1/2001

Eversti Ahti Lappi

VENÄLÄINEN NÄKEMYS HELSINGIN POMMITUKSISTA

Sotahistoriallisen Seuran aikakausikirjassa n:o 18/2000 on julkaistu venäläisten asiantuntijoiden kirjoitus otsikolla “ADD:n hyökkäykset Helsinkiin helmikuussa 1944”. Asialla ovat eversti, tekniikan kandidaatti Aleksandr N. Medved (s.1955) ja tekniikan kandidaatti Dmitrij B. Hazanov (s.1954), jotka tunnetaan ilmailualan asiantuntijoina. Kirjoituksen on kääntänyt suomeksi tunnettu Neuvostoliiton ilmavoimien historian tuntija, DI Carl-Fredrik Geust. Kirjoitus (41 sivua) sisältää paljonkin uutta tietoa ADD:n toiminnasta sekä venäläisten käsityksiä suomalaisten ilmapuolustuksesta. Tässä esitellään sen sisältö ja tärkeimmät tiedot sekä kommentoidaan venäläisten näkemyksiä.

UUSIA TIETOJA KONEMÄÄRISTÄ

Kirjoituksessa esitellään ensin laajasti ADD:n historiaa, toimintaa, organisaatiota ja kalustoa ennen Helsingin pommituksia. Vuonna 1943 ADD suoritti 75 000 pommituslentoa, pudotti 78 000 tonnia pommeja ja kärsi yli 500 koneen tappiot [se merkitsi noin 50 % tappioita konemäärästä ja 1,5 % tappioita lentojen määrästä]. Tammikuun 1. päivänä 1944 ADD:lla oli 18 lentodivisioonaa, 36 rykmenttiä ja 1003 konetta, joista 777 oli len-tokunnossa. Päätyypit olivat Il-4 ja Li-2 (DC-3:n lisenssiversio), minkä lisäksi käytössä oli nelimoottorisia Pe-8 -koneita (2 rykmenttiä) ja amerikkalaisia B-25 Mitchell -koneita. TB-3:n ja Jer-2:n käyttö oli niiden vanhentumisen takia lopetettu. Miehistöjä oli vain 865, joista 732:lla oli yölentokelpoisuus.

Eri pommituskerroista on esitetty mm. seuraavia tietoja:

Sitten esitellään hyökkäyskohde Helsinki ja sen ilmapuolustus. Helsingin pinta-alaksi kerrotaan 6x8 km (48 km2) [todellisuudessa suojattavan alueen pinta-ala oli noin 20 km2]. Mielenkiintoista on havaita, että venäläiset nyt kertovat joitain tietoja myös Suomen pommituksista talvisodan aikana, jolloin neuvostoilmavoimat pudottivat tämän mukaan yli 100 000 pommia. Jutussa kehutaan Suomen hyvin järjestettyä ilmasuojelua. Ilmatorjuntarykmentti 1:n osalta esitellään erityisesti sen kalusto tutkineen ja tykkeineen. Raskaiden ilmatorjuntapattereiden määrä (19) on virheellinen (oli vain 13-15), samoin uusien 88 mm tykkien määrä (>45), joita oli vain 18. Helsingin ilmapuolustus todetaan hyvin järjestetyksi, mutta määrällisesti heikoksi [todellisuudessahan Helsingin ilmatorjunnan tiheys oli eräs maailmansodan parhaita, jopa parempi kuin Moskovan]. Suomen sodanjohdon arvioidaan olettaneen, että Neuvostoliitto säästää voimia Saksaa vastaan eikä kiinnitä huomiota sivusuuntiin, mikä oli paha arviointivirhe [kuten tiedämme, ylin johto oli kiinnittänyt pääkaupungin ilmapuolustuksen parantamiseen erityistä huomiota].

ADD:n hyökkäysten valmisteluita ja toteuttamisesta on kerrottu hyvin yksityiskohtaisesti. Valmistelut alkoivat jo joulukuussa 1943 ja ensimmäinen suorituskäsky annettiin jo 8.1.1944, mutta huono lentosää viivytti pommitusten aloittamista. Jokaiselle lentoyhtymälle oli käsketty oma maalialue [joten kyseessä oli ns. tarkkuuspommitus]. Kohteina olivat mm. sotatarvikevarastot (11), sotateollisuuslaitokset (17) ja satamat. 

