Kirjoittajalla oli maaliskuussa 2002 tilaisuus suorittaa parin viikon excursio Vietnamiin sotahistoriallisissa merkeissä. Lukuisat sotahistorialliset museot, muistomerkit ja sankarihaudat kertoivat karua kieltä sodista – tuttua meille suomalaisillekin. Ilmatorjunnan osuudesta sai hyvän kuvan, pari yllätystäkin löytyi. Todella peitteinen maasto osoitti havainnollisesti, miksi amerikkalaisten ilmavoima- ja helikopteripainotteinen teknosota ei onnistunut. Viet Congin sissien maanalainen luolapuolustusjärjestelmä oli erikoinen tapa toteuttaa maksimaalinen passiivinen suojaus - »kohdetta jota ei löydä, ei voi tuhotakaan». Tässä muutama ilmatorjuntapainotteinen havainto matkalta.

Vietnam oli ikivanha keisarikunta, mutta vuodesta 1859 lähtien siitä tuli käytännössä Ranskan siirtomaa. Kansallinen itsenäisyysaate sai alkunsa jo silloin. Vietnamin itsenäisyysliike Viet Minh (Viet Nam Doc Lap Dong Minh Hoi) organisoitiin vuonna 1941 maan ollessa japanilaisten miehittämä. Toisen maailmansodan päätyttyä maa julistautui 2.9.1945 Ho Chi Minhin (1890-1969) johdolla itsenäiseksi, mutta Ranska ei sitä hyväksynyt. Seurauksena oli Indokiinan sota (Vietnamissa nimitys "French War"), joka päätty ranskalaisten katkeraan tappioon Dien Bien Phussa toukokuussa 1954. Kuuluisassa suurtaistelussa vietnamilaisten ilmatorjunnalla oli tärkeä merkitys ilmatuen estämisessä saarretuille ranskalaisille.

S-75 ohjuslavetti Maavoimamuseon pihalla Hanoissa. Ensimmäinen ohjusrykmentti perustettiin lokakuussa 1963.

Geneven neuvottelujen tuloksena maa jaettiin kahtia, syntyi Etelä- ja Pohjois-Vietnam. Pohjois-Vietnam oli lähes kokonaan itsenäisyysliikkeen hallinnassa, etelä sen vastustajien. Molempien pyrkimyksenä oli yhdistää maa, mutta eri ideologioiden pohjalta. Seurauksena oli etelän ja pohjoisen välinen konflikti, joka etelässä sai myös sisällissodan luonteen. Vuodenvaihteessa 1960/61 Viet Minh perusti kansallisen vapautusrintaman maan yhdistämiseksi. Etelässä sissiliike sai nimen Viet Cong (Viet Nam Cong San), joka tarkoitti Vietnamin kommunisteja (jenkkien lyhenne VC eli Charlie).

Amerikkalaiset tukivat ranskalaisia mm. ilmavoimilla ja perivät ranskalaisilta Etelä-Vietnamin tukemisen. US Military Assistance Advisory Group (MAAG) perustettiin jo vuonna 1950. Amerikkalaisten sotilaiden määrä kasvoi ja osallistuminen taisteluihin eskaloitui vähitellen. Ensimmäinen amerikkalainen sotilas kaatui Vietnamissa jo vuonna 1959. Täydeksi sodaksi konflikti muuttui vuonna 1965. USA ei kuitenkaan koskaan virallisesti julistanut sotaa Pohjois-Vietnamille. Sitä nimitettiin USA:ssa Vietnamin sodaksi, Vietnamissa amerikkalaiseksi sodaksi ("American War"). Puhutaan myös Kaakkois-Aasian sodasta, sillä todellisuudessahan sotaa käytiin laajemmalla alueella ml. Laos ja Kambodza, ilmatoiminnassa tukialueina olivat myös Thaimaa ja Japani. Mukana oli sotilaita useista eri maista; pohjoisen tukena olivat Kiina ja Neuvostoliitto, etelän tukena USA:n lisäksi Australia, Uusi-Seelanti, Filippiinit, Etelä-Korea ja Thaimaa. Etelä-Vietnamilla liittolaisineen oli parhaimmillaan moninkertainen miesylivoima materiaalista puhumattakaan.

