1/2001

Antti Matias Honkala syntyi Lestijärvellä syyskuun kuudentena päivänä 1945. Äiti kuoli Antin synnytykseen. Isän mentyä uuteen avioliittoon, perhe muutti Kannukseen, jossa Antti vietti lapsuutensa ja nuoruutensa.

Antti oli pienestä pitäen kiinnostunut aseista. Hänellä oli oma Lumukkakankaan asevarasto, johon oli varastoituna puusta tehtyjä kopioita sen aikaisista aseista. Niitä hän jakoi varastostaan naapurin pojille sotaleikkeihin. Sisarensa kertoman mukaan tyttöjä ei leikkeihin hyväksytty. Antin lempiaine koulussa oli historia ja kasvioppi. Erityisesti häntä kiinnosti sotahistoria. Niinpä tuttu näky kodin pirtissä oli Antti istumassa keinutuolissa kissa polvella ja kädessä jokin sotahistorian teos tai sotahistoriallinen romaani. Katosta roikkuivat erilaiset lentokoneiden pienoismallit.
Antti kirjoitti ylioppilaaksi Kannuksen Yhteiskoulusta syksyllä –66. Varusmiespalveluksensa sän suo-ritti Pohjanmaan Ilmatorjuntapatteristossa Kokkolassa 1967 – 68, jääden varusmiesajan päätyttyä va-vänrikiksi Pohjanmaan Patteristoon.

Syksyllä 1968 Antin tie johti Kadettikouluun 55. Kurssille, josta hän valmistui keväällä 1971 ja valitsi tai sai palveluspaikakseen Turun Ilmatorjuntapatteriston. Runsaan vuoden kuluttua kesällä 1972 hän sai siirron Suomenlinnan Rannikkotykistörykmenttiin. Täällä hän oli ilmatorjuntakouluttajana ja koulutusyksikön päällikkönä.

Kapteenikurssin jälkeen kesällä 1977 Antti palasi Turkuun. Hän toimi toimisto- ja opetusupseerina sekä yksikön päällikkönä. 
Esiupseerikurssin jälkeen kesällä 1984 Antti siirtyi koulutustoimiston päälliköksi. Tätä tehtävää hän hoiti tunnollisesti ja ansiokkaasti lähes 14 vuotta. Vuoden 1997 alusta Antti määrättiin Varsinais-Suomen Ilmatorjuntarykmentin esikuntapäälliköksi. Tähän tehtävään saman koulutustason omaavien upseerien virkaura yleensä huipentuu, mutta Antin kohdalla kävi toisin. Hän joutui ottamaan vastaan myös Rykmentin komentajan tehtävät vuoden vaihteessa 1998 – 99.

Erittäin tunnollisena upseerina Antti otti todella vakavasti kaikki saamansa tehtävät ja joskus näytti, että hän uupuu lukuisten työhuolien alla. Mutta erinomaisesti hän selviytyi kaikista saamistaan tehtävistä. Ansioistaan Antti palkittiin mm. Suomen Valkoisen Ruusun ritarimerkillä, sotilasansiomitalilla, Suomen Leijonan 1. luokan ritarimerkillä ja ilmatorjuntaristillä siivitetyn ammuksen kera. Antti siirtyi reserviin, eli jäi eläkkeelle 1. kesäkuuta 1999.

Runoilija V.A. Koskenniemi sanoo sanoo elegiassaan: ”Yksin oot sinä, ihminen, yksin sa lähtevä oot.”

Antti oli yksinäinen ihminen, vaikkei hän työyhteisössään ollutkaan varsinaisesti syrjään vetäytyjä, hän ei koskaan tuonut itseään eikä saavutuksiaan esille. Hän oli mukana työpaikan vapaa-ajan riennoissa ja naureskeli hyville jutuille niin kuin muutkin, mutta itse hän ei juuri juttuja kertonut. Hän oli hiljainen ja vaatimaton, mutta peräänantamaton ja aikaansaava puurtaja.

Työn lisäksi hänen elämänsä täytti hänen harrastuksensa: aseiden ja aseteknillisen ja –historiallisen kirjallisuuden keräily. Erityisen läheistä hänelle oli turkulaisen Arma Aboa ry:n toiminta, johon hän liittyi jäseneksi vuonna 1980. Hän keskittyi 80-luvulla nimenomaan asehistoriallisen ja –teknisen kirjallisuuden keräilyyn ja teki sen niin perusteellisesti, että tuloksena oli ainutlaatuisen täydellinen alan yksityiskirjasto.

Antti ei vain kerännyt kirjoja, vaan hän tutki niitä myös ahkerasti, kirjoitti artikkeleja alan julkaisuihin ja piti esitelmiä. Hän oli hyvin arvostettu alan harrastajayhteisöissä. Hän kuului myös Satakunnan Asehistorialliseen Seuraan. Arma Aboa palkitsi hänet yhdistyksen kilvellä, hopeisella ansiomerkillä ja viirillä.
Ilmatorjuntamiehelle tärkeä lentokoneiden ja erilaisten lentolaitteiden tyyppituntemus, aseistus ja toimintatavat olivat eräs Antin hallitsemista aloista. Eläkkeelle jäätyään Antti omistautui entistä tiiviimmin sotahistorialliselle tutkimukselle. Sen tuloksena valmistui suurteos ”MIKKOLANMÄKI – UITTAMO – RUOHONPÄÄ SIAMILAISTYKKIPATTERIT TURUSSA, TURUN ILMATORJUNTA TALVI- JA JATKOSODAN AIKANA”, jonka julkistamistilaisuus oli Antin kuoleman jälkeen 1. joulukuuta 2000.

Kaikki näytti olevan hyvin Antin kohdalla. Hänen piti tulla kertausharjoituksiin Rykmenttiin 30. joulukuuta aamulla, mutta Anttiapa ei kuulunut. Antti oli poistunut keskuudestamme 29. lokakuuta 2000. Antti, sinun elämäsi jäi meiltä monelta osin salatuksi, mutta me muistamme sinua vaatimattomana, hyväntahtoisena, oikeudenmukaisena ja uutterana työtoverina ja ystävänä.

”Niin olet yksin, sa ihminen, yksin keskellä kaiken,
yksin syntynyt oot, yksin sa lähtevä oot,
yksin erheesi kätket ja yksin kyynelees itket.
Ainoa uskollinen on oma varjosi vain.”

(V.A. Koskenniemi)