Yhteensä hyökkäyksiin osallistui 2120 konetta (lentosuoritusta), joista osa joutui keskeyttämään operaation teknillisten vikojen tms. takia ja vain 2007 (94,6 %) pudotti pommeja. Pommeja pudotettiin kaikkiaan 16 490 kpl, 2604 tonnia. Pommien määrä on aikaisempia tietoja suurempi. Asiantuntija Carl-Fredrik Geust pitää näitä tietoja luotettavimpina tähän asti saaduista. Ilmatorjunnan vuosikirjassa 2000-2001 on esitetty professori Ohto Mannisen venäläisistä lähteistä vuonna 1999 saamat tiedot, jotka poikkeavat hieman näistä.

ILMATORJUNTA PITI LAMAUTTAA

Kirjoitus sisältää joitakin mielenkiintoisia yksityiskohtia hyökkäyksistä. Ensimmäisessä hyökkäyksessä viiden koneen tehtävänä oli ‘vaientaa ilmatorjuntatykistö ja sammuttaa valonheittimet’. Rykmentin kokeneimmat lentäjät valittiin maalinvalaisukoneisiin, jotka pudottivat vain valopommeja. Malli lienee saatu länsiliittoutuneilta. Yökuvaustekniikka havaittiin puutteelliseksi, minkä vuoksi pommitustulosten arviointi oli vaikeata. 

ADD käytti Helsingin pommituksissa ensimmäisen kerran hyökkäystapana rykmenttijonoa (Sotahistoriallinen Aikakauskirja 18/2000).

Toisen hyökkäyksen yhteydessä ‘A-20G Boston-koneilla varustetun erikoisryhmän tehtävänä oli vaientaa suomalaisten ilmatorjuntatykistö konekivääri- ja tykkitulella sekä RS-rakettiammuksilla 500-600 metrin korkeudesta’. [Näin matalalla tapahtuneesta rynnäköinnistä ei It.R 1:n veteraaneilla kuitenkaan ole havaintoja - luulisi sen huomaavan.] Kirjoituksen mukaan ‘neuvostopommittajat havaitsivat viisi sulkupalloa Lauttasaaren länsipuolella’. [Havainto oli väärä, sillä suomalaisilla ei ollut sulkupalloja, kuten kaikilla muilla mailla.] Kolmas hyökkäys oli suurisuuntaisin. ‘Tällä kerralla A-20G-koneet (“blokirovshshikit”) eivät vain tulittaneet vihollisen ilmatorjuntapattereita, vaan pyrkivät myös estämään yöhävittäjien nousun’.

Ilmatorjunnan ja valonheittimien lamauttamiseen käytettiin amerikkalaisia A-20G Boston ("Havoc") -rynnäkkökoneita ( C.-F. Geust & co: Red Stars)

Kirjoituksessa on esitetty tarkasti myös pudotettujen pommien tyypit ja määrät. Eri suuruisia räjähdyspommeja (ZAP) pudotettiin seuraavia määriä:

• 2 x 5000 kg (6./7.2.)
• 26 x 2000 kg
• 7 x 1000 kg,
• 1235 x 500 kg
• 3444 x 250 kg
• 4520x 100 kg ja
• 164 x 50 kg. 

Palopommeja pudotettiin seuraavasti:

• 4252 x ZAP-100 TSK ja
• 2840 x ZAP-50.

Pommimäärien suhteen kirjoituksen tekstin ja taulukon välillä on jotain ristiriitaa; hyökkäyksissä pudotettiin pommeja eri kerroilla taulukon mukaan (suluissa tekstissä esitetyt luvut) seuraavasti:

• 6./ 7.2.= 6991 (6443) kpl
• 16./17.2.=4317 (-) kpl ja 
• 26./27.2.= 5182 (6452) kpl
• yhteensä 16 490 kpl, painoltaan 2604,7 (2416,5) tonnia.