Jo vuoden 1968 Tet-hyökkäys osoitti amerikkalaisille, ettei sotaa voi voittaa. Taistelualueen eristäminen mm. pommittamalla sissien huoltoreittejä (Ho Chi Minh Trail) epäonnistui. Sissien tukialueiden pommittaminen ja myrkyttäminen ruiskutuslennoilla ("Agent Orange") aiheuttivat kyllä paljon tuhoja ja vahinkoja varsinkin siviiliväestölle, mutta ei sotilaallisesti ratkaissut mitään. Omat mies- ja kalustotappiot kasvoivat sietämättömän suuriksi, samoin kustannukset. Seurauksena oli päätös poistaa ulkopuoliset joukot Etelä-Vietnamista, pohjoisessahan niitä ei ainakaan suuressa määrin ollutkaan. Presidentti Nixon päätti vuonna 1969 "vietnamisoida" sodan, palattiin siis vuoden 1954 tilanteeseen. Amerikkalaiset lähtivät Etelä-Vietnamista hävinneinä vuonna 1973. Pohjois-Vietnam valtasi Etelä-Vietnamin lopullisesti 30.4.1975. 30-vuotinen sota maan itsenäistymisen ja yhdistämisen puolesta oli päättynyt, syntyi Vietnamin sosialistinen tasavalta.

Kun maa on niin kauan sotinut, se ei voi olla näkymättä. Sankarihautoja komeine muistomerkkeineen näkyy siellä sun täällä, samoin isoja voiton patsaita näkyvillä paikoilla – ehkä vähän neuvostotyylistä. Jopa Ho Chi Minh Cityn (entinen Saigon) taidemuseossa oli paljon sota-aiheita. Voitetun sodan seurauksena armeija näyttää olevan kunnioitettu instituutio,  kasarmit näyttivät uusilta ja hyväkuntoisilta, varusmiehiä kuljetettiin asepalvelukseen busseilla liput liehuen omaisten saattamina. Varusmiespalvelus kestää kaksi vuotta. Naisupseereitakin näki.

Sotahistoriallisia museoita löytyy useita, ei ehkä kuitenkaan niin paljon kuin Suomesta! Eniten museoita löytyi Ho Chi Minh Citystä ja Hanoista. Matkan varrella niitä oli myös Huessa ja Danangissa. Myös Dien Bien Phussa on sotamuseo, jossa en päässyt käymään. Taistelua esiteltiin myös muissa museoissa.

Sotamuistomuseossa (entinen Sotarikosmuseo) esiteltiin ranskalaisten ja amerikkalaisten aiheuttamia kärsimyksiä Vietnamin kansalle. Museon nimen muuttaminen lienee myönnytys turismille. Ranskalaiset ottivat käyttöön giljotiinin ja perustivat ison vankilan Hanoihin; se tuli myöhemmin kuuluisaksi amerikkalaispilottien sotavankilana ("Hanoi Hilton"). Museossa oli runsaasti sotakalustoa, mm. lentokoneita, Douglas A-1 Skyraider ja Cessna A-37 B vastasissikone, sekä lähes 7000-kiloinen jättipommi BLU 82 B ("seisminen/maanjäristys/maanraivauspommi"). Ilmatorjuntaa edusti outo amerikkalainen (?) 20 mm kaksiputkinen tykki (M.G. Mech Mk 4 Mod 1).

Ilmapuolustuksen komea muistomerkki Ilmapuolustusmuseon pihalla Hanoissa. Pitäisiköhän meilläkin olla tällainen maamerkki?

