1/2004

Ilmatorjunta on perinteiltään nuorimpia aselajejamme. Vaikka ilmatorjuntatykistö katsotaan perustetuksi vuonna 1925, aktiivi- ja reserviupseereiden välillä ei juuri ollut yhteyksiä. "Vasta 1938 kertausharjoitustiimellyksen yhteydessä huomattiin, mikä voimatekijä meidän reserviupseeristomme onkaan" - kuten eversti Pekka Jokipaltio on todennut - "sitten tuli sota. Merkitys tuli yhä selvemmäksi; se kirkastui lopullisesti."

Talvisodan kiivaitten taistelujen jälkeen perustettiin aseveliyhdistyksiä syntynyttä yhteistyöhenkeä ylläpitämään. Helsingin Ilmatorjuntamiehet r.y. perustettiin 30.6.1940, ja rekisteröitiin virallisesti 24.10.1940. Tätä päivää voidaan pitää ilmatorjunta-aselajin järjestötoiminnan virallisena syntymäpäivänä. Välirauhan aikana yhdistys järjesti aseveli-iltoja, joissa muun muassa esiteltiin talvisodan kokemuksia ilmatorjunnan kannalta. Ensimmäinen, 68-sivuinen lehtikin ilmestyi jouluksi 1940.

Jatkosodan aikana työtä jatkettiin. Ilmatorjunta-lehden julkaisemisen lisäksi toiminta keskittyi huoltotyöhön, johon varoja kerättiin etenkin kotirintamalle sijoitettujen joukkojen keräyksin, puhdetöiden myynnin, lahjoituksin ja muittenkin keinojen avulla. Vuosina 1941–1944 ilmatorjuntamiehet kokosivat yhteensä 2.171.315 markkaa - melkoinen summa siis!

Aseveliliiton tultua lakkautetuksi välirauhansopimuksen perusteella, toiminta laantui. Ensimmäisenä havahtuivat Pariisin rauhansopimuksen solmimisen jälkeen Helsingin reserviupseerit, jotka perustivat 28.10.1947 Helsingin Reserviupseerikerhon Ilmatorjuntaosaston (myöhemmin It-kerho). Yhteys aktiiviupseereihin kuitenkin puuttui, kunnes reserviupseerit tekivät aloitteen herrasmieskilpailujen aloittamisesta. Ensimmäiset kilpailut pidettiin jo 1948 Santahaminassa, ItR 1:ssä. Myöhemmin myös muut aselajit "kopioivat" ajatuksen herrasmieskilpailuista it-miehiltä.

Sodan ajan aseveljet tapailivat toisiaan ravintoloissa tai jonkun toverin kotona vaihtamassa mielipiteitä maailman menosta ja tietenkin sotakokemuksista. Tällainen terapia oli varmaankin tarpeellista erään veljen todettua tapaamisen jälkeen: "Nyt sitä taas jaksaa elää ja suunnitella tulevaisuuttakin!". Tämän kaltaisen epävirallisen toiminnan ei kuitenkaan katsottu riittävän, joten oli siirryttävä eteenpäin.

Ilmatorjuntaupseeriyhdistys ry:n perustamiseen vaikuttivat useat samoihin aikoihin ja samansuuntaisesti vaikuttaneet tapahtumat:

Uudessa puolustuslaitosasetuksessa 31.10.1952 ilmatorjuntatykistö liitettiin maavoimiin ilmatorjunnan johdon, esim. kenraaliluutnantti F.E. Helmisen vastustuksesta huolimatta. Ilmavoimiin kuuluneet ilmatorjuntatykistön komentajan virka ja ilmatorjuntaosaston virat lakkautettiin. Pääesikuntaan asetettiin ilmapuolustuksen tarkastaja ja hänen esikunnakseen ilmapuolustusosasto, johon kuuluivat osastopäällikkö, ilmapuolustustoimisto ja ilmatorjuntatoimisto. Ilmatorjuntajoukoista osa jäi ilmapuolustuksen tarkastajan johtoon, osa alistettiin maavoimien yhtymille. Ilmatorjunnan keskitetty johto kärsi tästä toimenpiteestä. Tämä sai myös aktiivipalveluksessa olevat it-upseerit yhdistyshankkeen kannalle.