ADD:N TAPPIOT

ADD:n tappioiden tarkastelussa on myös jotain sekavuutta. Ote kirjoituksesta: “Liittoutuneiden valvontakomissiolle vuonna 1945 jätetyn selostuksen mukaan Helsingin ilmapuolustus olisi suomalaisen osapuolen mukaan pudottanut yhteensä 22 neuvostokonetta. Näistä 11-12 konetta voidaan vahvistaa tappioluettelojen perusteella. Toinenkin luku kaipaa tarkistusta. Sen mukaan pääkaupungin yllä olisi vaurioitettu 35 neuvostokonetta. Helsingin puolustuksen pääosaa esitti kuitenkin - täysin epäilyksettä - ilmatorjuntatykistö, joka myös vastasi tuhotuista neuvostokoneista.

”Ristiriita edelliseen syntyy siitä, että eri pommituskerroista esitettyjen tietojen mukaan tappiot olisivat olleet seuraavat: - 6./7.2. jäi palaamatta 6 konetta, tuhoutui lento-onnettomuuksissa 7 konetta (=13), 16./17.2. jäi palaamatta 5 konetta, tuhoutui lento-onnettomuuksissa 3 konetta (=8), 26./ 27.2. jäi palaamatta 9 konetta (=9), Yhteensä jäi palaamatta 20 konetta, tuhoutui lento-onnettomuudessa 10 konetta (=30). 

Termi “jäi palaamatta” tarkoittaa ilmeisesti varsinaisia taistelutappioita, jonka osoittama luku (20) on varsin lähellä suomalaisten arviota. Onnettomuuksissa menetetyt koneet mukaan lukien kokonaistappiot olivat 30 konetta. Ensimmäisen pommituksen osalta jutussa todetaan sotatappioiden olleen 1,66 % konesuoritusten (785) määrästä; lukuun päästään vain, jos otetaan huomioon kaikki tuhoutuneet koneet (13). Toisella kerralla tappioprosentti oli 1,97 % (8/406). Samalla tavalla voidaan laskea kolmannen hyökkäyksen tappioiksi 0,97 % (9/ 929) ja kokonaistappioiksi 1,4 %. Vaurioituneiden koneiden määrää ei ole kerrottu. [Ilmapuolustuksen aiheuttamien tappioiden osuus maalialueelle saapuneiden koneiden määrästä eri kerroilla oli 0,82 % - 1,3 % - 1,0 %]. 

Kirjoituksen mukaan ADD:n tappiot olivat helmikuussa 1944 yhteensä 46 konetta (22 sotatappiota, 24 ei-sotatappiota), kun lentosuorituksia oli 5227. Tästä saadaan tappioprosentiksi 0,88 %. Myös ADD:n vuoden 1943 kokonaistappioihin verrattuna voidaan päätellä, että Helsingin ilmapuolustus aiheutti keskimääräistä suuremmat tappiot.
“ONNISTUNUT POMMITUS” – OSA KONEISTA ‘PYYHKÄISI’... 
Kirjoittajien pyrkimyksenä on osoittaa, että ADD:n pommitus oli onnistunut suoritus. “Verrattaessa ADD:n hyökkäysten tehokkuutta liittoutuneiden samankaltaisiin massiivisiin iskuihin voidaan tehdä johtopäätös: tulokset olivat kohtalaisen samanlaiset samanlaisilla lähtökohdilla”. Asiassa on vähän perääkin, sillä liittoutuneiden pommitukset esimerkiksi Saksassa olivat hyvinkin epätarkkoja. Kirjoittajat yrittävät jopa todistaa väitteensä, mutta lopputulos ei vakuuta. Tarkastelun kohteena on OPB-2M-tähtäimellä varustettu DB-3F-pommikone. “Olettaen, että pommiosumat jakautuvat tasaisesti, todennäköisyys osua 2000x2000 m neliöön on 1,0. Mikäli kaikki miehistöt pudottavat pomminsa tähdätysti, melkein kaikkien pommien pitäisi osua kaupungin alueelle.”

Kirjoittajat pitävät omien teoreettisten laskelmiensa valossa pommitustuloksia normaaleina. Heidän mukaansa vain 10-14 % kaikista rakennuksista olisi vaurioitunut, jos kaikki pommit olisivat osuneet maalialueelle. He eivät mitenkään perustele, miksi yli 95 % pommeista ei osunut maalialueelle. Jotain kuitenkin myönnetään: “Samaan aikaan pitää tunnustaa, että osa ADD:n koneista saattoi helmikuussa 1944 todellakin suorittaa suurpiirteisiä ‘pyyhkäisyjä’ niin houkuttelevaan maaliin kuin Helsinki silloin oli. Tapa pudottaa pommit ‘tulipalojen liekkeihin’ oli siihen aikaan saanut valitettavan laajan suosion puutteellisesti kokeneiden miehistöjen keskuudessa. Tätä vihollinen toistuvasti käytti hyväkseen esim. neuvostopommittajien hyökätessä Bukarestiin sekä myös suhteellisen lähellä oleviin maaleihin kuten Baranovitshiin, Orshaan jne.” 