Ho Chi Minhin kaupunginmuseossakin oli sotakalustoa. Pihalta löytyi Etelä-Vietnamin ilmavoimien käytössä ollut hävittäjä F-5 sekä helikopteri Huey Cobra. Ilmatorjuntaakin oli: Viet Congin yleisin ja vaarallisin ilmatorjunta-ase 12,7 mm it.kk sekä 37 mm neuvostovalmisteinen kevyt tykki, meillekin tuttu. Se näytteli ratkaisevaa osaa Dien Bien Phun piirityksessä.

No 7 Army Museum oli osittain suljettu, mutta pihalla oli kalustoa, muistomerkkejä ja vitriinejä. Zilkuorma-auto näytteli tärkeää osaa materiaalikuljetuksissa Ho Chi Minhin polulla. Amerikkalainen M-113 panssariajoneuvo, järeä telatykki ja haupitsi lienevät Etelä-Vietnamin armeijan peruja. Tuhoutuneet suihkumoottorit olivat ilmeisesti peräisin helikoptereista, niitähän ammuttiin alas satamäärin.

Etelä-Vietnamin presidentin palatsikin on nykyään turistikohde. Sielläkin on sotamuistoja. Ylätasanteella oli Huey Cobra -helikopteri, pihalla T-54 -panssarivaunuja ja F-5 -hävittäjä. Presidentin maanalaisissa suojatiloissa oleva operaatiokeskus oli tutun oloinen: tilannekarttoja, joukkotaulukoita, viestivälineitä. Hassua, että vihollista oli Etelä-Vietnamin alueella joka puolella! Olisi luullut, että ylivoimalla saisi ainakin oman alueensa haltuun…

70 km Ho Chi Minh Cityn luoteispuolella on turistikohteena museoitu esimerkki Viet Congin tunneleihin rakennetusta tukeutumisalueesta majoitus-, esikunta-, muonitus-, varasto- ja sairaalatiloineen. Tunneliverkoston pituus oli aikanaan yli 200 km. Edullinen maaperä teki tällaisen rakentamisen mahdolliseksi. Vietnamilaiset käyttivät tätä tekniikkaa jo Dien Bien Phun taistelussa, jossa he kaivoivat viikossa 100 km rynnäkköhautoja päästäkseen riittävän lähelle ranskalaisten tukikohtia. Tiheässä viidakossa, jossa näkemäetäisyys on pahimmillaan vain muutamia metrejä, sissit pystyivät puolustamaan aluettaan koko sodan ajan. Amerikkalaisten kyky käydä viidakkosotaa ei ollut kovin hyvä. Miinat, ansat ja väijytykset vaikeuttivat hyökkäyksiä. Amerikkalaiset pyrkivät pommituksilla tuhoamaan tunnelit ja osittain siinä onnistuivatkin. Kerrotaan, että tunneleissa oli 16 000 sissiä, joista 6000 selvisi hengissä. Tunneleita oli muuallakin, mm. demilitarisoidun vyöhykkeen tuntumassa.

Amerikkalaisten "maanjäristyspommi" BLU 82 B Sotamuistomuseossa. Laskuvarjosta taitaa puuttua verhoilu. Samaa pommia käytettiin Afganistanissa v. 2001.

Museoalueella oli tilaisuus tutustua omakohtaisesti tunnelitukikohtaan. Turismia ajatellen osaa tunneleista oli laajennettu ja valaistu, meikäläisellä oli silti ahdasta… Alueella oli nähtävänä lentopommeja ja B-52:n pommikuoppia. Turisteille on järjestetty mahdollisuus ammuskella mm. rynnäkkökiväärillä maksua vastaan.

Hanoissa ei voinut havaita mitään jälkiä joulukuun 1972 suurpommituksista, vanha kaupunkikin oli ehjä. Tämä vahvistaa käsitystä, että amerikkalaiset todella yrittivät osua vain tiettyihin strategisiin kohteisiin. Tosin myös tehokas ilmatorjunta rajoitti Hanoin ydinalueen pommittamista. Kävimme Ho Chi Minhin kodissa, missä hänellä oli myös väestönsuojatilat.