Eversti Jarl Jarkan mukaan myös Lohtajan ampumaleiritoiminnan käynnistäminen "yhdisti hajalleen valtakuntaan sijoitetun joukon kohti sisäistä yhteenkuuluvaisuuden vetoa keskustaan. Järjestäytymisen muoto oli organisatorinen, mutta sisältö oli jo kasvussa oleva yhteenkuuluvuus. Sen merkitys aselajin kehitykselle kokonaisuutena on ollut ratkaiseva."

Ehkä voimakkaimmin yhdistyksen perustamisen tarpeen on tuonut esiin yhdistyksen ensimmäinen valtuuston puheenjohtaja, (1954–1959), eversti Eino Tuompo:

"Ilmatorjuntayhdistyksen perustamisen sai aikaan sisäinen pakko. Talvisodan ankarat kamppailut ja valkoisille hangille virrannut aseveljien veri olivat it-upseeriston keskuudessa aikaansaaneet lujan yhteenkuuluvaisuuden tunteen, tuon juhlapuheissa usein mainitun it-hengen. Jatkosodan vuodet katkerine loppunäytelmineen yhä lujittivat ja syvensivät tuota tunnetta. Enää ei ollut erotettavissa aktiivi- tai reservin upseereita. Oli vain yhteinen saman uhrivalmiuden elähdyttämä kokonaisuus, it-upseeristo.

Sodan päättyminen erotti toisistaan tuon veljesjoukon. Reservin upseerit siirtyivät siviilitehtäviinsä ja moni aktiiviupseerikin seurasi heitä. Elettiin kansamme kohtalonvuosia. Ei vain yksityisen kansalaisen, vaan koko maan tulevaisuus näytti synkältä… En enää tarkasti muista, kuka tai ketkä toivat yhdistyksen perustamisen ensimmäiseksi esille. Kuitenkaan en erehtyne, jos annan tästä kunnian tulisieluiselle Antero Hurmeelle, suoran toiminnan miehelle Pekka Jokipaltiolle, lujatahtoiselle Olavi Sipilälle ja hämäläistyyppiselle Jalmari Lapinleimulle. Kun tämän neliapilan rinnalle liittyivät Seppälät, Jarkka, Hirvikallio, Pentti, Savonen, Halmevaara, Hirn, Salonen, Kankaanpää, Villanen, Karvonen, Pöysti, Prinkkilä ym., tuo joukko edusti sellaista henkeä, ettei it-upseeriyhdistyksen perustaminen enää voinut tuottaa vaikeuksia…"

"… It-aselaji on aselajeistamme nuorin. Se saavutti asemansa talvi- ja jatkosodissa osoittamansa menestyksellisen toiminnan ansiosta. Sen perinteet eivät näin ollen ulottuneet satojen tai kymmenien vuosien takaisiin tapahtumiin, kuten muiden aselajien. Nuo perinteet olivat omin teoin luoneet ne miehet, jotka nyt olivat perustamassa tätä yhdistystä ja heidän aseveljensä. Nämä perinteet ja niistä ammennettavissa olevan voiman he tahtoivat tämän yhdistyksen avulla luovuttaa mahdollisimman puhtaina tulevien it-upseeripolvien hyväksi ja heidän vaalittavakseen."

Lukuisien keskustelujen jälkeen muodostettiin tammikuussa 1954 majuri Olavi Seppälän johdolla toiminut työelin. Se sai tehtäväkseen tutkia yhdistyksen toimintatapoja koskevia kysymyksiä sekä valmistella yhdistyksen sääntöluonnoksen. Sääntöjä valmistelleen toimikunnan puheenjohtajana oli everstiluutnantti Antero Hurme. Näiden epävirallisten elinten toimittua parisen kuukautta, voitiin perustava kokous kutsua koolle.

