1/2000

Eversti Ahti Lappi

TALVISODAN PARHAAT ILMAPUOLUSTAJAT

VENÄLÄISTEN KONETAPPIOT TALVISODASSA

Talvisodan jälkeen vuonna 1941 julkaistussa teoksessa "Ilmamme puolustajat sodassa" on venäläisten konetappioiksi ilmoitettu 789 konetta, jotka jakaantuivat seuraavasti: lentojoukot (hävittäjät) 280, ilmatorjuntajoukot 314, maavoimat 49, merivoimat 41, tuhottu maassa tms. 105.

Jos lasketaan yhteen kaikki ilmatorjunta-aseilla (maa-, meri- ja ilmavoimat) alasammutut viholliskoneet, saadaan saldoksi 404 pudotusta. Kirjassa mainitaan myös, että lisäksi on huomioitava suuri joukko viholliskoneita, jotka joukkojemme tulen vaurioittamina ovat tuhoutuneet vihollisen puolella lento-onnettomuuksissa ja -vaurioissa. Havainto onkin perusteltu.

Ilmatorjunnan vanhemmassa historiikissa (Ilmatorjuntajoukot 1925-1960) on kerrottu ilmatorjunnan ampuneen alas 327 konetta ja vaurioittaneen 376 konetta. Viimeisimmässä aselajimme historiikissa ja talvisodan historiassa lentojoukkojen ilmoitetaan pudottaneen 190 konetta ja ilmatorjunnan 314, yhteensä 504. Lentojoukkojen ilmavoittojen määrä on aikaisempiin lukuihin verrattuna pienennetty 90:llä, vaikkakin monissa lähteissä hävittäjien tilille on kirjattu 240 pudotusta. Kun otetaan huomioon maa- ja merivoimien ilmatorjunnan alas ampumat koneet (90), on ilmatorjunnan osuus (404) kokonaistappioista 57,8%. Muut tappiot (105) huomioiden kokonaisluvuksi tulee 699 tuhottua viholliskonetta.

Taiteilijan näkemys ilmataistelusta talvisodan taivaalla

On yleinen havainto, että osa vaurioituneista koneista tuhoutuu lennon aikana tai poistetaan käytöstä korjauskelvottomana. Osa koneista tuhoutuu lento-onnettomuuksissa pimeällä, huonossa säässä, moottorivikojen tai ohjaajan virheiden takia. Suomen ilmavoimien osalta tämä luku oli talvisodassa vain 25 % tuhoutuneista koneista, mutta jatkosodassa peräti 61 %. Neuvostoliiton ilmavoimien kokonaistappioista 43,3 % syntyi taisteluissa (sotakoneiden osalta 48,8 %), joten yli puolet tappioista aiheutui lento-onnettomuuksissa tms. syistä. Tällä perusteella voidaan väittää, että venäläiset menettivät talvisodassa ainakin 930 konetta, todennäköisesti jopa 1200 konetta. Venäläisissä lähteissä "tunnustetaan" kuitenkin vain 261 koneen ja 321 lentäjän tappiot.

Suomen ilmapuolustuksella ei talvisodassa ollut resursseja torjua kotialueen laajamittaisia pommituksia, jotka eivät onneksi kuitenkaan aiheuttaneet katastrofaalisia siviilitappioita. Vähäinenkin ilmatorjunta sai vihollislentäjät käyttämään suurempia lentokorkeuksia ja välttämään ilmatorjuttuja alueita. Pelote toimi. Ilmapuolustuksen painopiste oli kenttäarmeijan suojaamisessa, jossa ilmatorjunnalla oli ratkaiseva rooli, mikä näkyy pudotusluvuistakin. Lähes 90 % ilmatorjuntajoukkojen pudotuksista tapahtui kenttäarmeijan alueella. Tämä oli tyypillinen tilanne toisen maailmansodan aikana muuallakin. Ilmatorjunnan tarve ja merkitys korostuvat aina ilma-alivoimaisella puolella.

TALVISODAN PARAS "ÄSSÄ"

Ilmavoimissa on ensimmäisestä maailmansodasta alkaen ollut tapana pitää "ranking-listaa" ilmavoittojen perusteella. Viidellä ilmavoitolla pääsi "ässäksi" - periaate lienee käytössä vieläkin. Ilmatorjuntajoukoissakin on noudatettu vähän samaa ideaa mm. maalaamalla tykin putkiin renkaita alasammuttujen koneiden merkiksi. "Ässiä" ei ilmatorjuntamiehistä kuitenkaan ole tehty, koska tulitoiminta on aina ollut ryhmätyötä.

Talvisodan pudotustilaston kärkeen pääsi luutnantti (myöhemmin ye-evl) Jorma Sarvanto, jonka tilillä oli 13 varmaa ja 4 epävarmaa ilmavoittoa. Hän sai nimensä ilmasodankäynnin historiaan ampumalla loppiaisena 1940 alas kuusi venäläistä DB-3-pommikonetta viiden minuutin aikana. Seitsemännenkin koneen pudotus olisi ollut mahdollista, mutta patruunat loppuivat. Toinen suomalainen pilotti ampui alas viimeisenkin koneen, joten koko laivue tuhoutui. Sarvannon "työkaluna" oli talvisodan paras hävittäjämme Fokker D XXI, joka oli suhteellisen nopea (430 km/h) ja tulivoimainen (4 x 7,9 mm Browning). Venäläisten hävittäjistä Polikarpov I-153 "Tsaika" oli yhtä nopea, mutta ketterämpi, ja Polikarpov I-16 "Rata" oli Fokkeria nopeampi (460 km/h).

