9.
Ilmatorjuntaupseerikurssi kokoontui jälleen
Helsingissä 31. tammikuuta 2001 järjestetylle perinteelliselle 9.
Ilmatorjuntaupseerikurssin “Tammilounaalle” osallistui tällä kertaa
kaksikymmentä ilmatorjuntaveteraania.
Keskustelujen ja kuulumisten kertomisen lomassa päätettiin osallistua
entistä lukuisemmin mm. perinteelliselle ilmatorjuntaupseerien
Joululounaalle ravintola Perhossa 12.12 klo 12,12 sekä
Ilmatorjuntaupseeriyhdistyksen järjestämiin seminaareihin ja niihin
liittyviin erinomaisesti toteutettuihin retkeilyihin ja
tutustumiskäynteihin.
Päätettiin myös, että tammikuisia kokoontumisia jatketaan siten, että
seuraavan kerran tavataan näissä merkeissä torstaina 30. tammikuuta 2003.
Järjestelyt ja koollekutsuminen annettiin Sven-Erik Weberin ja Erkki
Sipilän tehtäväksi. Heidän tehtäväkseen annettiin myös tutkia
mahdollisuudet jonkin retken järjestämiseksi. Kohteina mainittiin mm
Ilmatorjuntamuseo, Tykistömuseo ja Sotamuseo. Paikalla olleiden toivottiin
myös kartuttavan Ilmatorjuntamuseon valokuvakokoelmia.
Vahvuudesta tiedetään poistuneen: Arppe Nils vuonna 1998, Ehrnrooth Erik
tammikuussa 2002, Marttila Orjo vuonna 2001, Saarni Timo vuonna 2001 ja
Jaakko Suninen vuonna 2001. Elossa olevia on noin 70, he ovat syntyneet
1920-1926.
Erkki Sipilä |