Ilmatorjuntaupseeriyhdistyksen perustava kokous pidettiin 18. päivänä maaliskuuta 1954 Katajanokan upseerikerholla. Kokouksen puheenjohtajana toimi eversti Eino Tuompo, ja läsnä oli 39 upseeria, joista 22 oli aktiiviupseereita, 4 evp-upseereita ja 13 reserviläistä. Aktiiviupseerien suurehkoa osuutta valaisee pari muisteloa:

Eversti Kalervo Huuhka: "Meidät komennettiin perustamaan yhdistystä. Tämä oli loppujen lopuksi näin arkipäiväistä. Nykytilanteessa, (1984), voimme me perustajajäsenet olla ylpeitä siitä, että meidät oli komennettu perustamistilaisuuteen".

Everstiluutnantti Arto Aremo: "30.3.1954 iltapäivällä (pitänee olla 18.3. kirj.huom.) patterin päällikkö Kalle Toikka käski: ’Koppiauto tulee kello 17.30. Vänrikki lähtee silloin kokoukseen’. – Minä lähdin".

Yhdistyksen hallituksen puheenjohtajaksi valittiin eversti Pekka Jokipaltio ja varapuheenjohtajaksi majuri evp. Hannes Turpeinen. Muiksi jäseniksi valittiin varatuomari P.J. Karvonen, everstiluutnantti Antero Hurme, majuri Eino Hirva, majuri Kai Halmevaara, kapteeni Pauli Rainio ja toimitusjohtaja U. Pöysti. Yhdistyksen sihteeriksi kutsuttiin Rolf Rosenholm ja rahastonjohtajaksi Pauli Rainio.

Valtuuskunnan puheenjohtajaksi valittiin eversti Eino Tuompo ja varapuheenjohtajaksi majuri, agronomi Olavi Sipilä ja jäseniksi eversti V. Savonen, everstiluutnantti Jalmari Lapinleimu, everstiluutnantti Kaarlo Seppälä, everstiluutnantti Jarl Jarkka, everstiluutnantti E. Tarvainen, majuri S. Hirvikallio, varatuomari P.E. Hirn, dipl.ins. K.H. Pentti ja vänrikki E.T. Salonen. Lisäksi varattiin joukko-osastopaikkakuntien edustajille paikkoja valtuuskunnassa Turku 1, Tampere 2, Lahti 3, Kokkola 1, Orivesi 1 ja Niinisalo 1.

Silloin vielä rekisteröimättömän yhdistyksen valtuuskunta antoi 17.5.1954 yhdistyksen työelimelle – hallitukselle - seitsemänsivuisen muistion "Ilmatorjuntaupseeriyhdistyksen toiminnan suuntaviivat", jonka käytännössä oli laatinut Eino Tuompo. Muistion ja sääntöehdotuksen mukaan: "Yhdistyksen tarkoituksena on toimia yhdistävänä elimenä sekä vakinaisessa palveluksessa että reservissä olevien ilmatorjuntaupseereiden keskuudessa, edistää toistensa tuntemusta ja keskinäistä luottamusta sekä koota jäsenensä yhteiseksi, oikean aselajihengen elähdyttämäksi upseerikunnaksi." Tämä hieno tavoite perustui käytyjen sotien ankariin kokemuksiin, jotka Tuompo tiivisti lauseeksi: "Ei määrä, vaan laatu sekä oikea henki ovat menestyksellisen toiminnan tärkein edellytys." Totuus, joka pitää vielä, syväjohtamisen aikakaudellakin, paikkansa.

Vastaperustetun yhdistyksen hallitus lähetti jo kolmen päivän kuluttua kaikille tiedossa olleille ilmatorjuntaupseereille kirjelmän, jossa selostettiin ilmatorjuntaupseeriyhdistyksen perustamista ja tarkoitusperiä valtuuskunnan muistion hengessä.

