|
|
| Eversti Ahti Lappi |
 |
ERITTÄIN LYHYEN KANTAMAN ILMATORJUNTAOHJUSPATTERI? - KÄSITTEIDEN HISTORIAA
Kuulostaako otsikko oudolta? ’NATO-yhteensopivuuden’ hengessä käytettävä terminologia johtaa helposti tällaiseenkin lopputulokseen. Asiallisestihan se on sama kuin meille kaikille tuttu lähi-ilmatorjuntaohjuspatteri - pitkä sana sekin. Tarkoitus on tässä vähän kerrata aselajiterminologian historiaa - ainakin nuoremmille tiedoksi.
AIKOJEN ALUSSA
Aselajimme 75-vuotisen historian aikana on käsitteissä ja määritelmissä tapahtunut paljonkin muutoksia. Aikojen alussa käsite ilmatorjunta tarkoitti myös lentokoneilla suoritettavaa torjuntaa, josta sittemmin ryhdyttiin käyttämään nimitystä lentotorjunta ja vielä myöhemmin hävittäjätorjunta. Aktiivinen ilmatorjunta tarkoitti maasta suoritettavaa torjuntaa. Passiivisella ilmatorjunnalla tarkoitettiin tuolloin nykyistä ilmasuojelua.
 |
| Ovatko nämä
soppiheijastimet keskiraskaan ilmasuojelupatterin pääkalustoa??? |
Kaluston nimityksissäkin oli eroja nykyiseen. Yleisesti puhuttiin raskaista ja kevyistä ilmatorjuntatykeistä, myöhemmin myös järeistä (> 100 mm). Vielä talvisodan aikana nimitettiin 20 mm ilmatorjuntatykkejä raskaiksi it.konekivääreiksi. Malli tähän saatiin ehkä Saksasta, jossa oli sama käytäntö (2 cm-Fla.-MG). Keskitorjunta- nimitys ei jostain syystä tullut meillä käyttöön, vaikka se oli yleinen mm. Saksassa, Neuvostoliitossa ja Isossa-Britanniassa. Tähän kategoriaan luokiteltiin Saksassa yleensä 37-76 mm tykit.
Ilmatorjuntaohjuksia nimitettiin aluksi pelkästään raketeiksi, joista niiden kehittely lähti liikkeelle. Toisen maailmansodan aikana Saksassa kehitteillä olevia lukuisia ilmatorjuntaohjusten prototyyppejä nimitettiin ilmatorjuntaraketeiksi (FR = Fliegerabwehr-Rakete). Sekaannuksen vaara oli olemassa, kun käytössä oli myös ohjaamattomia ilmatorjuntaraketteja. Venäjän kielessä ilmatorjuntaohjus on edelleen ilmatorjuntaraketti (zenitnaja raketa).
Vähitellen ryhdyttiin puhumaan ohjattavista ammuksista (guided missile, Lenkwaffen). Myös käsite maasta-ilmaan ohjus (surface-to-air missile = SAM, Boden-Luft-Rakete) tuli käyttöön. Amerikkalaiset käyttivät tätä nimitystä samoin kuin nimitystä it-ohjus (anti-aircraft missile) heti toisen maailmansodan jälkeen. Amerikkalaiset perustivat jo lokakuussa 1945 joukko-osaston First AAA Guided Missile Bn (1.ItOhjusPatl). Teksasiin (Fort Bliss) perustettiin 1.7.1946 AA and Guided Missile School (Ilmatorjunta-ja ohjuskoulu). Ruotsissa on otettu käyttöön varsin hyvin ohjusta kuvaava termi robot (esim. RBS 70 = Robotsystem 70). Sehän on yhtä lyhyt ja ytimekäs kuin suomenkielen ohjus. Operatiivisen käyttötarkoituksen mukaan voidaan puhua strategisista ja taktillisista it-ohjuksista.
LÄHI-, KOHDE-, ALUE- JA KAUKOTORJUNTA
Ilmatorjunnan tarkastaja, eversti Kalervo Kankaanpää käytti Sotakorkeakoulun ilmasotalinjan luennolla joskus vuonna 1972-73 käsitteitä lähi-, kohde- ja aluetorjunta ensimmäisen kerran. Uskoisin, että termit olivat peräisin Ruotsista (när-, punkt-, områdesluftvärn), jossa tosin ulottuvuusrajoja ei ollut tarkasti määritelty. Ilmatorjunnan silloiset ja vielä tulevatkin asejärjestelmät voitiin mukavasti jaotella näiden käsitteiden mukaan. Vastaavaa jaottelua ei ollut aiemmin käytössä. Jaottelu oli erinomainen, koska se oli kolmiulotteinen - 3D-ajattelun mukainen. Vastaavaa ei ollut muualla, eikä taida olla vieläkään. Ulottuvuusluokittelu sopi täysin yhteen myös ilmavoimien silloisen korkeusvyöhykeluokittelun kanssa: lähitorjunta = matalatorjunta, kohdetorjunta = keskitorjunta ja aluetorjunta = korkeatorjunta. Myöhemmin ilmavoimissa muutettiin tätä luokittelua, jolloin menetettiin yhteensopivuus. 1990-luvulla ilmatorjunnankin ulottuvuusluokittelua tarkistettiin hieman asejärjestelmien kehityksen takia. Uusitussa Ilmatorjunnan taisteluohjesäännössä otettiin samalla edellisten käsitteiden rinnalle yleiskäsitteet matala-, keski- ja korkeatorjunta, joita oli puhekielessä muutenkin yleisesti käytetty aina tarpeen vaatiessa.
 |
| Keskipitkänkantaman
ilmatorjuntaohjus |
Englannin kielessä käytetään usein samoja termejä, esim. close (lähi-), point (kohde-), area (alue-) air defence, kun tarkoitetaan ilmatorjunnan vastaavaa taktillista käyttöä. Tässä suhteessa suomalaiset termit ovat täysin kansainvälisiä. Termiä land-based air defence käytetään silloin, kun ei käsitellä merivoimien alusten ilmatorjuntaa.