6 - 7 muuta pilottia sai tililleen 10 varmaa pudotusta, joten Suomen ilmavoimiin tuli paljon "ässiä".

ILMATORJUNNAN PARHAAT

Talvisodassa oli paljon ‘maalilentoja’, joten moni ilmatorjuntayksikkö sai enemmän ilmavoittoja kuin parhaatkaan lentäjät. Eniten viholliskoneita ampui alas luutnantti Kyösti Pulliaisen 2.Kev.It.Ptri - 34 tuhottua ja 14 vaurioitettua konetta; terveisiä ansioituneelle veteraanille Varkauteen! Luutnantti Aki Marten 1.Kev.It.Ptri oli hyvänä kakkosena lukemillaan 32+11. Molemmat patterit taistelivat painopistesuunnassa Karjalan Kannaksella. Luutnantti Valorinnan johtama 5.ItKKK ampui 29 konetta alas ja vaurioitti 46 konetta; luutnantti Olavi Rahelan 4.It.KKK:n vastaavat lukemat olivat 23+29. Paras raskas it.patteri, kapteeni K. Seppälän 22.Rask.It.Ptri ampui alas 10 konetta.

Vänrikki Sovisen johtama 30.Rask.It.Kk.Joukkue, jolla oli 20 mm tykkikalusto, sai tililleen 14 pudotusta ja 16 vaurioitettua konetta. Tässä joukkueessa palveli varajohtajana reservin kersantti Harry Laurén, joka palkittiin sodan jälkeen ansioituneimpana ilmatorjunnan reserviläisenä. Todettakoon, että edellä mainituista upseereista Pulliainen, Marte ja Seppälä olivat aktiiviupseereita.

Aiemmin mainitussa kirjassa on luku "12 koneen pudottaja", jossa kerrotaan seuraavaa:

" Kirjailijatar Charlotta Lilius oli lahjoittanut arvokkaan taskukellon ansioituneimmalle it.reserviläiselle annettavaksi. – Alussa vaikeahkolta näyttänyt ansioituneimman valinta olikin helposti ratkaistu. Res.kers Harry Laurén 30.Rask.It.kk.Joukkueesta oli koko sodan ajan osoittanut kylmäverisyyttä, rauhallisuutta ja taitoa, joiden suhteen ei ollut toivomisen varaa. Joukkue, jonka aliupseerina ja varajohtajana res.kers. Laurén palveli, taisteli Kannaksen ‘kuumissa’ paikoissa mm. Lähteellä ja Kämärällä. Joukkueen kokonaissuoritus ja eräät osateot voidaan perustellusti hyväksyä ilmatorjunnan maailmanennätyksiä esittävään luetteloon. Res.kers. Laurén saapui IPE:n kutsumana Helsinkiin 14.5.40, ottaakseen vastaan Ilmapuolustuksen komentajan, kenraalimajuri Lundqvistin kädestä kellonsa. Joskus on sotilaalla kohokohta, joka nousee yli arkisuuden ja joka myös jättää asianomaisen mielikuvitusvarastoon lähtemättömän arvokkaan muiston. Onnellinen se, joka armoitetaan tuollaisen elämyksen eläjäksi. - Res.kers. Harry Laurén on nyt määrätyssä suhteessa monia rikkaampi. It.miehet onnittelevat! "

Jutun otsikosta saa käsityksen, että kersantti Laurén olisi henkilökohtaisesti osallistunut 12 koneen pudottamiseen. On mahdollista, että hän on jopa itse toiminut 20 mm tykin suuntaajana. Paras ilmatorjuntamies sai lähes yhtä monta ilmavoittoa kuin paras hävittäjälentäjä!

Kersantti Harry Laurén vastaanottaa talvisodan ansioituneimmalle ilmatorjunnan reserviläiselle lahjoitetun kellon.

Olisi kiva tietää jotain kersantti Harry Laurénin myöhemmistä vaiheista. Arvokkaalle kellollekin löytyisi paikka Ilmatorjuntamuseosta...

"Talvisodan ihme" toteutui myös ilmapuolustuksessa. Ilmaylivoimaisen vihollisen tappiot olivat suuremmat kuin puolustajan, mikä on poikkeuksellista. Suomen ilmapuolustuksessa osattiin oikealla taktiikalla keskittää vähäiset voimavarat, osattiin käyttää puolustukselle edullisia maasto- ja sääoloja hyväksi, otettiin asekalustosta irti kaikki teho. Tulokset kertovat johtajien ja miesten osanneen erinomaisen hyvin omat tehtävänsä. Taisteluhenki oli tunnetusti hyvä. Muuta ei tarvittukaan. Nämä opetukset ovat yleispäteviä vieläkin. Hyvin koulutetut sotilasjohtajat ja avaintaistelijat takaavat torjuntavoiton.