Lokakuun 8. päivänä 1954 yhdistys lähetti pääesikunnan komentopäällikölle kenraalimajuri Tauno Viktor Viljaselle kirjelmän, jonka olivat allekirjoittaneet Pekka Jokipaltio, Hannes Turpeinen ja Paavo J. Karvonen. Kirjeessä he ilmoittivat, että Ilmatorjuntaupseeriyhdistyksen perustamiskokouksessa valtuutettiin yhdistyksen väliaikainen hallitus ryhtymään toimenpiteisiin sääntöjen aikaansaamiseksi, yhdistyksen rekisteröimiseksi sekä muihin toimenpiteisiin yhdistyksen toiminnan saattamiseksi käyntiin. Edelleen he ilmoittivat kirjelmässään kääntyvänsä yhdistyksen perustajajäseninä "Puolustusvoimain korkeimman johdon puoleen periaatteellisen hyväksymisen saamiseksi upseeriyhdistyksemme perustamiselle".

Kirje palautui yhdistykselle. Sen yläkulmaan on lyijykynällä tehty merkintä: "Puolustusvoimien komentaja ei halua asettaa esteitä. Toiminnassa on otettava huomioon, ettei vahingoiteta puolustusvoimain etuja millään tavalla. Puheenjohtaja reservin puolesta, jos mahdollista. 16.10.1954 T.V.V."

Komentajana toimi tuolloin poliittisesta varovaisuudestaan tunnettu kenraali K.A. Heiskanen, joka ehkä halusi mahdollisten "töppäysten" kaatuvan reserviläisten syliin. Toivomus reserviläispuheenjohtajasta toteutui vasta 1956, jolloin reservin majuri Olavi Sipilä valittiin hallituksen puheenjohtajaksi. Sittemmin – käytännön syistä - hallituksen puheenjohtaja on yleensä ollut aktiiviupseeri. Valtuuskunnan puheenjohtajina taas reservin upseereilla on ollut suurempi osuus.

Paavo J. Karvonen vei 30.10.1954 Oikeusministeriöön puheenjohtajan allekirjoittaman ilmoituksen yhdistyksen perustamisesta sekä muut tarvittavat asiakirjat. Ministeriössä Ilmatorjuntaupseeriyhdistys merkittiin yhdistysrekisteriin 26.11.1954. Ennen hyväksymistä oli yhdistyksen sääntöihin tehtävä lisäys kansainvälisten sopimusten huomioon ottamisesta yhdistyksen toiminnassa. Tuolloin Pariisin rauhansopimus ja YYA-sopimus otettiin todella tarkkaan huomioon.

Yhdistyksen julkinen toiminta aloitettiin heti seuraavana päivänä 27. marraskuuta Katajanokan upseerikerholla järjestetyillä yhdistyksen valtuuskunnan ja hallituksen kokouksilla, sitä seuranneella ilmatorjuntaupseerien valtakunnallisella kokouksella ja ilmatorjunnan vuosipäivän vietolla.

Yhdistyksen perustajien huomattavaa aktiivisuutta osoittaa, että Ilmatorjuntaupseeri-lehden ensimmäinen numero voitiin jakaa em. tilaisuudessa olleille noin 100 osanottajalle. Lehden päätoimittajana toimi kapteeni evp. A.J. Saari ja toimitussihteerinä silloinen yliluutnantti Lauri Koho. Lehti oli 32-sivuinen ja sen painos oli 500 kpl. Lehden sisältö oli sivumäärään nähden monipuolinen: yhdistyksen päämääristä ja toimintamuodoista tiedottaminen, kertomukset aselajin synnystä, ilmatorjunnan sotakokemuksista vanhan Muurilan ampumaleireihin, tutkielma it-ampumaopista ja jopa Eino Hirvan laaja artikkeli "Ilmatorjuntaraketit ja niiden merkitys ilmapuolustuksessa". Aikamoinen saavutus aloittelevalta yhdistykseltä!