Maavoimamuseo oli lähes Suomen sotamuseota vastaava. Sisällä isossa rakennuksessa oli kronologisesti esiteltynä Vietnamin sotaiset vaiheet kartoin, kuvin ja esinein. Esittelyistä löytyi myös englanninkieliset tekstit, joista sai paljon detaljitietoja, esimerkiksi: Vietnamin ilmavoimat perustettiin 3.3.1955. Ulkona oli paljon sotakalustoa, myös ilmatorjuntaa.

Tutulla 57 mm ilmatorjuntatykillä oli ammuttu Hanoissa alas 15 konetta vv. 1965-68, niin luki kyltissä. Ulkona oli nähtävänä S-75:n (SA-2) ohjuslavetti. Ensimmäinen ohjusrykmentti perustettiin lokakuussa 1963 ja siinä oli miehistönä 243 upseeria (lienee siis aluksi koottu ammattisotilaista). Ohjuksilla ammuttiin ensimmäisen kerran alas kaksi konetta 24.7.1965; sama tieto on venäläisissä lähteissä, mutta amerikkalaiset myöntävät vain yhden koneen pudotuksen. Tuhannes amerikkalaiskone ammuttiin alas 29.4.1966 (Ho Chi Minhin kiitoskirje). Paikallisjoukot ampuivat käsiaseilla alas ensimmäisen amerikkalaiskoneen 15.3.1965. Ensimmäinen ilmavoitto hävittäjällä saatiin 4.4.1965.

37 mm ilmatorjuntatykki kuului yksikölle, jonka väitettiin ampuneen alas 124 US-konetta! Ulkona oli myös amerikkalainen nelipiipuinen 12,7 mm ilmatorjuntakonekivääri.

Ehdottomasti antoisin oli vierailu ilmapuolustusmuseossa Hanoissa. Oppaissa se on virheellisesti nimetty ilmavoimamuseoksi. Museosta saa hyvän kuvan Vietnamin ilmapuolustuksen kehityksestä nykypäiviin asti. Esillä oli myös paljon ilmatorjuntakalustoa. Museossa oli samaan aikaan vierailulla iso joukko sotaveteraaneja ja tunnelma oli samanlainen kuin veteraanitapaamisissa Suomessakin, kavereita käteltiin ja halattiin, nauru oli herkässä – näki, että oli ilo tavata sotakavereita.

Ilmatorjunnan aikaansaannoksia: B-52- ym. koneiden romuja. Näitä oli monessa museossa. Hanoin pommituksissa joulukuussa 1972 ammuttiin alas 17 konetta, vietnamilaisten mukaan enemmänkin.

Sisätiloissa oli kronologinen kuvakavalkadi historiasta sekä joitakin pienempiä aseita. Sodasta ranskalaisia vastaan löytyi paljon detaljitietoa. Viet Minhin joukoilla oli aluksi hyvin kirjavaa it-aseistusta, mm. Maxim- ja Hotchkiss-konekiväärejä ja venäläisiä 12,7 mm it.konekiväärejä. It.rykmentti 367 tuhosi Dien Bien Phussa 30 konetta 37 mm tykeillä, kaikkiaanhan ranskalaiset menettivät paljon enemmänkin koneita. Hanoin suojaksi tuli 37 mm tykeillä varustettu it.rykmentti lokakuussa 1954. Ilmapuolustusjoukot saivat ensimmäisen tutkansa 1.3.1959.

Eräässä kuvassa (5.8.1964) oli tuttuja aseita, 88 mm raskas RMBtykki! NL sai näitä tykkejä sotasaaliiksi, myi ne Kiinalle, joka puolestaan antoi ne Pohjois-Vietnamille. Kuvatekstin mukaan ko. tykeillä ammuttiin alas ainakin yksi amerikkalaiskone. Toinen yllätys oli nähdä museossa amerikkalainen 90 mm ilmatorjuntatykki. USA toimitti niitä maailmansodan aikana Neuvostoliittoon (lend-lease), joka myi ne Kiinalle, joka antoi ne Pohjois-Vietnamille. Tälläkin tykillä oli ammuttu alas yksi amerikkalaiskone.