Taisi käydä niin, että yli 95 % ADD:n koneista suoritti Helsingissä ‘pyyhkäisyjä’ ja pudotti pomminsa torjuntatulen takia ennen aikojaan. Pommiosumien perusteella voidaan laskea, että vain noin 100 konetta tuli torjunnan läpi. Eihän ilmatorjunta voinut kovin paljon suurempia pudotuslukuja saavuttaakaan, kun 95 % maaleista ei tullut (ainakaan kunnolla) sen tulen vaikutuspiiriin! 20 koneen pudotus 100:sta (20 %) on hyvä saavutus. Kirjoittajat todistelevat myös, että tarkoituksena oli pommittaa vain sotilaskohteita. Tekijät yhtyvät hyökkäykseen osallistuneen kenraali V.V. Reshetnikovin muistelmissaan esittämiin johtopäätelmiin: ‘Emme koskeneet kaupunkiin. Maaleinamme olivat täysin konkreettiset sotilas- ja hallinnollis-poliittiset kohteet: satama, telakka, rautatiesolmut sekä esikaupungeissa olevat teollisuuslaitokset. “On pidättäydyttävä massiivisesta hyökkäyksestä itse kaupunkiin” oli Golovanovin ohjeena. Kohteisiin sovitetuilla pommien lukumäärällä ja tyypillä saavutettiin pelottamisvaikutus. Mitä tulee `vaeltaviin pommeihin, jotka suurissä määrin osuivat kaupunkikortteleihin, niin kovin suurta tuhoamisvaikutusta isoihin ja tukeviin rakennuksiin näillä vakiopommeilla ei voinut olla.’ 

Vaikka pyrkimys todella olisikin ollut pommittaa vain määrättyjä pistemaaleja, ei ADD:lla ollut sellaiseen tarkkuuspommitukseen pimeällä mitään edellytyksiä – eiväthän siihen kyenneet edes amerikkalaiset valoisalla!

LEGENDA HELSINGIN ILMAPUOLUSTUKSESTA

Kirjoittajat pitävät ‘Helsingin muka poikkeuksellisen tehokasta ADD:n voittanutta ilmapuolustusjärjestelmää’ legendana. Tätä he perustelevat mielestään onnistuneilla pommitustuloksilla ja ADD:n vähäisillä konetappioilla. Totta onkin, että liittoutuneiden tappiot esim. Saksan pommituksissa olivat paljon suuremmat. Silti monet Saksan kaupungeista tuhoutuivat pahemmin kuin Helsinki. Kirjoittajat eivät näytä ymmärtäneen ilmapuolustuksen ydinkysymystä – onnistumista ei mitata suurilla vihollistappioilla, vaan pienillä omilla tappioilla. Tallinnan ilmapuolustuksen (yöhävittäjien) tehokkuuden kehuminen osoittaa sen: jos ilmapuolustus kerran oli niin hyvää, miksi 53 % Tallinnasta tuhoutui ? 

ADD:n lentäjiä palkittiin Helsingin operaation ansioista. Kaksi upseeria sai toisen Kultaisen Sankari-tähtensä, minkä lisäksi 33 muuta nimitettiin Neuvostoliiton Sankareiksi. Suomessa It.R 1:n sotilaita ei palkittu läheskään vastaavalla tavalla, vaikka he voittivat taistelun. 

On mielenkiintoista saada lisätietoja ja tutustua sodan toisen osapuolen näkemyksiin. Kirjoittajat ovat varmasti ilmavoimien asiantuntijoita, mutta eivät ilmatorjunnan. Olen Carl-Fredrik Geustin välityksellä lähettänyt heille parisivuisen vastineen, jossa korjaan selviä asiavirheitä ja kommentoin mielestäni virheellisiä näkemyksiä. Vuoropuhelun toivoisi jatkuvan, aiheitahan kyllä riittää - vaikkapa talvisodasta....