1/2002

Kirjoittaja reservin vänrikki Simo Lapatto palvelee va. ylikersanttina Kymen Ilmatorjuntarykmentissä

JAOSJOHTAJAN NÄKÖKULMASTA

Heinäkuun 26. päivänä 2001, astelin kohti tulevaa yksikköäni Kymen Ilmatorjuntarykmentin 3. patteria. Mielessäni tuore ylennys upseerikokelaaksi ja Reserviupseerikurssin johtajan everstiluutnantti Jukka Ojalan sanat: "Olkaa alaisillenne tiukkoja, mutta reiluja". Mietin millainen johtaja minusta tulisi? Millaista olisi johtaa tykkimiehiä ja kouluttaa omaa sodanajan joukkoani, kun tähän mennessä olin saanut kokemusta ainoastaan vertaisteni johtamisesta?

Peruskoulutuskausi sujuikin odotusteni mukaisesti, alokkaiden omaksuessa sotilaan perustaitoja rynnäkkökivääriammunnasta aina kertasingon käsittelyyn. Monet sulkeisjärjestysharjoitukset totuttivat alokkaat vaistomaiseen tottelemiseen, täsmällisyyteen ja annettujen käskyjen noudattamiseen. Peruskoulutuskauden tiiviiseen aikatauluun oli mahdutettu myös liikuntaa taistelukoulutuksen vastapainoksi, joka toteutettiin pääasiassa erinäisten palloilujen muodossa.

Ja niin koitti se mihin olimme reserviupseerikurssilla 14 viikkoa valmistautuneet, oman sodanajan joukon koulutus. Lähi-ilmatorjuntaohjusjaoksemme vahvuus oli 1 kokelas, 3 alikersanttia sekä 22 tykkimiestä. Seuraavan 18 viikon aikana meidän tulisi ryhmänjohtajiemme kanssa opettaa miehistö käyttämään pääasettamme Ilmatorjuntaohjus 86 M:ää moitteettomasti sekä suoriutumaan taistelukentän vaativista oloista.

Erikoiskoulutuskauden 4 ensimmäistä viikkoa kuluivatkin yksikössä sekä kasarmialueella perusteita opiskellen. Koulutus koostui ohjuksen käsittelystä, 12.7 Ilmatorjuntakonekiväärin käsittelystä, aina ohjusryhmän viestijärjestelyihin ja asemaanajoon, unohtamatta viikoittaisia sulkeisjärjestysharjoituksia ja liikuntakoulutuksia.

Neljän viikon aselajikoulutuksen jälkeen oli vuorossa erikoiskoulutuskauden ensimmäinen maastoharjoitus, Ilmatorjuntataisteluharjoitus 1. Harjoituksessa pääsimme kokeilemaan kasarmialueella opeteltua asemaanajoa oikeissa maasto-olosuhteissa, joka alku vaikeuksien jälkeen sujuikin varsin mallikkaasti, vaikkakin parannettavaa vielä löytyi.

Seuraavana maastoharjoituksena oli vuorossa 7 päivän Rissalan suuntausleiri. Harjoitus koostui ohjusryhmän taisteluteknisestä koulutuksesta, sekä ohjussimulaattoriharjoittelusta. Harjoittelimme myös ohjuksen suuntausta, sekä tulitoimintaa kenttäharjoittelulaitteella Karjalan Lennoston järjestämiin Hornet- ja Hawk maalilentoihin.

Erikoiskoulutuskauden seitsemännellä viikolla oli vuorossa kauan odotettu Rankin ampumaleiri, jossa miehistön jäsenet pääsivät ensikertaa ampumaan ilmatorjuntakonekiväärillä maalilennokkiin, johon oli haettu varuskunnassa tuntumaa simulaattoriharjoituksilla. Ammunnat sujuivat mallikkaasti, ainoaksi ongelmaksi oli muodostua maalilennokkipula, onnistuneiden ammuntojen johdosta!!!

Jäljellä oli enää viimeinen voitelu, Ilmatorjunta taisteluharjoitus 2, ennen Lohtajan ampumaleiriä ja Itäisen maanpuolustusalueen loppusotaa. Harjoituksessa keskityttiinkin ohjusryhmän taistelutekniseen toimintaan, asemaanajoon sekä tilanteen mukaisuuteen.

Joukkokoulutuskaudella tositoimiin

Joukkokoulutuskauden 3 ensimmäistä viikkoa kuluikin taistelu-, sekä kalustokoulutuksen merkeissä varuskunta-alueella, ennen viimeisiä näytönpaikkoja.

Neljännellä viikolla oli sitten vuorossa Valtakunnallinen Ilmatorjunta-ampumaleiri Lohtajalla. Harjoitus oli 9 päiväinen, joista 5 ensimmäistä päivää keskityimme ilmatorjuntakonekiväärin pinta-, ja ilma-ammuntoihin sekä sokerina pohjalla, kauan odotettuihin ilmatorjunta ohjusammuntoihin. Jaoksemme 6 ampujaa, pääsivät kukin ampumaan ohjukset hienoin tuloksin. Leirin kuudentena päivänä siirryimme taisteluvaiheeseen, joka ei valitettavasti tarjonnut meille parasta mahdollista harjoitusta Lohtajan ampuma-alueen pienuuden vuoksi, jonka johdosta jaoksemme ryhmitys jäi koko ajan liian suppeaksi. Harjoitus meni kuitenkin kaikin puolin mallikkaasti, joten olimme valmiit viimeiseen koitokseen eli Itäisen maanpuolustusalueen loppusotaan.

Ja niin se sitten viimein koitti, Itäisen maanpuolustusalueen loppusota, KARHU-01 harjoitus. Kouluttajamme olivat motivoineet meitä näyttämään nyt kaikki mitä osaamme, sillä tämä oli tärkein harjoituksemme ja täällä mitattaisiin koulutuksen tulokset. Harjoitus muodostuikin varsin raskaaksi, niin fyysisesti kuin henkisestikin. Runsaat aseman vaihdot, johtuen pataljoonan onnistuneista hyökkäyksistä, vähäinen uni ja lepo, sekä aika ajoin jopa yli 30 asteen pakkanen tekivät harjoituksesta erittäin vaativan.

Mutta niin kuin joku on joskus aikanaan sanonut: " Lopussa kiitos seisoo", piti meidän jaoksemme osalta täysin paikkaansa. Itäisen maanpuolustusalueen tarkkailijoiden laatiman arvostelun mukaan, jaoksemme sai loppuarvosanaksi 4,8 arvosteluasteikon ollessa 1-5. Näin ollen jaoksemme oli koko Itäisen maanpuolustusalueen paras joukko KARHU-01 harjoituksessa. Joten voin rehellisesti sanoa olevani erittäin ylpeä omasta sodanajan joukostani, ja sekä me, että kouluttajamme olemme yhtä mieltä siitä, että koulutustavoitteet tulivat saavutetuiksi.

Ja niin on jälleen yksi sotakelpoinen joukko saanut koulutuksensa päätökseen ja on valmiina siirrettäväksi reserviin. Varusmiespalvelus tarjosi varmasti monelle ikimuistoisia elämyksiä ja lasten lapsille kerrottavia tarinoita. Itselleni varusmiespalvelus tarjosi juuri näitä edellä mainittuja asioita, sekä loistavan johtajakoulutuksen, josta on varmasti hyötyä tulevaisuudessa.