Vitriinissä oli kaksi A-72 -olkapääohjuksen laukaisuputkea (Strela- 2). Mallinimi viitannee vuoteen 1972, jolloin pohjoisvietnamilaiset joukot käyttivät ensimmäisen kerran ohjuksia hyökkäyksensä tukemiseen. Kuvissa oli myös omatekoiselta näyttäviä 23, 37 ja 57 mm tykeillä varustettuja ilmatorjuntapanssarivaunuja (T54), joita käytettiin hyökkäysvaiheessa. Käytössä oli ollut myös kaksiputkisia 37 mm tykkejä.

Ulkona oli nähtävänä it.kalustoa, mm. S-75 -ohjuslavetti ja ohjuspatterin tj.tutka, venäläinen iv.tutka, neliputkinen 14,5 mm it.konekivääri (ZPU-14,5), kahdella 14,5 mm. aseella varustettu venäläinen ps-ajoneuvo (1965) sekä 37, 57, 85 ja 100 mm ilmatorjuntatykit (NL) ja 90 mm it.tykki (USA). Hävittäjätorjuntaa edusti MiG-21. Nähtävänä oli myös iso romukasa, jossa oli alasammuttujen B-52- ym. koneiden jäännöksiä.

Museossa oli uudemmaltakin ajalta kuvia, joista kävi ilmi, että Vietnamilla on käytössään S-125 ja S-125 M -ohjusyksiköitä (Petshora) sekä kevyitä Igla-ohjuksia. S-75 - ammunnoista oli kuva vuodelta 1995, joten kalusto on ollut pitkään käytössä.

Sota on julmaa ja ratsuväki raakaa, niinhän se on. Vietnamin matkalla ei voinut välttyä saamasta "rautaisannosta" vietnamilaisten kärsimyksistä  sotien aikana. Eniten kärsivät siviilit. Vietnamiin pudotettiin 7.85 miljoonaa tonnia pommeja, suurin osa niistä Etelä-Vietnamin alueelle. Laos ja Kambodza saivat oman osansa pommeista. Lisäksi ruiskutettiin 75 miljoonaa litraa kasvimyrkkyjä Etelä-Vietnamiin. Pohjois-Vietnamin pommituksissa tuhoutui museoesitteen mukaan mm. 2923 koulua, 1850 sairaalaa, 484 kirkkoa ja 465 pagodaa. Lähes kolme miljoonaa vietnamilaista sai surmansa ja neljä miljoonaa haavoittui. Amerikkalaisia kaatui yli 58 000. Sota maksoi USA:lle arviolta 352 miljardia dollaria.

Panssari-ilmatorjuntaa. Kahdella 14,5 mm it.konekiväärillä varustettu ps-ajoneuvo oli käytössä jo vuonna 1965. Vuonna 1972 oli hyökkäyksessä käytettävissä myös 23, 37 ja 57 mm tykeillä varustettuja it.panssarivaunuja.

USA ja Vietnam eivät ole vieläkään tehneet tiliä keskenään. Suurin ongelma on Agent Orange -ruiskutuslentojen aiheuttamien vahinkojen korvaaminen uhreille. Veren dioksiinipitoisuus on Vietnamissa saastuneiden alueiden ihmisillä jopa 200-kertainen. Sikiövaurioiden määrä ylittää normaalit lukemat. Metsä ei vieläkään kasva kaikilla alueilla. Aiheesta pidettiin ensimmäinen yhteinen konferenssi vasta tämän vuoden maaliskuussa Hanoissa. US Armyn sotilaatkin saivat vaurioita, joista heille maksetaan korvauksia (1000 USD/kk). Samaa vaativat vietnamilaiset. Se vaikuttaisi kohtuulliselta..