukemiseen ja niitä alistetaankin operaatioissa maavoimien johtoportaille rintama, armeija ja armeijakuntatasoille. Päämääränä on luoda maavoimien joukoille reagointi- ja liikesodankäyntikykyä. Tulituen, tiedustelun ja kuljetusten lisäksi muita tärkeitä tehtäviä ovat erikoisoperaatioiden tukeminen ja erikoistehtävät (kuten ELSO).

Venäjällä on ilmoitusten mukaan noin 2500 helikopteria:

Taisteluhelikoptereita (pääkalusto Mi-24) 1700 (600 varastoituna)

Kuljetushelikopterit (pääkalusto Mi-8)  700 (600 varastoituna)

Osa varastoidusta kalustosta on suojarasvattu, osa kannibalisoitu varaosiksi. Käytössä olevan kaluston todellinen määrä ja sen käytettävyysaste laskee huomattavasti operatiivisessa käytössä olevaa todellista voimaa. Nykyinen kalusto saavuttaa elinkaarensa lopun 2010-luvulla ilman vähintäänkin ylläpitäviä modernisointeja.

Tulevaisuudessa ilmamekanisointiin?

Asevoimien kokonaisuutta pyritään muuttamaan amerikkalaisen mallin mukaiseksi ja tavoitteena olevassa kevyempien ja tulivoimaisempien joukkojen liikesodankäynnissä korostuu ilma-maa-operaatiokonsepti ja erityisten ilmamekanisoitujen yhtymien rakentaminen. Tavoitteena on, että 2020-luvulla käytössä olisi noin 500 helikopteria (300 x tst ja 200 x kuljetus). Tämä mahdollistaisi erityisen ilmamekanisoidun yhtymän käytön kahdessa strategisessa suunnassa, mutta ei aikaisempaa kaluston jakamista divisioonatasolle. Tämä herättänee vastustusta perinteistä hajautettua tukiroolia kannattavissa piireissä.

Logistinen järjestelmä on tällä hetkellä rakennettu pääkalustojen mukaisesti Mil-tehtaan standardeille, mikä vaikutti 2004 ratkaisevasti Mi-28N:n valintaan tulevaisuuden pääkalustoksi ja ohjannee jatkossakin hankintoja ja modernisointeja. Teknologinen kyky edistyksellisille prototyypeille on edelleen olemassa, mutta vanhentuva aseteollisuuden henkilöstö ja tuotantovälineet ovat kasvava ongelma. Sensorit kehittyvät, ohjusteknologia ollee 2020-luvulle asti perinteistä mutta saavuttanee USArmyn teknisen nykytason 2010-luvulla.

 Mitäs sitten?

Edellä oli vain joitakin seminaarissa esille tulleita näkökulmia ilmasodankäynnin toimintaympäristön muutoksesta sen joillakin osa-alueilla. Vanhenevaa kalustoa uusitaan, business as usual ???

Todellinen muutos on kuitenkin paljon käsiteltyä laajempi, syvempi ja merkityksellisempi. Nykyisten lavettien modernisointi- ja lukumäärätarkasteluiden sijasta meidän tulee tarkastella juuri uusia toimintatapoja ja –ulottuvuuksia.  Muutamia mainitakseni elektroninen sodankäynti, sensori- ja tiedonsiirtoteknologiat, avaruuden hyväksikäyttö, miehittämättömät ilma-alukset ja älykkäät heitteet kyseenalaistavat jo nyt ilmasodankäynnin vakiintuneiksi luultuja perusolettamuksia. Lehteemme onkin valmisteilla teemanumero, jossa syvennymme tarkemmin ilmasodankäynnin tulevaisuuden toimintaympäristöön ja erityisesti sen ilmapuolustukselle asettamiin vaatimuksiin. Palataan asiaan!

 Lähteet:

Kirjoitus perustuu tekstissä mainittujen esiintyjien alustuksiin, mutta sisältää toimittajan lisäyksiä ja tiivistyksiä. Alkuperäiset lähteet ovat julkisia ja ne on kerätty internetistä, lehdistöstä ja ilmailualan julkaisuista.