Ilmatorjunta-aseita voidaan ulottuvuuden perusteella luokitella kansainvälisesti monella eri tavalla. Otsikossa viitattu jako on eräs vaihtoehto. Siinä ilmatorjunta jaetaan seuraavasti:
-
erittäin lyhyen kantaman it (VSHORAD = very short range air defence)
-
lyhyen kantaman it (SHORAD = short range...)
-
keskipitkän kantaman it (Medium Range AD) ja
-
pitkän kantaman it (Long Range AD, ’kaukotorjunta’).
Lyhenteiden käyttö on ymmärrettävää, kun termit ovat näin pitkiä. Missään ei tiettävästi ole kategorisesti määritetty kyseisen jaottelun ulottuvuusrajoja, mikä tekee asian epäselväksi. Esimerkin vuoksi voidaan todeta, että ’olkapääohjukset’ kuuluvat erittäin lyhyen kantaman aseisiin, kohdetorjuntaohjukset lyhyen kantaman aseisiin ja useimmat aluetorjuntaohjukset keskikantaman asejärjestelmiin. Jako ei aina vaikuta kovin johdonmukaiselta.
Käsite kaukotorjunta (et > 100 km, h > 20 km) on ollut käytössä meilläkin jo 1970-luvun alusta alkaen, joskaan sellaisia aseita meillä ei ole. Kaukotorjunta-nimikettä ei muutenkaan käytetä maailmalla kovin yleisesti, vaikka pitkän kantaman ohjusjärjestelmiä onkin olemassa. Tähän kategoriaan voitaisiin luokitella mm. venäläiset S-300 PMU 2 (et = 200 km) ja S-200E (et = 300 km). Historiallisesti tarkastellen todellinen kaukotorjuntaohjus oli amerikkalaisten käyttöön 1950-luvun lopulla tullut Bomarc, jonka kantama oli 700 km; sitä nimitettiinkin ’maasta laukaistavaksi miehittämättömäksi hävittäjäksi’.
Ammusaseita ei yleensä luokitella tällä tavalla eikä paljon muutenkaan. On vain vedettäviä (= kenttälavettisia) tai liikkuvia (= itpsv) ammusaseita. Myös ohjusvaunuja voidaan nimittää ’itseliikkuviksi’ (esim. Crotale NG)
 |
| Lyhyen kantaman
ilmatorjuntaohjus |
JAKO KORKEUSVYÖHYKKEIDEN MUKAAN
Julkaisuissa (JANES, yms) käytetään varsin yleisesti ilmatorjuntaohjusten jaottelua korkeusvyöhykkeiden mukaan. Esimerkiksi amerikkalainen ’olkapääohjus’ on General Dynamics FIM-92 Stinger Low Altitude Surface-to-air Missile System - siis matalatorjuntaohjus. Samaan luokkaan menevät kaikki lähi- ja kohdetorjuntaohjukset - osa viime mainituista tosin hyvin kyseenalaisin perustein. Ilmatorjuntamiehen näkövinkkelistä 5-6 km korkeudella lentävä maali tuskin on ’matalalla’ - ehkä lentäjät ajattelevat toisin ?
Amerikkalaisten vanha tuttu aluetorjuntaohjusjärjestelmä on luokiteltu seuraavasti: Raytheon MIM-23 HAWK Low to Medium Altitude Surface-to-air Missile System (onpa lyhyt ja naseva nimike...). HAWK on akronymi: Homing-All-the-Way-Killer. Se on siis matala-keskitorjuntaohjus. Meille tuttu käytöstä poistuva S-125 Petshora (ItOhj 79) kuuluu samaan kategoriaan. Molempien maksimi torjuntakorkeus on 18 km - onko se keskitorjuntaa? Raytheon MIM-104 Patriot Low to High Altitude Surface-to-air Missile System on luokiteltu matala-korkeatorjunta-järjestelmäksi. Sen torjuntakorkeus (max.) on 24 km. BUK saattaisi päästä samaan luokkaan.
 |
| Raytheon MIM-104
Patriot matala-korkeatorjunta- ohjusjärjestelmä. Yläkulmassa
amerikkalaisten ilmatorjunnan aselajitunnus. |
MITÄ TÄSTÄ OPIMME ?
Tekisi mieli sanoa ”Iltalypsy”-ohjelman ’Aimo Surakan’ sanoin lyhyesti: emme mitään. Meidän on turha matkia muita maita tällaisissa asioissa - varsinkin kun yhteinen käytäntö puuttuu. Suomenkielisiä termejä taas ei lue eikä ymmärrä kukaan muu kuin me itse. Ulkomaiden edustajille asioita esiteltäessä käytetään kulloinkin sellaisia termejä, joita ao. kielellä on tapana käyttää, venäläisille venäjäksi, ruotsalaisille ruotsiksi, jne. Kumpikaan ei käytä NATOn termejä omassa kielessään. Pääasia on, että ymmärrämme itse, mitä suomalaiset käsitteet kulloinkin tarkoittavat.
”Ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme halua tulla, ( emmekä amerikkalaisiksikaan ), olkaamme siis suomalaisia!”
|
